8.8.2018 09:43 Susijengin kapteenin nauhaa vuodesta 2015 kantanut helsinkiläisen ToPon kasvatti Shawn Huff, 34, jatkaa Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersissä yksivuotisella sopimuksella. 198-senttinen Huff aloittaa syksyllä jo kolmannen kautensa Gordon Herbertin valmentaman Skylinersin kokoonpanossa.
Kapteeni Huff jatkaa Gordon Herbertin komennossa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
- Katsoin kaikki vaihtoehdot läpi, mutta kun varmistui mahdollisuus palata Frankfurtiin vielä vuodeksi, sen jälkeen valintani oli selvä, kertoo Huff, joka sai kesän aikana tarjouksia sekä muilta euroseuroilta, myös Korisliigasta.
- Helppoa palata vanhaan seuraan. Ei pelkästään siksi, että seura, valmennus ja pelaajat ovat tuttuja, vaan myös arjen elämää helpottaa, kun tietää esimerkiksi ruokakaupan sijainnin ja mitä kautta sinne mennään, Huff hymyilee.
Huff siirtyi ranskalaisesta Le Portelista Frankfurtiin keväällä 2017 ja jatkaa joukkueessa nyt kolmannelle kaudelleen. Skyliners sijoittui kaksi vuotta sitten Bundesliigan kolmanneksi ja on sen jälkeen nuorentanut joukkuettaan ja kuulunut liigan keskikastiin. Kokeneella Huffilla on joukkueessaan vastuullinen rooli henkisenä johtajana.
- Heitän kolmosia, puolustan ja ohjeistan äänessä. Koska pelaamme ensi kaudella Eurocupia ja pelejä on paljon, nuorten pelaajien on päästävä nopeasti pelirytmiin. Koitan tehdä parhaani, että näin tapahtuu, Huff kommentoi rooliaan.
Skyliners pelaa Eurocupin alkulohkovaiheessa Fiat Torinon (Italia), Sasu Salinin Unicaja Malagan (Espanja), Lietuvos Rytas Vilnan (Liettua), Mihailo Pavicevicin valmentaman KK Mornar Barin (Montenegro) ja UNICS Kazanin (Venäjä) kanssa.
SM-sarjalegenda Leon ”Leksa” Huffin poika Shawn pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa Suomessa kaudella 1999-2000 kasvattajaseuransa ToPon edustusjoukkueen paidassa.
Huffin pääsarjaura pyörähti kuitenkin varsinaisesti käyntiin 2001-04 Mihailo Pavicevicin valmentamassa Espoon Hongassa. Huff kasvatti peliaikaansa tasaisesti jokaisella Honka-kaudellaan, juhli kahdesti Suomen mestaruutta (2002, 2003) sekä kerran Suomen cupin kultaa (2001). Toistaiseksi viimeisellä Korisliiga-kaudellaan 2002-03 Huff viimeisteli 9,8 pistettä, 3,0 levypalloa ja 1,1 syöttöä ottelua kohden.
Vuosina 2004-08 Huff edusti Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n Valparaiso Crusadersia ja kehittyi tasaisesti kausi kaudelta. Viimeisellä yliopistokaudellaan 2007-08 Huff takoi ”Valpolle” 12,6 pistettä, 4,5 levypalloa ja 1,6 syöttöä ottelussa.
Ammattilaisuransa Huff aloitti kaudella 2008-09 kreikkalaisessa Maroussissa, joka pelasi Kreikan pääsarjaa ja Eurocupia. Huffin minuutit Maroussissa jäivät kuitenkin vähiin, joten hän siirtyi syksyllä 2009 Kreikan pääsarjan keskikastin BC Kavalaan.
Puolentoista Kreikan vuoden jälkeen Huff siirtyi kevääksi 2011 Italian kakkosliigan Forliin, jonka hän siivitti voittoputkeen hurjilla suorituksillaan. Huff sorvasi jatkosopimuksen Forliin ja viimeisteli joukkueelleen seuraavalla kaudella 15,5 pistettä, 6,8 levypalloa ja 1,0 syöttöä ottelua kohden ja sai kutsun Italian kakkosliigan All Stars -otteluun.
Kaudeksi 2012-13 Huff allekirjoitti pestin Italian Serie A:n Cremonaan. Huff joutui kuitenkin Cremonassa pelaamaan epäedullisella pelipaikalla ja teki kevääksi 2013 paluun Italian kakkosliigan Orlandinaan.
Vuosina 2013-16 Huff edusti Saksassa hiertävänä rakkikoirajoukkueena tunnettua Ludwigsburgia ja kirjautti parhaalla kaudellaan 10,9 pistettä ja 3,8 levypalloa ottelua kohden. Viimeisellä Ludwigsburgin kaudellaan 2015-16 Huff pelasi myös Eurocupia 8,1 pisteen ja 2,9 levypallon keskiarvoin.
Kaudella 2016-17 Huff aloitti Ranskan pääsarjan Le Portelissa, mutta palasi keväällä 2017 Gordon Herbertin valmentamaan Frankfurtiin, jossa on pysynyt siitä asti. Viime kaudella Huff urakoi Skylinersille 9,2 pisteen, 3,7 levypallon ja 1,0 syötön keskiarvot.
Huff on miesten maajoukkueiden kaikkien aikojen kolmanneksi eniten maaotteluita pelannut pelaaja (186 kpl) ja vain neljän ottelun päässä listakakkonen Jouko Heikkisestä (190 kpl). Maajoukkueen kaikkien aikojen pistetilastossa Huff on 12. sijalla 1584 pisteellään edellään Kari-Pekka Klinga (1589 pistettä).
Huff debytoi Susijengissä vuonna 2003 ja on edustanut Susijengiä vuosien 2011, 2013, 2015 ja 2017 EM-kisoissa ja vuoden 2014 MM-kisoissa. Kesällä 2015 Huff äänestettiin Susijengin kapteeniksi Hanno Möttölän manttelinperijänä.
Helmikuun EM-karsintaikkunassa pitkän kuntoutuksen jälkeen kentille palannut Susijengi-laituri Jacob Grandison, 26, on allekirjoittanut loppukautta koskevan sopimuksen Kreikan historiallisimpiin seuroihin lukeutuvan PAOK Salonikin kanssa. PAOK tähtää Kreikan liigassa pudotuspelipaikkaan ja käynnistää FIBA Europe Cupin puolivälierät ensi keskiviikkona.
Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).
Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).
Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.
Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.
Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.
Severi Kaukiainen johdatti Kalev/Cramon Viron cupin mestariksi ja palkittiin toisena vuotena peräkkäin kilpailun MVP-pelaajaksi. Ilari Seppälä puolestaan teki kovaa jälkeä Unkarin liigassa.
Olivier Nkamhoua oli kentän kuningas Saksan Bundesliigan tiistai-illan susijengiläisten kohtaamisensa, kun hänen edustamansa Niners Chemnitz peittosi Danny Janssonin valmentaman Heidelbergin pistein 88–77 (44–34).
Severi Kaukiainen, 26, pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan virolaisen Kalev/Cramon joukkueessa. Kaukiaisella on edessään iso kevät, kun hänellä on mahdollisuus kolmeen pokaaliin.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech nappasi hienon voiton kuudenneksi rankatusta Houstonista jatkoajan jälkeen.