26.6.2022 14:00 Suomi-koriksen ykköstähti, Cleveland Cavaliersia NBA:ssa edustava jyväskyläläisen HoNsU:n kasvatti Lauri Markkanen, 25, vetää tänä kesänä Suomi-paidan ylleen ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. NBA lähetti juhannuksena odotetun lupapaperin, joka mahdollistaa Markkasen osallistumisen kesän MM-karsintoihin ja syyskuun EM-kisoihin Susijengin paidassa.
Sinivalkoiset yllä ja Suomi rinnassa - Lauri Markkanen edustaa Susijengiä kesän 2022 karsinta- ja arvokisakoitoksissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Markkanen saa hypätä täysipainoisesti tositoimiin Susijengin paidassa maanantaina 27.6., jolloin Susijengi kerääntyy vuosien 2022–23 MM-karsintojen kolmanteen karsintaikkunaan ja siinä pelattaviin otteluihin Ruotsia (30.6.) ja Kroatiaa (3.7.) vastaan.
Jos Susijengi etenee elokuun MM-jatkokarsintoihin, Markkanen saa edustaa Suomea myös 25.8. ja 28.8. pelattavissa ensimmäisissä jatkokarsintaotteluissa sekä Prahan ja Berliinin EM-kisoissa 1.–18. syyskuuta.
- Todella siistiä päästä pelaamaan Susijengin kanssa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Edellisestä ottelusta Susijengissä onkin ehtinyt kulua sen verran, että olen varmasti kehittynyt siitä pelaajasta, mikä olin kesällä 2018, Markkanen arvioi.
Edellisten Susijengin kanssa pelaamiensa otteluiden jälkeen Chicago Bullsia (2017–21) ja Cleveland Cavaliersia (2021-) edustanut Markkanen on seurannut silmä tarkkana Susijengin otteluita viime vuosien EM- ja MM-karsinnoissa.
- Helmikuun tuplavoitto Sloveniasta oli todella kova saavutus, puhutaan kuitenkin hallitsevasta Euroopan mestarista. Jengiin on myös tullut useampi nuorempi pelaaja, joiden kanssa en ole vielä samalle kentälle päässytkään. Tässä on tulossa jännittävä kesä, Markkanen hymyilee.
Markkanen nähtiin Susijengin matkassa edellisen kerran kesä-heinäkuun 2018 MM-karsintaikkunassa, jolloin hän upotti Tshekkiä vastaan 13 pistettä ja haki seitsemän levypalloa ja rankaisi Islantia 28 pisteen ja 11 levypallon edestä.
Markkanen teki komean sisääntulon kansainvälisen huippukoripallon valokeilaan syyskesän 2017 EM-kisoissa Helsingissä, jolloin hän kiritti Suomea 19,5 pisteen ja 5,7 levypallon ottelukeskiarvoin.
Susijengin MM-karsintojen torstain 30.6. kotiottelu Ruotsia vastaan Espoo Metro Areenalla on loppuunmyyty.
Tampereen EM-alkulohkon päätösottelussa Susijengin suurinumeroisesti kaatanut maailmanmestari Saksa asettuu uudelleen Susijengiä vastaan perjantaina klo 17 pelattavassa EM-välierässä. Saksa nujersi keskiviikon myöhäisessä puolivälieräottelussa Luka Doncicin tähdittämän Slovenian pistein 99–91 (45–51).
Susijengin vauhtipelaaminen näytti pitkään olevan Georgialle liikaa keskiviikon EM-puolivälierässä. Kaapattuaan levypallopelin haltuunsa Georgia kuroi päätösjaksolla kuuden pisteen päähän, mutta menetti otteensa Susijengin haamukolmosiin ja tuittuili tähtipelaajansa kentältä yli 6000-päisen Riian Xiaomi lähettäessä Suomen mitalipeleihin.
Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.
Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.
Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut ensi viikolla pelattavien EM-puolivälierien otteluajat. Susijengi ja Georgia ottavat yhteen omassa puolivälieräkamppailussaan keskiviikkona 10.9. klo 17.00 alkaen.
Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi ja Georgia pelasivat yhdessä vastakkain Euroopan B-divisioonassa. Ensi viikon keskiviikkona joukkueet kohtaavat Latvian Riiassa EM-puolivälierässä, johon Susijengi selvitti tiensä shokeerattuaan mestarisuosikki Serbian ja Georgia nujertamalla sunnuntaina olympiahopeamitalisti Ranskan.
Susijengin keskiviikon puolivälierävastustaja ratkeaa tänään sunnuntaina 7.9. Riian Xiaomi Areenalla pelattavassa neljännesvälierässä Ranskan ja Georgian välillä. Georgia on saapunut EM-kisakentille jo viime vuosista tutulla, NBA- ja Euroliiga-pelaajien tähdittämällä miehistöllään, kun taas Ranska on läpikäynyt arvokisatasolla nuorennusleikkauksen.
Lauantain myöhäisillan neljännesvälieräottelussa mestarisuosikki Serbian sensaatiomaisesti kaatanut Susijengi jatkaa EM-kisataivaltaan kolmen välipäivän jälkeen keskiviikkona, kun joukkue kohtaa puolivälierässä Riiassa Ranskan ja Georgian välisen ottelun voittajan. Liput otteluun ovat myynnissä.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.