6.3.2023 11:00 Tampereella pelataan syyskesällä 2025 koripallon EM-kisoja ensimmäistä kertaa 58 vuoteen. Susijengi on valinnut kyseisen vuoden EM-kotikisojen oman alkulohkonsa isäntäkaupungiksi Tampereen ja kotiluolakseen aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan upouuden Nokia Arenan.
Suomella on tuoreessa muistissa vuoden 2017 EM-kilpailut, joiden alkulohkoista järjestettiin menestyksekkäästi Helsingissä.
- Järjestimme Helsingissä ikimuistoiset koripallojuhlat muutama vuosi sitten ja nyt on ilo saada samanlainen historiallinen mahdollisuus myös Tampereelle, tulevien EM-kisojen Suomen kisaorganisaation pääsihteeri Ari Tammivaara kiittelee.
- Tampere on osoittanut vuosien aikana olevansa Suomen johtava kaupunki ensiluokkaisten viihdetapahtumien järjestämisessä. Myös erinomaiset kulkuyhteydet muualle Suomeen auttavat kisaorganisaatiota järjestämään tulevista kisoista todellisen koko Suomen korisjuhlan, jatkaa Tammivaara.
Vuoden 2025 EM-kisojen Tampereen alkulohko pelataan upouudella Nokia Arenalla, joka on aiemmin toiminut mm. jääkiekon MM-kisojen näyttämönä. Susijengi teki ensiesiintymisensä Tampereen palloilu- ja viihdepyhäkössä viime elokuussa, jolloin se päihitti MM-karsintaottelussa Israelin 11 554 katsojan edessä.
Kisakaupungin valinnalla on historiallinen pohja, sillä Suomen isännöidessä ensimmäisiä koripallon EM-kisojaan syksyllä 1967, oli Tampere Helsingin ohessa toinen isäntäkaupungeista.
- Olemme jo pitkään tehneet Koripalloliiton kanssa yhteistyötä ja siksi hienon EM-tapahtuman isäntäkaupunkina toimiminen lämmittää sielua ja mieltä. Edellisestä EM-koitoksesta Tampereella onkin jo yli puoli vuosisataa vierähtänyt, joten odotukset ovat korkealla tapahtuman suhteen. Nokia Arenan koripallokattila näytti jo viime syksynä Israel-pelissä oman sykkeensä ja hyvällä yhteistyöllä haluamme jakaa sitä tunnetta ja henkeä niin paikallisille asukkaille kuin isolle määrälle kisavieraitakin, iloitsee Tampereen kaupungin tapahtumajohtaja Perttu Pesä.
- Moderni, hyvät palvelut omaava Nokia Arena on suomalaisittain ylpeydenaihe, joka vetää vertoja mille tahansa kansainväliselle palloilunäyttämölle. Totesimme viime elokuussa sen puitteet ensiluokkaisiksi ja on hienoa päästä kirjoittamaan taas yksi luku Susijengin menestystarinaan siellä, Ari Tammivaara kiittää.
Vuoden 2025 EM-kisojen alkulohkokaupungeiksi on Tampereen lisäksi valittu Riika (Latvia), Limassol (Kypros) ja marraskuussa julkistettava kaupunki Puolassa. Turnaus huipentuu Riiassa pelattaviin pudotus- ja mitalipeleihin.
Susijengi sijoittui viime syksynä Prahassa ja Berliinissä pelatuissa EM-kisoissa seitsemänneksi. Sijoitus oli Suomen miesten maajoukkueen kaikkien aikojen toiseksi paras.
Suomi isännöi ensimmäisiä koripallon EM-kisojaan viiteenkymmeneen vuoteen syyskesällä 2017, kun Susijengi vei Helsingin EM-alkulohkon Pasilan Hartwall Areenalle.
Syksyn 2017 EM-kisat olivat suurmenestys kaikilla mahdollisilla mittareilla. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen. Eniten kisoista hyötyi hotelli- ja ravintola-ala, joilta molemmilta ostettiin tutkimuksen mukaan viikon aikana 12,4 miljoonalla eurolla.
Kisat keräsivät Hartwall Areenalle 88 000 katsojaa, joista FIBA:n teettämän tutkimuksen mukaan kansainvälisiä vieraita oli lähes 16 000. Susijengi peittosi alkulohkon otteluissaan Ranskan, Puolan, Kreikan ja Islannin ja kaatui ainoastaan täpärästi Slovenialla, joka eteni tappiottomana EM-kultamitaleille asti. Suurimmillaan peräti 1,6 miljoonaa suomalaista jännitti Susijengin otteita TV:n ääressä.
Koripallon EM-kotikisat valittiin Urheilugaalassa vuoden 2017 urheilutapahtumaksi ja kansainvälisessä Evento Awardsissa vuoden kuluttajatapahtumaksi. Suomen Koripalloliiton teettämän katsojatutkimuksen mukaan kisakävijät antoivat EM-kisojen tunnelmalle arvosanan 4,9/5 ja peräti 99,2 % kävijöistä suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. Turnauksen kokonaisarvosanaksi muodostui kyselyssä 4,6/5.
Tulevat EM-kisat pelataan elo-syyskuussa 2025.
Tämän kesän koripallon EM-kotikisat ovat mukana WWF:n urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuusmerkin pilottihankkeessa. Elokuun kisat saavat ensimmäisenä Suomessa WWF:n vastuullisuusmerkin.
Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara siirtyy EM-kotikisat 2025 -hankkeen pääsihteeriksi. Tammivaara on luotsannut Koripalloliittoa vuodesta 2018. Pääsihteerin tehtävään hän siirtyy 1.1.2023 alkaen.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2025 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Helsingissä järjestetyt vuoden 2017 EM-kisat olivat kaikilla mittareilla jättimenestys ja ikimuistoinen kokemus.
Tampereen EM-alkulohkon päätösottelussa Susijengin suurinumeroisesti kaatanut maailmanmestari Saksa asettuu uudelleen Susijengiä vastaan perjantaina klo 17 pelattavassa EM-välierässä. Saksa nujersi keskiviikon myöhäisessä puolivälieräottelussa Luka Doncicin tähdittämän Slovenian pistein 99–91 (45–51).
Susijengin vauhtipelaaminen näytti pitkään olevan Georgialle liikaa keskiviikon EM-puolivälierässä. Kaapattuaan levypallopelin haltuunsa Georgia kuroi päätösjaksolla kuuden pisteen päähän, mutta menetti otteensa Susijengin haamukolmosiin ja tuittuili tähtipelaajansa kentältä yli 6000-päisen Riian Xiaomi lähettäessä Suomen mitalipeleihin.
Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.
Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.
Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut ensi viikolla pelattavien EM-puolivälierien otteluajat. Susijengi ja Georgia ottavat yhteen omassa puolivälieräkamppailussaan keskiviikkona 10.9. klo 17.00 alkaen.
Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi ja Georgia pelasivat yhdessä vastakkain Euroopan B-divisioonassa. Ensi viikon keskiviikkona joukkueet kohtaavat Latvian Riiassa EM-puolivälierässä, johon Susijengi selvitti tiensä shokeerattuaan mestarisuosikki Serbian ja Georgia nujertamalla sunnuntaina olympiahopeamitalisti Ranskan.