15.7.2017 Tampereen Pyrinnön Korisliiga-joukkue on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Lassi Kilpisen, 24, kanssa. 185-senttinen Kilpinen tehtaili kaudella 2016/2017 Pyrinnön kakkosjoukkueelle Divari A:ssa keskimäärin 10,2 pistettä, 4,2 levypalloa ja 4,5 syöttöä ottelua kohden.
Tampereen Pyrintö on tehnyt sopimuksen Lassi Kilpisen kanssa. Kuva: Erkki Hautaviita.
– Lassi tulee haastamaan takamiesosastolla meidän kokeneemmat pelaajat. Näen Lassissa paljon pointille tarvittavia asioita eli syöttötaidon, pelinlukemisen ja puolustuksellisesti riittävän nopeat jalat ja vahvan kropan. Näillä avuilla Lassilla on kaikki mahdollisuudet lyödä itsensä läpi Korisliigassa ensi kaudella, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.
Kilpinen teki debyyttinsä Korisliigassa jo kaudella 2014/2015, mutta on pelannut pääosin neljän kauden ajan Pyrinnön Divari A:ssa pelaavassa kakkosjoukkueessa. Viime kaudella Kilpinen esiintyi Suomen pääsarjatasolla seitsemän ottelun verran.
– Kiva jatkaa pelaamista kotikaupungissa. Opiskelut jatkuvat Tampereella, joten Pyrintö oli sikälikin luonteva valinta. Pääsin viime kaudella haistelemaan Korisliigaa ja siellä pelaaminen tuntui oikein mukavalta. Olen jutellut Samin (Toiviainen) kanssa. Keskustelusta tuli hyvä mieli, kun kuulin, että minulle on joukkueessa selkeä rooli, Kilpinen kommentoi.
Pyrinnöllä on Kilpisen lisäksi pelaajasopimuksen Antero Lehdon, Petri Heinosen, Osku Heinosen, Joonas Cavénin ja Topias Palmin kanssa. Joukkueen päävalmentajana toimii Sami Toiviainen.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.
Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.
Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.
Helsinki Seagulls otti Salon Vilppaasta 92–73-kotivoiton ja saa mahdollisuuden ratkaista sarja ensi maanantaina.
Kouvot on solminut kaksivuotisen sopimuksen Rasmus Lindbergin kanssa. Tuleva kausi on Lindbergille toinen Korisliigassa ja Kouvolassa. Lisäksi seura solmi yksivuotisen sopimuksen oman kasvatin Renne Ikäläisen kanssa.
Kauhajoki vei välieräsarjan Katajaa vastaan tilanteeseen 2–0.
Korisliigan välierissä Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Salon Vilpasta vastaan.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Molemmat välieräsarjat avattiin kotijoukkueiden voitoilla. Sekä Seagulls että Kauhajoki siirtyivät ottelusarjoissa 1-0 johtoon.
Korisliiga-välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5. huhtikuuta. Kahdessa ottelusarjassa toisensa kohtaavat Helsinki Seagulls (sija 1) ja Salon Vilpas (4) sekä Kauhajoki (2) ja Kataja Basket (3).