28.5.2019 15:08 HBA-Märskystä Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:han viime vuosien aikana siirtyneet tulevaisuuden lupaukset sekä tukku kotimaisten joukkueiden avainpelaajia muodostavat kesällä 2019 miesten haastajamaajoukkueen, jonka leiritys huipentuu heinäkuussa Napolin universiadeissa. Valmistautumisensa aikana haastajamaajoukkue saa vieraakseen Kanadan Tapiolassa ja Salossa pelattaviin maaotteluihin.
Mikael Jantunen on yksi viidestä universiadiehdokkaasta, joka on esiintynyt Susijengissä. (Kuvat: Ville Vuorinen)
Haastajamaajoukkueeseen nimetystä 15 pelaajasta enemmistö on pelannut lukiolaisena HBA-Märskyssä ja edennyt Mäkelänrinteen kautta Yhdysvaltoihin NCAA-liigaan.
Tätä kategoriaa edustavat Fiifi Aidoo, Andre Gustavson, Tuukka Jaakkola, Edon Maxhuni, Lassi Nikkarinen, Hannes Pöllä, Remu Raitanen sekä Elias Valtonen.
Viime vuodet HBA-Märskyä edustaneet Mikael Jantunen ja Ville Tahvanainen saavat NCAA-kasteensa ensi syksynä. Neljä vuotta yliopistokokemusta on taustalla myös BC Nokian kasvatti Shawn Hopkinsilla sekä HBA-Märskystä BC Nokian kautta yliopistoon lähteneellä Henri Ventoniemellä.
Korisliigasta tuttuja pelaajia haastajaehdokkaissa ovat Suomeen vuosi sitten palanneen Aidoon (Ura Basket) lisäksi Aapeli Alanen (BC Nokia), Tuomas Hirvonen (Kouvot) ja Aatu Kivimäki (Vilpas).
- Käytössämme oleva leiritysryhmä on kattava läpileikkaus Suomi-koriksen tulevan sukupolven pelaajista, jotka ovat valmiit kantamaan suurempaa vastuuta maajoukkuepaidassa, kertoo haastajamaajoukkueen valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä.
Susijengi-debyyttinsä haastajamaajoukkueen nimetyistä pelaajista ovat tehneet Aidoo (2016), Jantunen (2018), Pöllä (2018), Tahvanainen (2018) ja Valtonen (2018).
Haastajat aloittavat valmistautumisensa universiadikesään maanantaina 3.6. alkavilla harjoituksilla. Maaottelukesä korkataan 16.-17.6. Riiassa otteluilla Latvian ja Ukrainan haastajamaajoukkueita vastaan.
Suomalaisyleisö saa puolestaan nähdä haastajamaajoukkueen tositoimissa ensiksi torstaina 27.6. Espoon Tapiolassa ja päivää myöhemmin, 28.6., Salon Salohallissa. Salolaisyleisö näkee Susijengi-tulevaisuutta laajemminkin, sillä myös 20-vuotiaiden maajoukkue pelaa Salossa maaottelut Portugalia vastaan 28.6. ja 29.6.
- Meillä on kunnia saada Kanada vieraaksemme ensimmäistä kertaa suomalaisen koripallon historiassa. Kanada on maailman suurimpia nousevia koripallomaita, jota kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan pidemmänkin matkan päästä, Möttölä jatkaa.
Suomi kohtaa Napolin universiadien alkulohkossa Yhdysvaltoja edustavan Clemsonin yliopiston, Kiinan ja Ukrainan. Kahden vuoden takaisissa universiadeissa Taiwanissa Suomi sivusi kaikkien aikojen parasta tulostaan sijoittumalla seitsemänneksi.
Nyt koolle kutsutuista pelaajista Suomi-paidan vetivät vuoden 2017 universiadeissa ylleen Tuomas Hirvonen, Henri Ventoniemi, Shawn Hopkins sekä Fiifi Aidoo.
- Matkustamme Napoliin heinäkuun ensimmäisenä päivänä, jonka jälkeen meille jää pari päivää aikaa tutustua kisaolosuhteisiin. Tiedossa on erinomainen kesä täynnä kansainvälistä kokemusta kaikille leiritykseen osallistuville pelaajille, päättää Möttölä.
