Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

7.8.2025 15:51 Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

Toissakaudella Pantteripatsasta nostellut Kahron Ross pääsi viime kaudella korkkaamaan Nokian tuliterän Agco Power Arenan. Kuva: Joonas Cavén

– Kahronin saaminen joukkueeseen tarkoittaa sitä, että meillä on takamiespaikalla erinomainen johtaja ja joukkuepelaaja. Hänen kykynsä tehdä joukkuekavereista parempia ja samaan aikaan olla itse tehokas on ihailtava. Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Kahronin omalle puolelle pelaamaan viime kausien jälkeen, joukkueen päävalmentaja Timo Saukkola kuvailee joukkueen tuoretta vahvistusta.

Arkansasin Jonesborossa syntyneen pelintekijän korisura alkoi Lehigh Universityssa, jossa hän kuului joukkueensa avausviisikkoon neljän kauden ajan. Valmistuttuaan yliopistosta vuonna 2018 hän sai heti uransa ensimmäisen ulkomaansopimuksen seuraavalle syksylle Saksan ProA-sarjassa pelaavaan Karlsruhe Lionsiin.

Saksassa hyvin sujunut Euroopan tulokaskausi (33 ottelua 8,6 pistettä, 2,4 levypalloa, 4,5 syöttöä ja 1,4 riistoa ottelua kohden) toi hänelle arvokkaan ulkomaan kokemuksen lisäksi myös sopimuksen seuraavaksi kaudeksi Balkanin liigassa pelaavaan albanialaisjoukkue Vllznia Shkodraan. Ross ehti edustamaan joukkuetta vain neljässä ottelussa ennen kuin kausi jouduttiin päättämään koronaviruspandemian vuoksi.

Kaudelle 2020-2021 joukkue löytyi Iso-Britannian BBL-liigaa pelaavasta Cheshire Phoenixista, jossa 30 ottelussa Ross ansaitsi komeat tehot 16,7 pistettä, 4,6 levypalloa, 5,1 syöttöä ja kaksi riistoa ottelua kohden. Seuraavana syksynä Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama itävaltalaisjoukkue Swans Gmunden rekrysi hänet pikakommennuksella tuuraamaan loukkaantunutta pelintekijäänsä FIBA Europe Cupin  karsintaotteluihin, josta kahden ottelun jälkeen suuntana oli Korisliiga ja BC Nokia. 29 ottelussa 13 pistettä, 3,2 levypalloa, 6,5 syöttöä (eniten Korisliigassa kaudella 2021-2022) ja 1,8 ottelua kohden olivat jälleen hyvä osoitus kokeen pelintekijän kyvyistä.

Tämä noteerattiin myös Hollannissa, johon hänen uransa seuraavaksi johti. Aris Leeuwardenissa hän pääsi pelaamaan Belgian ja Hollannin yhteisliigassa 16 ottelua, joissa tehoja kertyi  6,1 pistettä, 1,4 levypalloa ja 3,2 syöttöä ottelua kohden. Seuraavana syksyn hän aloitti Tšekeissä Sluneta Ústí nad Labemin joukkueessa, mutta siirtyi jo kahden pelatun ottelun jälkeen takaisin loppukaudeksi Nokialle. Tämä siirto oli todellinen menestystarina, sillä kyseinen kausi päättyi hänen uransa ensimmäisiin mestaruusjuhliin. Ross kuului kultajoukkueensa avainpelaajiin ja hänen tilastorivinsä oli jälleen 49 pelatun jälkeen jälkeen komeaa luettavaa: 12,9 pistettä, 3,3 levypalloa, 5,1 syöttöä ja 1,5 riistoa ottelua kohden. BC Nokia kiinnitti hänet myös viime kaudella kokoonpanoonsa, joka viesti päävalmentaja Gibsonin vahvasta luottamuksesta pelintekijäänsä.

Nyt Rossin seuraava osoite Suomessa on ensikertaa Helsingissä ja Seagullsissa johon hän saapuu täynnä intoa.

– Tavoitteenani tulevalla kaudella on voittaa toinen Korisliiga-mestaruus. Tiedän kokemuksesta, että se ei ole helppoa, mutta joukkueellamme on kaikki mahdollisuudet siihen. Olen todella iloinen, että saan liittyä mukaan Seagulls-miehistöön ja en malta odottaa, että pääsen tutustumaan uusiin tiimikavereihini ja joukkueen upeisiin faneihin. Tästä tulee varmasti hieno vuosi.

Viime kaudella Ross ansaitsi 32 ottelussa 13,2 pistettä, 3 levypalloa, 5,7 syöttöä ja 1,2 riistoa ottelua kohden.

Helsinki Seagullsin sopimukset kaudelle 2025–2026

  • Chrysostom Chukwuma
  • Osku Heinonen
  • Lenni Hervola
  • Elias Leskinen
  • Trey Niemi
  • Kahron Ross (USA)
  • René Rougeau (USA) j
  • Ricky Waxlax

Henkilöt

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia