5.12.2018 08:34 Lauri Markkanen palasi oikeutetulle paikalleen aloitusviisikkoon ja tehtaili 21 pistettä ja 10 levypalloa, kun Chicago Bulls hävisi NBA:ssa Indiana Pacersille 90-96.
Lauri Markkanen antoi myrskyvaroituksen toisesta NBA-kaudestaan. Kuva: Chicago Bulls/Bill Smith
Aloitettuaan loukkaantumisen jälkeisen avauspelinsä vaihdosta, Bullsin uunituore päävalmentaja Jim Boylen pisti Markkasen aloitusviisikkoon, kuten totuttu jo suomalaisen tulokaskaudelta.
Markkanen osoitti saman tien, että loukkaantuminen on jo historiaa. Ensimmäiset viisi pistettä syntyivät kaukaa ja läheltä: kolmosella ja kahden käden donkilla. Kokonaisuudessaan Markkanen esitteli suomalaista heittotaitoa viidellä upotetulla kolmosella.
Markkanen pelasi 32 minuuttia heittäen pelitilanneheittonsa 8/24 ja kolmosensa 5/13. 21 pisteen ja 10 levypallon lisäksi ”Finnisher” keräsi tilastosarakkeeseensa yhden syötön, kaksi riistoa ja yhden torjunnan.
Bulls ja Pacers pelasivat päittäin kolme neljännestä, kunnes indianalaiset nappasivat tahtipuikon käsiinsä viimeisellä jaksolla. Tappio oli Bullsille seitsemäs peräkkäinen.
Seuraavan kerran Bulls pelaa perjantain ja lauantain välisenä yönä Oklahoma City Thunderia vastaan vieraissa.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.
Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti ja kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilija Lauri Markkanen, 213 cm ja 27 vuotta, on odotetusti allekirjoittanut viisivuotisen jatkosopimuksen NBA-joukkueensa Utah Jazzin kanssa. Uusi sopimus pitää Susijengin kulmakiviin lukeutuvan Markkasen Salt Lake Cityssä kevääseen 2029.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.
Lauri Markkasen historiallinen NBA-kausi 2022–23 sai kruununsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Susijengin supertähti ja jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana. Markkanen peittosi finaalissa kilpakumppaninsa Shai Gilgeous-Alexanderin (Oklahoma City) ja Jalen Brunsonin (New York). Markkanen on NBA:n historian kuudes eurooppalainen, joka voittaa kehittyneimmän pelaajan palkinnon.
Markkanen oli vieraana nelinkertaisen NBA-mestarin, Golden State Warriorsissa pelaavan Draymond Greenin podcastissa. Kaksikko kävi podcastissa läpi niin Susijengin EM-kisojen merkitystä Markkasen kauden suorituksiin kuin hänen nousuaan All star -pelaajaksi.
NBA:n tähdistöottelun aloitusviisikossa ensi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelaava Lauri Markkanen osallistuu lauantaina tähdistöviikonlopun kolmoskisaan.
Utah Jazzin Lauri Markkanen on nostettu Salt Lake Cityssä viikon päästä pelattavan NBA:n tähdistöpelissä aloitusviisikkoon.
Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.
NBA:n All Star -ottelun 14 vaihtopelaajaa julkaistiin viime yönä. Utah Jazzin Lauri Markkanen valittiin päävalmentajien toimesta Salt Lake Cityssä pelattavaan tähdistöotteluun ensimmäistä kertaa hänen urallaan.
Vuoden 2023 tähdistöottelu pelataan Utah Jazzin ja Lauri Markkasen kotikentällä Salt Lake Cityssa helmikuun 19. päivä. Fanit saavat äänestää päivittäin suosikkipelaajiaan ja äänestys on käynnissä kuukauden ajan tammikuun loppupuolelle asti.