26.12.2017 Koripallomuseon (viralliselta nimeltä Finnish Basketball Hall of Fame) Kohtaamisia-hanke sai noin 30000 euron jatkorahoituksen. Hankkeen toisessa osassa kierretään vielä käymättömiä koripallopaikkakuntia, kerätään kuvia/esineistöä kokoelmaan ja ennen kaikkea koostetaan hankkeen tuloksista ja kokemuksista raportti koripallon, sekä muidenkin lajien, hyödyksi.
Koripallomuseo on vieraillut monilla paikkakunnilla vahvistaen lajikulttuuria C-ikäisten keskuudessa ja tuoden koripalloelämyksiä nykyteknologian avulla niin pelaaville junioreille kuin lajia harrastamattomille alakoululaisille.
Yhtenä kohteena on myös ollut sisääntulomaajoukkueet, joille on maajoukkuelegendat olleet jakamassa kokemuksiaan ja oppeja. Kuvat: Mikko Pitkänen ja Koripallomuseo
Kohtaamisia-hankkeella pyritään hankeaikana vahventamaan C-juniori-ikäisten lajikulttuuria ja siten vähentämään drop out-ilmiötä. Tapaamisissa on vieraina seuran entisiä pelaajia ja muita toimijoita, joiden kanssa vuorovaikutuksessa mietitään mm. mitä koripallo/seura merkitsee, miten yksilö voi vaikuttaa joukkuehenkeen, millaista harjoittelu oli ennen/on nyt, jne. Samalla pyritään luomaan siltaa entisten ja nykyisten toimijoiden välille ja jopa saamaan entisistä seuratoimijoista lisäresursseja nykytoimintaan uuden kipinän synnyttäen.
- Toivon, että kykenemme luomaan toiminnallamme jatkumoa seuroissa, jotta omia juuria ja arvokkaita paikallistoimijoita osattaisiin arvostaa entistä paremmin. Uskon, että seuroissa, joissa omaa historiaa tuodaan esiin ja linkitetään se nykyisyyteen, on vahvempi lajikulttuuri. Se näkyy niin toimijoiden pitkäjänteisyydessä kuin arvonmuodostuksessa yhteistyötahojenkin suuntaan., kiteyttää Koripallomuseon toiminnasta ja hankkeesta vastaava Jari Toivonen.
Kolmen seuran kanssa on tehty laajempi viiden tapahtuman kokonaisuus, jossa myös mitataan hankkeen vaikuttavuutta. Nyt Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän jatkorahoituksen myötä viidennet, eli viimeiset, tapahtumat järjestetään ja kyselyn avulla voidaan verrata tuloksia ensimmäisen ja viimeisen kohtaamisen välillä. Urheilupsykologikin vieraili yhdessä tapahtumassa puhumassa nuorille tavoitteista ja motivaatiosta yleisellä tasolla, ei ainoastaan urheiluun liittyen. Hankkeen tulokset mallinnetaan muille koripalloseuroille, lajeille ja Olympiakomitealle.
- Päätöstä on odotettu koko syksyn ja luonnollisesti on upea asia, että ministeriö arvostaa tekemisemme niin korkealle, että saimme rahoituksen hankkeen loppuunviemiseksi. Nyt pääsemme käymään vielä seuroissa ja alueille, joissa ei niin usein ole muuten resursseja vierailla. Tämä mahdollistaa myös esine- ja valokuvakokoelmamme täydentämisen kyseisiltä paikkakunnilta. Tarkoitus onkin heti alkuvuodesta vierailla mm. Oulussa ja Rovaniemellä., summaa Toivonen.
Hankkeen yhteyteen on joillain paikkakunnilla yhdistetty myös älyharjoitukset ja kiertonäyttely. Älyharjoituksia järjestetään paikallisille alakoululaisille ja mukana on mm. älypallo ja virtuaalikoriselämys tarkoituksena innostaa modernin teknologian avulla liikunnan ja koripallon pariin. Kiertonäyttely esittelee mm. lajin maajoukkuehistoriaa ja sijoittuu yleensä pääsarjaottelutapahtuman yhteyteen.
Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Suomen Koripallomuseon kanssa Arvokas iltapäivä -seminaarin lauantaina 17.8. Tapahtuman tuotto menee Koripallomuseon työhön sekä We deliver -rahastoon, jonka avulla tuetaan vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta.
Suomen kaikkien aikojen naiskoripalloilija Lea Hakala nimettiin torstaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa suomalaisen urheilun kunniagalleriaan, Hall of Fameen.
Koripalloliitto viettää alkaneena vuonna 80-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi tahdomme muistella yhdessä ystäviemme kanssa suomikoriksen historian huippuhetkiä vuosien varrelta.
Saara Wahlgren pelasi vajaat 300 ottelua naisten Korisliigaa, oli vakiokasvo nuorten maajoukkueissa sekä esiintyi myös Susiladiesin riveissä. Pelaajauran jälkeen 31-vuotiaan Wahlgrenin ääni on tullut tutuksi Korisliiga-selostuksissa. Tällä viikolla hän debytoi FIBA:n selostajana naisten Euroliigassa.
Suomen Koripalloliitto on hakenut vuoden 2029 miesten EM-kisojen järjestämisoikeutta. Uusi ponnistus olisi jatkoa suomikoriksen kotiarvokisaputkelle, jossa ovat ennen sitä tulossa ensi kesän miesten EM-kisat Tampereella ja vuoden 2027 naisten EM-kisat Espoossa.
Koripalloliitolle on myönnetty Erasmus+ Sport -rahoitus hankkeelle, joka edistää yhdenvertaisuutta liikunnan ja urheilun keinoin.
Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Kokouksen avauspuheenvuorossaan Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo peilasi koripallon kasvua kymmenen vuoden takaiseen.
Anton Mirolybov aloitti syyskuussa Suomen Koripalloliiton ja pääkaupunkiseudun urheiluoppilaitosten yhdessä pyörittämässä Helsinki Basketball Academy -ohjelmassa poikien päävalmentajana. Hän jatkaa Hanno Möttölän menestyksekästä työtä yhdessä Koripalloliiton nuorten päävalmentaja Antti Koskelaisen kanssa.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut sivuillaan kattavan vastuullisuusosion, josta löytyy liiton vastuullisuusohjelma, esimerkkejä vastuullisuutta edistävistä toimenpiteistä sekä vinkkejä koripalloseuroille vastuullisuustyön kehittämiseen.
Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue kävi 22 paikkakunnalla jakamassa koriksen ilosanomaa yli 6 400 lapselle. Kevään ja syksyn kiertueet liikuttivat yhteensä yli 11 800 lasta.