16.2.2008 Suomen Koripalloliitolla olevien tietojen valossa liitolla ei ole syytä käynnistää kurinpitomenettelyä huume-epäilyihin julkisuudessa yhdistettyä Korisliigan pelaajaa kohtaan.
Korisliigan ja helsinkiläisen ToPon pelaaja Iiro Tenngren yhdistettiin julkisuudessa tammikuun lopussa huume-epäilyihin, jotka pelaaja on kiistänyt.
Liitto on 5.2.2008 edellyttänyt ToPolta kirjallista selvitystä, mikäli pelaajan toiminnan osalta tulee ilmi sellaisia seikkoja, jotka antavat aihetta liiton sääntöjen mukaiseen kurinpitomenettelyyn.
Tällaisia seikkoja ei ole Koripalloliitolle raportoitu, eikä liitolla ole syytä käynnistää kurinpitomenettelyä. Koripalloliitto on ollut yhteydessä asiasta käydyn julkisen keskustelun aikana Suomen Antidopingtoimikuntaan.
Koripalloliiton saamien tietojen mukaan ToPo on vapaaehtoisesti testauttanut Tenngrenin, ja testitulokset ovat negatiivisia.
Kurinpitomenettelyyn voivat Koripalloliiton sääntöjen mukaan johtaa esimerkiksi Suomen antidoping-säännöstössä määritelty rikkomus tai liiton toiminnassa tapahtuva lainvastainen tai epäurheilijamainen toiminta.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.