1.5.2020 11:36 Tampereen Pyrinnön tulevan Korisliiga-kauden päävalmentaja on lyöty lukkoon, kun Miikka Sopanen, 46, palaa kasvattajaseuransa luotsiksi. Sopasen ja Pyrinnön välinen sopimus kattaa kauden 2020/21.

Miikka Sopanen ottaa Pyrinnön valmennuksen kontolleen. Kuva: Ville Vuorinen.
Pyrintö kävi Sopasen kanssa kevään mittaan neuvotteluja paluusta Pyrintöön. Sopanen on aiemmin toiminut silloisen Pyrbasketin apuvalmentajana sekä päävalmentajana kaudella 2002/03. Sopanen on myös toiminut aiemmin Pyrinnön valmennuspäällikkönä.
– Upea tulla takaisin Pyrintöön ja kiva palata myös Korisliigaan. Hienoa päästä työskentelemään sekä uusien kasvojen että tuttujen naamojen kanssa, yhdessä, Sopanen kommentoi.
Viimeiset kaudet Sopanen on toiminut Naisten Korisliigassa Hyvinkään Pontevan päävalmentajana, jossa hän huuhtoi SM-kultaa keväällä 2017. Sopaselta löytyy toinenkin Suomen mestaruus tililtään, kun kaudella 2009/10 hän valmensi Catz Lappeerannan kultamitalille.
Tulevalla kaudella Pyrinnön miesten Korisliiga-joukkue tekee vahvaa yhteistyötä poikapuolen akatemiaohjelman kanssa. Seuran kehitysjoukkueet pelaavat tällä hetkellä sekä Divari A:ssa että Divari B:ssä.
– Halusimme valmentajan, joka on riittävän kokenut huipputasolle ja tuntee seuramma vahvuudet ja toimintatavat. Urheilussa on kyse suuresta tunteesta ja halusta kehittyä. Uskomme staffimme Miikan johdolla tuovan toimintaamme tuttua pyrintöläistä tekemistä, Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen kertoo.
Pyrintö lähtee Sopasen lisäksi kauten uudistuneella valmentajakokoonpanolla: apuvalmentajina ovat Pyrintö-ikonit Damon Williams ja Antti Nikkilä, kun taas fysiikkavalmennuksesta vastaa Jenni Puputti. Valmennusta täydennetään mahdollisesti vielä yhdellä valmentajalla.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.