Kouvot voittoon Kymenlaakson taistossa, Korikobrat kiilasi Korihaiden ohi

22.2.2014 Kouvolan Kouvot kaatoi KTP-Basketin toisen perättäisen kerran Kymenlaakson derbyssä. Matt Gibson otti kouvolalaiset olkapäilleen jatkoajalla ja aloitti kotiyleisön juhlat 92–90 (40–40, 80–80)-voiton myötä. Lapualla Korikobrat nousi viimeisellä kuusiminuuttisella Korihaiden takaa ja palasi kahdeksannelle sijalle 95–89 (44–45)-voitolla.

Matt Gibson pussitti Kouvojen viimeiset kuusi pistettä jatkoaikavoitossa.

Tuomas Hirvonen pelasi taas erinomaisen ottelun.

"Slam Dunk Cedric" Latimer runnoi kaksi vapauttavaa donkkia Korikobrien voitossa Korihaista. Kuvat: Matti O. Koskinen, Kai Kilappa & Francois Perthuis.

Kouvolassa Kouvot otti pelin komentoonsa avausjaksolla, joka päättyi Kouvojen hyväksi lukemiin 27–17. Puolustustaan tiivistänyt KTP vei puolestaan toisen neljänneksen nimiinsä 13–24, ja pelin jälkipuoliskolla johto vaihteli puolelta toiselle.

 

Erinomaisen ottelun pelannut Tuomas Hirvonen huudatti kotiyleisöä nostamalla Kouvot 80–78-johtoon puolitoista minuuttia ennen loppua, jonka jälkeen Kouvojen korihanat sulkeutuivat. Timo Heinonen tasoitti ottelun minuutti myöhemmin, ja Kymenlaakson kiistakumppanit suuntasivat jatkoajalle.

 

Päätösjakson lopulla Kouvoista pääsi irti Matt Gibson, joka säkitti joukkueensa viimeiset kuusi pistettä. Ratkaisevan korin Gibson pussitti 17 sekuntia ennen loppua.

 

Kouvojen tehomiehenä riehui Gregg Thondique (28/12/3 riistoa). Tasaisesta joukkueesta Gibson (14/4/3 syöttöä), Ville Kaunisto (12/12), Tuomas Hirvonen (12/1/6 syöttöä) sekä Daniel Dolenc (10/2) täyttivät myös erinomaisesti ruutunsa.

 

Kotkalaisista Sharaud Curry (21/3/7 syöttöä), Ryan Ayers (17/6/2 blokkia), Chris Owens (16/8) ja viisi kolmosta säkittänyt Jukka Matinen (15/1) nousivat esille.

 

Lapualaiset rynnistivät viime minuuteilla

 

Tehopelaajansa Josh Dollardin Filippiineille menettänyt liigajumbo Uudenkaupungin Korihait uhkui taisteluhenkeä ja näytti erinomaista peli-ilmettä lauantai-illansuussa Lapualla.

 

Vakkasuomalaiset johtivat peliä hienokseltaan koko avauspuoliskon ja olivat kärkkyä lopulliselle karkumatkalle moneen otteeseen kolmannella ja neljännellä jaksolla, jolloin vierasjohto kävi useasti seitsemässä ja kahdeksassa pisteessä.

 

Päätösjaksolla Korihait johti parhaimmillaan lukemissa 78–85, jolloin Korikobrat sai viimein Korihaiden avausmiehet kuriin. Lapualaiset merkitsivät neliminuuttisen murskaavasti 13-0 huipentuen Cedric Latimerin kahteen donkkiin, eikä Korihait päässyt kahta pistettä lähemmäs.

 

Kahdeksannelle sijalle palanneiden Korikobrien parhaat olivat Kyle Fogg (34/12/6 syöttöä) ja Lawrence Kinnard (26/5), unohtamatta Latimerin (12/3), Jussi Turjan (8/4) ja Marcus Kittsin (13/9/2 blokkia) panosta.

 

Jo kolmen voiton päähän Kouvoista ja Lappeenrannasta liigan tyvessä valahtaneesta Korihaista James Padgett (22/7), Chace Stanback (22/5) ja Mikko Jalonen (18/7/3 syöttöä/3 riistoa) kunnostautuivat.

 

(Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
17.12.2024 20:27 Korisliiga

David Gonzalvez johti Hongan koviin pisteisiin – liigan syöttöykkönen Lassi Nikkarinen näytti taas kyntensä Seagullsin voitossa

Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.

15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

Näytä lisää vastaavia