21.3.2011 Suomalaisen pääsarjakoripalloilun kaikkien aikojen pistehai Gerald ”Jerry” Lee Senior täyttää tänään maanantaina maaliskuun 21. päivänä 60 vuotta. Uudenkaupungin Urheilijoissa ja Korihaissa 13 kautta pelannut sekä vuosina 2002-04 Korihaiden päävalmentajana Lee käytti koko peliuransa ajan numeroa 12. Merkkipäivän kunniaksi Korihait on päättänyt jäädyttää 21.3.2011 alkaen seuran edustusjoukkueen numeron 12, josta tulee näin ollen seuran ensimmäinen käytöstä poistettu pelipaita.
Korihait muistaa 60-vuotispäiviään viettävää Gerald Leetä näyttävästi jäädyttämällä hänen pelinumeronsa 12. Seremoniat ovat ohjelmassa lauantaina 26.3.2011 pelattavan Korihait-Kataja –ottelun yhteydessä.
Gerald Lee Senior on yhä kaikkien aikojen ylivoimaisena tilastokärkenä pisteissä sekä riistoissa.
Lee kuuluu itseoikeutetusti Suomi-koriksen legendoihin, joita Suomen Koripalloliitto vuosittain palkitsee. Kuvassa Lee pokkaa legendapaitansa Suomi-Israel-maaottelun yhteydessä viime kesänä. Kuvat: SKL-arkisto & Pentti Pekkala & Tomi Kaminen.
Pelipaidan jäädyttäminen tapahtuu lauantaina 26.3.2011 pelattavan Korihait-Kataja –ottelun alkuseremonioiden yhteydessä.
Kaikkiaan 24 kautta SM-sarjassa ja 1. divisioonassa pelannut, vuonna 1973 Suomeen saapunut ja yhdeksän vuotta myöhemmin kansalaisuuden saanut Gerald Lee Senior heitti vuonna 1997 päättyneellä urallaan 571 liigaottelussa hurjat 12.556 pistettä. Hän on yhä ylivoimaisesti kaikkien eniten pisteitä tehtaillut pallotaituri liigahistoriassa.
Vuonna 1984 Helsingin NMKY:ssä ja vuonna 1990 UU:n paidassa Suomen mestaruuden voittanut Lee pelasi urallaan Suomi-paidassa kahdeksan miesten maaottelua heittäen niissä yhteensä 40 pistettä. Vuonna 1992 maajoukkueessa 41-vuotiaana debytoinut Lee oli aikanaan kaikkien aikojen vanhin maajoukkuetulokas kaikki joukkuelajit huomioon ottaen. Sittemmin tittelin vei Leeltä muuan Greg Joyner, joka pelasi ensimmäisen maaottelunsa Suomen väreissä 42-vuotiaana vuonna 2000.
Yhden ottelun piste-ennätys liigatasolla Gerald Lee Seniorilla on 52 pistettä vuodelta 1975, jolloin mies kirjasi itselleen uran ainoan korikuninkuuden liigatasolla (keskiarvo 27,5) pelatessaan Helsingin NMKY:ssä. Ykkösdivisioonassa Lee sen sijaan voitti korikuninkuuden kahdesti – vuonna 1979 Lahden NMKY:ssä hirmuisella 48,5 pisteen sekä vuonna 1981 Orimattian Jymyssä 37,5 pisteen keskiarvolla.
Pistetehtailun ohella Gerald Lee Senior tunnettiin myös pallorosvona. Vuosina 1986-1994 kahdeksan kertaa riistotilaston voittanut Lee nappasi vuodesta 1986 alkaen pidetyn tilastoinnin aikana 1145 kertaa pallon vastustajalta ollen edelleen tämänkin tilaston ylivoimainen ykkönen.
Yhden ottelun riistoennätys Leellä on 12 vuodelta 1989 kausiennätyksen ollessa 4,33 riistoa vuodelta 1987. Kaikkiaan Leelle merkittiin riisto 40 peräkkäisessä ottelussa vuosina 1988-89. Kaikki edellä mainitut riistotilastojen noteeraukset ovat yhä voimassa olevia liigahistorian ennätyksiä.
Kaikkien aikojen syöttötilastossa Gerald Lee Senior on viidentenä (1000 syöttöä) ja levypallotilastossa kuudes (3453 levypalloa). Leen tilastoista löytyy myös kaikkien aikojen ensimmäinen triplatupla (kaksinumeroiset lukemat pelin kolmella tilastoidulla osa-alueella).
Liigan historiassa 24 kertaa toteutunut tilastoharvinaisuus näki ensimmäisen kerran päivän valon 26.11.1986 ottelussa UU-Huima, jolloin Lee teki 34 pistettä, otti 11 levypalloa ja riisti pallon vastustajalta 10 kertaa.
Gerald Lee Seniorin poika, 23-vuotias Gerald Lee Junior on Suomen maajoukkueen sentteri. ”Junnu” Lee pelaa ammattilaisena italialaisjoukkue Snaidero Udinessa. Miesten maaotteluedustuksia nuoremmalla Leellä on 24, jonka lisäksi hänellä on tilillään peräti 71 nuorten maaottelua.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa loistivat tänään maajoukkueesta palanneet pelaajat. Alemmassa jatkosarjassa ratkottiin pudotuspelipaikkojen kohtaloa.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Helsinki Seagulls ja Kataja Basket voittivat omat ottelunsa, kun taas alemmassa KTP-Basket pesi Tapiolan Hongan revanssikohtaamisessa.
Hurjassa vireessä alemmassa jatkosarjassa ollut KTP-Basket dominoi levyjä ja vei yhden jaksoista peräti 20 pisteellä.
Perjantai-iltana Espoo Metro Areenassa kiehuu, kun Susijengi kohtaa EM-karsintojen päätösottelussaan Euroopan rankingin #1 joukkue Serbian yli 5500 katsojan edessä. Perjantaina nähdään kentällä myös yksi susidebyytti, kun viime kaudet Korihaiden korinalustoja dominoinut Sipoon Hukkabasketin kasvatti Mikael Aalto, 208 cm ja 30 vuotta, juoksee parketille koko uransa ensimmäisessä maaottelussa.
”Hurja-Hannes” jyrää taas. Hannes Pöllä, 211 cm ja 26 vuotta, joutui kaksi vuotta sitten jättämään Korisliiga-kentät pitkäksi aikaa loukkaantumisen ja pitkän kuntoutuksen vuoksi. Tällä kaudella Pöllä on päässyt keräämään pitkän kuntoutuksen satoa ja osoittanut koripalloilevalle Suomelle olevansa täsmälleen sellainen kansainväliset mitat täyttävä iso, jollaista hänestä juniorivuosina uumoiltiin.
Susijengin pitkäaikainen heittokone ja Korisliigan pistetilaston kotimainen kärkimies Topias Palmi, 196 cm ja 30 vuotta, siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Tampereen Pyrinnöstä Italian kakkosliigaa (Serie A2) pelaavaan Real Sebastiani Rietiin, joka kamppailee noususta Italian liigaan.
Tampereen Pyrintö haki pisteitä Kouvolasta miesten Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen helmikuun maajoukkuetaukoa.
Miesten Korisliigassa pelattiin viiden ottelun ilta, jossa pisteitä veivät Salon Vilpas, Korihait, Helsinki Seagulls, KTP-Basket ja BC Nokia.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Valinta on Woodille jo kauden toinen.
Miesten Korisliigassa nähtiin viiden ottelun ilta, jossa voittajiksi selvisivät Kataja Basket, Helsinki Seagulls, Kauhajoki, KTP-Basket ja BC Nokia.