30.1.2019 21:07 Kouvot haki arvokkaan jatkoaikavoiton Uudestakaupungista.

Karhu Basketin luottopelaaja Greg Mangano alkaa löytää mestaruustason virettään. Kuva: Erkki Hautaviita
Hallitseva Suomen mestari Karhu Basket ei antanut sarjanousijan juhlia Kauhajoella. Kaarinan Ura Basket kaatui lopulta 93–70 (39–37).
Voitto oli Karhu Basketille jo viikon toinen Uran kustannuksella, sillä maanantaina kauhajokelaiset hakivat sarjapisteet Turusta.
– Tässä oli molemmilla aika lyhyt valmistautuminen edellisen kohtaamisen jälkeen. Pelasimme 25 minuuttia tasaisesti. Sen jälkeen hallitseva mestari löysi lääkkeet meidän kaatamiseen, uran laituri Ville Hänninen summasi.
Uran tappioputki on jo kymmenen ottelun mittainen.
– Nyt kun meillä tässä on jo pidempi tappioputki alla, niin se on vaikea pitää uskoa siihen voittoon, kun alkaa tulla sellainen huonompi jakso itselle pelin aikana ja samalla vastustaja pelaa hyvällä tasolla koko ajan. Karhu Basket sai siinä hyvän runin päälle, eikä me enää pystytty siitä nousemaan, Hänninen harmitteli.
Karhu Basket oli tosiaan vaikeuksissa Uran kanssa kolmannen jakson puoleen väliin asti. Sen jälkeen kotijoukkue vei viimeiset 15 minuuttia suvereenisti.
Karhu Basketin ykkönen oli hyvään vireeseen päässyt Greg Mangano (26/7). Myös Okko Järvi (22/3/3s) jatkoi loistavia otteitaan.
Uran tehokkain oli kolmannen ottelunsa pelannut väkivahva Jesse Perry (16/6/3s).
Karhu Basket ei ole vielä vuonna 2019 hävinnyt. Kauhajokelaisjoukkue voitti tammikuussa kaikki kuusi otteluaan.
– Painotin ennen ottelua, että tästä tulee vaikea ottelu, jos mietimme menneitä. Ottelu olikin meille hankalampi, koska vastustaja oli yksinkertaisesti nyt parempi, Karhu Basketin Jussi Laakso kehui terästäytynyttä Uraa.
– Toivotaan nyt, että saamme tuleviin otteluihin vähän vahvistuksia loukkaantuneiden osalta. Tämä viikko menee harjoittelun osalta pitkälti palautumiseen, kun on kolme peliä kuuteen päivään.
Karhu Basket saa vieraakseen lauantaina Seagullsin. Ura isännöi lauantaina Kataja Basketia.
Lapuan Kobrat yllätti jo toisen kerran tällä kaudella Helsinki Seagullsin Kisahallissa. Keskiviikkona Kobrille irtosi vierasvoitto lukemin 79–80 (42–40).
Ottelun ratkaisu oli kuin suoraan elokuvasta. Ensin Wayne Blackshear heitti vain neljä sekuntia ennen päätössummeria toisen vapaaheittonsa sisään ja Seagulls siirtyi kahden pisteen johtoon.
Kobrien aikalisän jälkeen pallo pelattiin suoraan Jussi Turjan käsiin kolmoskaaren taakse. Turjan hankalasta asennosta lähtenyt heitto painui vastustamattomasti levyn kautta sisään, vaikka Seagullsin Chris Ortiz ujuttautui aivan Turjan iholle. Turjan haamukorilla vierasjoukkue otti kuin varkain pisteen johtoaseman, kun pelikelloon jäi alle sekunti aikaa.
Seagullsin aikalisän jälkeen Tuukka Kotti ei onnistunut nopeassa kahden pisteen heitossaan ja Kobrat juhlisti sarjapisteiden matkaamista Etelä-Pohjanmaalle.
Voitto katkaisi samalla lapualaisjoukkueen kahdeksan ottelun mittaiseksi kasvaneen vierastappioiden putken.
Seagullsin parhaat olivat Blackshear (25/7) ja hurjan donkin viimeisellä minuutilla esittänyt takamies Juwan Staten (18/3/7s).
Turjan (13/0) lisäksi Kobrilta edukseen esiintyivät etenkin Zane Waterman (18/10), Khalil Small (17/10/2s) ja Larry Anderson (17/6/5s).
Seagullsin kausi jatkuu lauantaina Kauhajoella. Kobrat puolestaan isännöi Karhu Basketia keskiviikkona.
Uudenkaupungin Korihait ei onnistunut kaatamaan hieman siipirikkoista vierailijaansa, vaan Kouvolan Kouvot haki lopulta vierasvoiton jatkoajan jälkeen koriluvuin 84–87, 75–75 (36–44). Kouvot oli matkassa yhdeksällä pelaajalla. David Gonzalvez on loukkaantunut ja uunituore hankinta Thomas Gipson III ei vielä tähän otteluun mukaan ehtinyt.
Äärimmäisen tasainen ottelu jatkui jännittävänä aivan jatkoajan viime hetkille asti. Korihaiden epäonnen soturiksi joutui Marius Van Andringa, jonka käsistä lähti Korihaiden kaksi viimeistä heittoyritystä. Kumpikaan ei tällä kertaa onnistunut.
Kouvot sen sijaan onnistui omissa yrityksissään jatkoajan viimeisellä minuutilla. Lopullinen ratkaisu nähtiin, kun Bryan Colemanille tuomittiin epäurheilijamainen virhe vain viisi sekuntia ennen jatkoajan päätöstä.
Coleman (19/6) oli joukkueensa para pistemies. Van Andringa (17/2/3s) pelasi myös tehokkaasti. Brandon Conley kasasi puolestaan laurimarkkasmaisen tupla-tuplan: 16 pistettä ja 17 levypalloa.
Kouvoille voitto oli kauden 11. ja neljäs vieraskentällä. Kouvoilta onnistuivat muun muassa Brian Asbury (19/2/2s), Ville Kaunisto (11/11/3s) ja Jeremy Morgan (14/4). Severi Kaukiainen (14/4) toi puolestaan penkiltä tarvittavia pisteitä.
Korihaiden kotiottelut jatkuvat lauantaina Salon Vilppaan saapuessa Uuteenkaupunkiin. Kouvot saa vieraakseen Tampereen Pyrinnön jo perjantaina.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.