Suomen haastajamaajoukkueen valmistava ohjelma 2019
Su 16.6. klo 19.00 Latvia – Suomi @ Riika, Latvia
Ma 17.6. klo 13.00 Ukraina – Suomi @ Riika, Latvia
To 27.6. klo 19.00 Suomi – Kanada @ Tapiolan Liikuntahalli, Espoo
Pe 28.6. klo 17.30 Suomi – Kanada @ Salohalli, Salo
Universiadien alkulohko 2019
To 4.7. klo 20.00 Suomi – USA @ Napoli, Italia
Pe 5.7. klo 13.00 Kiina – Suomi @ Napoli, Italia
La 6.7. klo 20.00 Suomi – Ukraina @ Napoli, Italia
Suomen haastajamaajoukkue 2019
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura 2018-19 |
Aapeli ALANEN |
201 |
5.3.1996 |
BC Nokia |
Fiifi AIDOO |
187 |
5.4.1996 |
Ura Basket, Kaarina |
Andre GUSTAVSON |
192 |
7.5.1999 |
Richmond (NCAA) |
Tuomas HIRVONEN |
181 |
17.5.1996 |
Kouvot, Kouvola |
Shawn HOPKINS |
195 |
9.5.1995 |
North Georgia (NCAA2) |
Tuukka JAAKKOLA |
207 |
29.5.1999 |
Cal Poly (NCAA) |
Mikael JANTUNEN |
204 |
20.4.2000 |
HBA-Märsky, Helsinki |
Aatu KIVIMÄKI |
186 |
8.6.1997 |
Salon Vilpas |
Edon MAXHUNI |
186 |
21.3.1998 |
Long Beach St (NCAA) |
Lassi NIKKARINEN |
187 |
11.3.1997 |
Montana St (NCAA) |
Hannes PÖLLÄ |
212 |
9.3.1998 |
Oklahoma (NCAA) |
Remu RAITANEN |
204 |
21.8.1997 |
San Francisco (NCAA) |
Ville TAHVANAINEN |
193 |
30.6.2000 |
HBA-Märsky, Helsinki |
Elias VALTONEN |
199 |
11.6.1999 |
Arizona St (NCAA) |
Henri VENTONIEMI |
207 |
11.8.1995 |
West Florida (NCAA2) |
Päävalmentaja Henrik DETTMANN
Valmentaja Lassi TUOVI
Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
Valmentaja Jussi HIRVONEN
Fysioterapeutti Atso LIESMALA
Huoltaja Jussi LAUKKONEN
Suomen miesten universiadijoukkue – tuttavallisemmin ”Rakkisudet” – teki historiaa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa nujertamalla Romanian 76-61 (37-34) Chengdun universiadien päätösottelussa ja varmistamalla siten viidennen sijan, joka on Suomen miesten kaikkien aikojen paras sijoitus universiadeissa.
Oman alkulohkonsa tappiottomana päättänyt Suomen miesten universiadijoukkue eli ”rakkisudet” kohtaa universiadien puolivälierissä Tshekin, joka taipui oman alkulohkonsa päätösottelussa Yhdysvalloille neljällä pisteellä.
”Rakkisudet”-nimellä Suomen miesten universiadijoukkue varmisti universiadialkulohkonsa voiton Kiinan Chengdussa peittoamalla Etelä-Korean pistein 58-80 (24-33). Voiton kulmakiviä olivat erinomainen levypallopelaaminen sekä läpäisemätön joukkuepuolustus.
Suomen miehet eli Rakkisudet saivat Chengdun universiadeihin parhaan mahdollisen lähdön jyräämällä Azerbaidzanin alkulohkoavauksessaan pistein 105-43 (53-19). Joukkueiden tasoero kävi ilmiselväksi jo ensimmäisillä minuuteilla ja viisi suomalaispelaajaa pääsi nautiskelemaan kaksinumeroiset pisteet.
Suomen miesten universiadijoukkue sai lentävän lähdön kohti Chengdun universiadeja voittamalla Huangzhoussa pelatun kansainvälisen turnauksen viime viikolla. Huangzhoun turnauksen voitto kirkasti myös joukkueen identiteetin: yhdessä, tinkimättä ja puolustuksen kautta. Sama resepti kantaa joukkueen Chengdu’hun asti.
Suomen miesten universiadijoukkue sai Kiinan Huangzhon turnauksessa pelattavakseen vielä yhden ottelun, kun se sai turnausfinaalissa vastaansa uudelleen Liettuan. Toissapäivänä Liettualta kyytiä saanut Suomi oli lauantaina tulta ja tappuraa ja haki Liettuan päänahan sisukkaalla 75-79 (40-38)-voitolla.
Kahdestatoista vuosina 1998–2002 syntyneestä miesten maajoukkueen haastajapelaajasta koostuva miesten universiadijoukkue on valittu. Daniel Janssonin, Anton Mirolybovin ja Tuomas Ojan valmentama joukkue osallistuu ennen Chengdun universiadeja neljän joukkueen kansainväliseen turnaukseen Hangzhoussa.
Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.
Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU on ilmoittanut siirtävänsä alun perin elokuussa 2021 pelattavaksi tarkoitetut Kiinan Chengdun kesäuniversiadit syyskesään 2022 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Siirrettyjen kesäuniversiadien päivämäärät julkaistaan toukokuussa FISU:n järjestelykomitean seuraavan kokouksen jälkeen.
Suomi sijoittui Italian Napolissa järjestetyissä universiadeissa yhdeksänneksi, kun se lopetti kisat kolmeen peräkkäiseen voittoon. Tiukka ottelu päättyi lopulta Suomen 80-78-voittoon. Universiadien mestaruus meni Yhdysvalloille.