28.10.2023 07:29 Lauri Markkanen ja Utah Jazz voittivat ensimmäisen pelinsä tällä NBA-kaudella, kun utahilaiset voittivat kotikentällään Los Angeles Clippersin 118-120 (54-63). Markkanen oli liekeissä 35 pisteen ja 12 levypallon illalla.
Jazz oli lähes koko pelin pienoisessa johdossa, mutta aivan kalkkiviivoilla Clippers kiri rinnalle ja jopa hetkittäin ohitse. Alle minuutti ennen loppusummeria Markkanen tippasi oman heittonsa sisään ja Jazzin pisteen johtoon, mutta Clippersin Paul George vei puolestaan vieraat pisteen etumatkalle vapaaheitoillaan.
Noin 28 sekuntia ennen peliajan päättymistä Jordan Clarkson upotti loppulukemat kolmosellaan Markkasen syötöstä. Jazzin puolustus kesti Clippersin hyökkäysyrityksen ja utahilaiset pääsivät juhlimaan voittoa.
Markkanen oli joukkueensa pistekärki suomalaisen säkittäessä 35 pistettä ja repien 12 levypalloa. Tupla-tuplansa kylkeen Markkanen tilastoi kolme syöttöä 35 minuutin peliajalla. Hän osui pelitilanneheittonsa 12/23, joista kolmoset 5/13, ja vapaaheittonsa 6/6.
Jazzin toiseksi paras pistemies oli Kelly Olynyk, jonka saldo oli 15 pistettä.
Clippersiltä vauhdissa olivat George (36/4), Kawhi Leonard (25/9/5 syöttöä) ja Norman Powell (20/3).
Jazz pelaa seuraavan kerran jo ensi yönä Phoenix Sunsia vastaan vieraissa.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.
Lauri Markkanen palasi pelikentille NBA:ssa, kun Utah Jazz hävisi kotikentällään Minnesota Timberwolvesille 114-104 (53-59). Edelliset kuusi peliä sivussa ollut Markkanen tilastoi 22 pistettä ja 12 levypalloa.
NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz onnistuivat katkaisemaan viiteen venyneen tappioputkensa, kun Jazz voitti San Antonio Spursin 109-128 (39-63). Markkanen tilastoi 26 pistettä, 7 levypalloa ja 4 syöttöä.
NBA vahvisti eilen tähdistöviikonlopun lauantain kolmoskisan osallistujat. Utah Jazzia edustava Lauri Markkanen on yksi kahdeksasta osallistujasta. Kolmoskisa heitetään lauantaina 17.2. paikallista aikaa Indianassa.
NBA:ssa Utah Jazz voitti läntisen konferenssin kärkijoukkueisiin lukeutuvan Oklahoma City Thunderin 117-124 (68-61). Lauri Markkanen oli hurjalla pelipäällä tilastoiden 33 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.
NBA:ssa Utah Jazz katkaisi kolmeen venyneen tappioputkensa, kun utahilaiset voittivat Milwaukee Bucksin 108-123 (63-53). Lauri Markkanen säkitti 21 pistettä.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi kolmannen peräkkäisen pelinsä, kun utahilaiset hävisivät Philadelphia 76ersille 127-124 (71-61). Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä, 10 levypalloa ja 3 syöttöä.
NBA:ssa Utah Jazz ilotteli ensimmäisellä puoliajalla 35 pisteen johdon, jonka myötä utahilaiset voittivat Charlotte Hornetsin 134-122 (82-47). Lauri Markkanen oli erinomaisella pelipäällä 33 pisteellä, 12 levypallolla ja kolmella syötöllä.
NBA:ssa Utah Jazz palasi kolmen peräkkäisen tappion jälkeen takaisin voittokantaan, kun utahilaiset voittivat vieraissa Washington Wizardsin 123-108 (64-56). Lauri Markkanen tilastoi 29 pistettä, 7 levypalloa, 5 syöttöä ja 3 riistoa.
NBA:ssa Utah Jazz voitti jo kuudennen peräkkäisen ottelunsa, kun Jazz voitti kotikentällään Indiana Pacersin 105-132 (50-64). Tuore läntisen konferenssin viikon pelaaja Lauri Markkanen heitti erinomaisin tarkkuuksin 32 pistettä ja noukki 10 levypalloa.