2.6.2025 10:35 Kataja-Basket kertoo verkkosivuillaan 23-vuotiaan Besselinkin siirtyvän Nokialta Joensuuhun yksivuotisella sopimuksella.
Max Besselink pukee ensi kaudella Kataja-Basketin paidan. Kuva: Joonas Caven
Besselinkillä on edessä on uran neljäs Korisliiga-kausi. Tätä ennen 202-senttinen laituri on pelannut pääsarjatasolla BC Nokian lisäksi Helsinki Seagullsissa sekä ulkomailla belgialaisessa Mons-Hainautissa ja saksalaisessa Göttingenissä. Maaottelukokemusta hänellä on kahdesta miesten ja 13 nuorten kamppailusta.
Max Besselinkin viime kautta varjosti hänelle turhankin tuttu tilanne: pelejä oli jätettävä väliin loukkaantumisen vuoksi. Hän edusti pudotuspeleistä täpärästi ulos jäänyttä hallinnutta mestaria BC Nokiaa kaikkiaan 20 ottelussa, joissa keskimäärin 13 minuutin peliajalla kirjautti 3,3 pistettä ja 1,8 levypalloa. Kahden pisteen heittotarkkuus oli 57 %, kolmosten 29 % ja vapaaheittojen 78 %.
Nuorempana kiitettävästi huomiota saaneen lahjakkuuden potentiaalista kertoo mm. se, että aiemmalla Nokia-kaudellaan 2021-22 hän latoi arkistoihin tilastot 11,7 pistettä ja 3,8 levypalloa. Siitä palkintona oli jopa kaksi sopimusta Saksan ja yksi Belgian pääsarjaan. Urakehitystä ovat kuitenkin jarruttaneet sairastelut ja loukkaantumiset.
Besselink vieraili toukokuussa Joensuussa. Hänen harjoituksissa antamansa näytöt miellyttivät valmennusjohtoa.
– Max joutui jättämään alkuvuonna otteluja väliin, mutta pääsi loppukaudella kuntoon. Hän on harjoitellut jo jonkin aikaa ja jätti täällä käydessään itsestään positiivisen kuvan, päävalmentaja Petri Virtanen kertoo.
– Kyseessä on kookas, monipuolinen laituri. Hyvä heittäjä, joka pystyy menemään myös kohti koria. Kehityskohteina on saada lisää aggressiivisuutta ja parantaa pallollista pelaamista.
– Lähdemme hakemaan hänelle ehjää kautta ja uutta nostetta uralle. Vähän samaan tapaan kuin miten Hanneksen (Pöllä) kohdalla toimittiin. Potentiaali edetä isompiin sarjoihin ei ole hävinnyt, Virtanen näkee.
Kataja-Basketin päävalmentajana toimii Petri Virtanen apunaan Teemu Turunen.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
Kouvolalainen Kouvot on solminut tulevaa Korisliiga-kautta kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen ja 23-vuotiaan laitahyökkääjän Brandon Stroudin kanssa. Stroud on toisen polven amerikkalaisvahvistus, sillä hänen isänsä Derrick Stroud pelasi Suomessa 2000-luvun alussa.