Koripalloliitto kehittää erotuomaritoimintaansa

28.5.2020 10:00 Erotuomaritoiminnan päällikkönä Koripalloliitossa toiminut Kati Nynäs siirtyy osa-aikaiseksi huippuerotuomarivalmentajaksi vastaamaan erotuomareiden koulutuksesta ja toiminnan kehittämisestä. Samalla Koripalloliitto on tehnyt päätöksen uuden erotuomaripäällikön palkkauksesta. Uusi erotuomaripäällikkö tulee vastaamaan kaikesta muusta erotuomaritoiminnasta ja sen kehittämisestä.

Koripalloliitto ja sen erotuomaritoiminta haluaa jatkossa vastata entistä enemmän nykyajan haasteisiin, jotka liittyvät erotuomaritoimintaan. Pelin jatkuvan kehittymisen ja ottelumäärien suuren kasvun myötä Koripalloliitto lisää resursseja erotuomaritoiminnan kehittämiseen.

Aiemmin Koripalloliitossa erotuomaritoiminnan päällikkönä toiminut entinen huippuerotuomari Kati Nynäs siirtyy ostopalvelusopimuksella osa-aikaiseksi huippuerotuomarivalmentajaksi vastaamaan ylempien sarjojen erotuomareiden koulutuksesta ja toiminnan kehittämisestä.

- Sarjojen muuttuessa ammattimaisemmaksi ja joukkueiden ammattilaistuessa, on yhä tärkeämpää, että erotuomareiden valmennukseen panostetaan. Huippusarjoissamme tuomaroi noin kuusikymmentä eteenpäin menevää erotuomaria ja on tärkeää, että jokainen heistä kokee saavansa valmennusta ja sitä myötä kehittyvänsä. On hienoa, että Koripalloliito on valmis panostamaan tämän suuntaiseen kehitykseen. Odotan innolla seuraavaa vaihetta, joka käynnistyy elokuun alussa. Uskon, että saamme tällä ratkaisulla tuettua erotuomareita heidän työssään ja hyvää kehitystä aikaan, Nynäs kommentoi.

Nynäsin siirryttyä uuden tehtävän pariin, Koripalloliitto hakee erotuomaripäällikköä vastaamaan kaikesta muusta erotuomaritoiminnasta ja sen kehittämisestä. Haku pestiin julkaistaan lähipäivinä.

Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara haluaa kiittää Nynäsiä erotuomaritoiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä viimeisten kymmenen vuoden aikana. 

- Uudessa toimenkuvassaan hänellä on edelleen mahdollisuus olla mukana omalla ammattitaidollaan ja vuosien kokemuksellaan kehittämässä suomalaista koripalloa, Tammivaara päättää. 

 
15.6.2022 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Johannes Sarekoski Koripalloliiton huippuerotuomarivalmentajaksi

Suomen Koripalloliiton uudeksi huippuerotuomarivalmentajaksi on valittu pitkän linjan Korisliiga-erotuomari Johannes Sarekoski, 47. Sarekoski aloittaa uudessa pestissään kesällä 2022.

28.1.2022 08:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliitto etsii huippuerotuomarivalmentajaa

Suomen Koripalloliiton kilpailutoiminta on jaettu huippu- ja kilpakoripalloon, nuorten valtakunnallisiin sarjoihin sekä alueellisiin sarjoihin. Koripalloliiton nykyisen huippuerotuomarivalmentajan lopettaessa liiton palveluksessa pelikauden 2021-22 jälkeen, etsii Koripalloliitto erotuomaritoiminnan ammattilaista vastaamaan huippu- ja kilpakoripallosarjojen erotuomaritoiminnasta. Huippuerotuomarivalmentaja vastaa liiton erotuomaritasojen 5-6 toiminnasta yhteistyössä liiton erotuomaripäällikön kanssa.

15.7.2020 13:00 Koripalloliitto tiedottaa

Timo Nieminen Koripalloliiton erotuomaripäälliköksi

Suomen Koripalloliiton uudeksi erotuomaripäälliköksi on valittu Timo Nieminen. Hän aloittaa tehtävässä elokuun puolessa välissä.

22.8.2018 09:14 Koripalloliitto tiedottaa

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin

Tähän juttuun on koottu FIBA:n sääntömuutoksen tärkeimmät kohdat. Muutokset astuvat Suomessa voimaan 1.9.2018.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Seurauutisia #2: Alueelliset erotuomarikoordinaattorit tehostamaan ja kehittämään paikallista erotuomaritoimintaa

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

3.3.2017 Erotuomarit

3x3 Finnish Tour jatkuu Helsingissä 17.-19.3.2017

GoExpo-messujen yhteydessä lauantaina 18.3. järjestetään satelliittitasoinen 3x3-turnaus Helsingin Messukeskuksessa.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

9.3.2016 20:23 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kilpailuiden vapaaehtoisten haku alkaa 16.3.2016

Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.

Näytä lisää vastaavia