2.10.2024 14:58 Belgialainen Castors Braine ilmoitti alkuviikosta tehneensä sopimuksen Lotta-Maj Lahtisen, 24, kanssa. Castors Braine pelaa Belgian pääsarjan lisäksi Eurocupia.
Lotta-Maj Lahtinen nähdään Eurocup-parketeilla myös tällä kaudella. Kuva: Ville Vuorinen.
Seuran tiedotteen mukaan Lahtinen napattiin joukkueeseen nopeasti, kun takapelaaja Marcia Costa loukkaantui viikonloppuna. Castors Brainella on edessä vilkas kuukausi, joka sisältää neljä ottelua Eurocupia ja viisi Belgian pääsarjan ottelua.
Castors Braine on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan yksi Belgian menestyneimmistä joukkueista.
Lahtinen pelasi edellisellä kaudella Espanjan pääsarjaa Sedis Basquetin riveissä 5,4 pisteen, 2,4 levypallon, 1,7 syötön ja 1,0 riiston keskiarvoilla. Espanjan pääsarjan lisäksi Sedis Basquet pelasi Eurocupia.
Catz Lappeenrannan kasvatti teki debyyttinsä Korisliigassa jo kaudella 2014-15 kasvattajaseuransa riveissä, minkä lisäksi hän on edustanut pääsarjassa myös HBA:ta. Häkellyttävän yliopistouransa Georgia Techissä hän aloitti syksyllä 2018.
Lahtisen yliopistoura Georgia Techissä tuli päätökseen keväällä 2022. Tilastojen valossa parhaalla kaudellaan 2020–21 Lahtinen tilastoi 15 pistettä ottelua kohden. Kyseisen kauden päätteeksi hänet palkittiin Atlantic Coast -konferenssin vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi sekä ykköstähdistöviisikkoon asiantuntijapaneelin toimesta. Yliopistovalmentajat valitsivat hänet kauden päätteeksi konferenssin kakkostähdistöviisikkoon.
Lahtinen teki ammattilaisuransa aluksi sopimuksen belgialaisen Kangoeroes Basket Mechelenin kanssa, mutta kausi päättyi loukkaantumiseen jo ennen sen alkua.
Nuorten maaotteluitaan Lahtinen pelasi urallaan 90 kappaletta. Susiladiesissa Lahtinen on pelannut tähän mennessä 19 ottelua, minkä lisäksi hänelle on kertynyt 13 ottelua haastajamaajoukkueessa.
Lahtinen oli kesällä tekemässä suomalaista koripallohistoriaa naisten universiadijoukkueessa, joka voitti Chengdun universiadeissa pronssia.
Veera Pirttinen, 27, palasi yhden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen takaisin Euroopan kentille tehdessään kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Luchse Hannoverin kanssa. Pirttisen alkukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä, mutta muuten Pirttinen on ollut tyytyväinen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä heitti uuden piste-ennätyksensä. Elina Aarnisalon (UCLA) ja Elsa Lemmilän (Ohio State) yliopistot jatkavat voittamattomina, Meri Kanerva taas upotti 20 pistettä Xavierille.
Sara Bejedi päätti vuoden komeasti Unkarin liigassa, kun hän tilastoi peräti 33 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan heitti piste-ennätyksensä Espanjassa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena aloittivat konferenssiottelunsa MAAC:ssä kahdella voitolla. Seppälä säkitti ensimmäisessä ottelussa 20 pistettä ja toisessa 19.
Anniina Äijänen, 29, otti uralleen uuden suunnan, kun Italian Serie A2:ssa pelaava Treviso nappasi Susiladies-pelaajan riveihinsä. Samalla Äijänen on saanut totuttautua hieman uudenlaiseen rooliin.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State venyttivät molemmat voittoputkensa jo 11 ottelun mittaiseksi.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.