6.12.2006 Korisliigan kärkijoukkueet eivät notkahtaneet itsenäisyyspäivän pelikierroksella, kun sarjataulukon neljä parasta joukkuetta Kataja, Honka, KTP ja ToPo ottivat voitot. Suurimman voiton pallotteli kotonaan KTP, joka päihitti Vantaan Pussihukat 103-78 (61-38) -tuloksella.
KTP ratkaisi voittonsa jo ensimmäisellä neljänneksellä venyttämällä eron 15 pisteeseen. Suurimmillaan kotijohto käväisi 31 pisteessä.
Kotkalaisten heittonäytöstä johti Jan-Michael Thomas, joka nakkasi joukkueen 15:stä kolmen pisteen korista kuusi sadan prosentin tarkkuudella. Thomas teki kaikkiaan 27 pistettä, Jerald Fields 22 ja Andre Foreman 19.
Neljännen peräkkäisen tappionsa kärsineestä PuHusta Timo Heinonen heitti 16 ja Bilal Salaam 15 pistettä.
Sarjaa johtava Joensuun Kataja otti kotonaan rutiinivoiton Tampereen Pyrinnöstä lukemin 99-85 (50-39).
Pyrintö johti viimeisen kerran toisen jakson alussa. Kolmannella jaksolla Katajan johto repesi suurimmillaan jo 20 pisteeseen. Pyrintö pääsi kuitenkin vielä kolme minuuttia ennen loppua viiden pisteen päähän.
Kotikoreihin 14 kolmosta nakanneesta Katajasta tarkimpia olivat Sami Lehtoranta 26:lla ja Marc Axton 22 pisteellä. Pyrinnön tehoduon muodostivat Dennis Harrison 28:lla ja James Wright 26 pisteellä.
Kierroksen niukimman voiton haki helsinkiläinen ToPo, joka päihitti Lappeenrannan NMKY:n 71-72 (36-32).
Tasainen peli ratkesi viimeisellä minuutilla ToPon koriin, joka tuomittiin, kun LrNMKY:n pelaaja osui kädellä korilevyyn. Kotijoukkue epäonnistui sen jälkeen omassa hyökkäyksessään.
ToPon parhaaksi pistemieheksi kohosi viime kauden kotisalissaan pelannut Jussi Kumpulainen 15 pisteellä. Todd Okeson pussitti 14 pistettä.
Ilman jalkavaivaista Lucious Wagneria pelanneesta LrNMKY:stä Michael Cuffee heitti 21 ja Pasi Riihelä 20 pistettä.
Espoon Honka venytti oman voittoputkensa viiden pelin mittaiseksi ja samalla Uudenkaupungin Korihaiden tappioputken kuuden pelin pituiseksi, kun pisteet jäivät Espooseen 107-86 (52-37) -tuloksella.
Suurimmillaan 27 pisteeseen johtonsa venyttänyt Honka vei peliä alusta loppuun. Hongan tehotriossa Matthew Williams teki 32 pistettä, Jukka Matinen 22 ja Monte Cummings 21.
Korihaiden korikunkkuna jatkoi Ed Nelson nyt 25 pisteen lukemin. Joukkueen ulkomaalaisviisikosta on vaihtunut kaksi pelaajaa, kun John DeGroat ja Akeem Scott ovat poistuneet. Tilalle tulivat Espoossa 14 pistettä tehnyt Ruotsin maajoukkuemies William Copeland sekä viime kaudella ToPossa pelannut Ronald Yates, joka ei vielä pelannut.
Kierroksen yllätyksestä vastasi Porvoon Tarmo hakemalla Namika Lahdesta vierasvoiton 74-79 (45-46).
Erittäin tasaisessa pelissä ero ei kasvanut missään vaiheessa kuutta pistettä suuremmaksi. Tarmo pääsi 65-65 -tilanteesta viiden pisteen johtoon, jota Namika ei pystynyt kaventamaan enää kahta pistettä pienemmäksi.
Joe Nixon heitti Tarmolle 18 pistettä ja Chris Hester 17. Augenijus Vaskys teki Namikalle 21 ja Ilkka Vuori 19 pistettä.
Tarmon joukkueessa pelasi ensikertalaisena 36-vuotias Bosnian maajoukkuepeluri Gordan Firic. Tulokkaan myötä Tarmo-paidassa kentällä kävi kuusi ulkomaalaispelaajaa.
Team Componenta Karkkilasta vahvisti kovan kotijoukkueen mainettaan 88-82 (35-36) -voitolla Kouvolan Kouvoista.
Tasainen peli taipui kotijoukkueelle, kun se kasvatti pari minuuttia ennen loppua 75-75 -tilanteesta johtonsa viiteen pisteeseen.
Chris Davis heitti Karkkilalle 20 ja Teemu Heiskanen 19 pinnaa. Kouvoista kasasi peräti neljä miestä 17 pistettä: Gerrit Brigitha, Rodney Billups, Sami Laaksonen ja Tuomas Iisalo.
(STT)
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.