Mitalisuosikki Saksa Susijengin seuraava koetinkivi

28.8.2023 09:11 Okinawan MM-kisalohko E:tä kahdella voitollaan johtava Saksa saapuu Susijengin seuraavaksi vastustajaksi tiistaina aamupäivällä Suomen aikaa. Saksa peittosi edellisessä ottelussaan olympiapronssimitalisti Australian ja kaahaa vahvasti kohti Manilan MM-loppusarjaa Dennis Schröderin, Wagnerin veljesten ja Daniel Theisin johdolla.

Daniel Theis kuuluu mitalisuosikki Saksan julmaan eturiviin. Kuva: FIBA.

Jos Australiaa pidettiinkin sunnuntain iltapäiväpelin hienoisena ennakkosuosikkina, Saksa osoitti 30 pistettä sivaltaneen ja kahdeksan syöttöä jakaneen Dennis Schröderin johdolla saapuneensa MM-kisoihin nälkäisenä ja iskukykyisenä.

Susijengin valmentajan Mikko Larkaksen mukaan Saksa onkin ei enempää tai vähempää kuin yksi kisojen ennakkoon vahvimmista joukkueista.

- Ihan selkeästi Saksa on yksi näiden kisojen mitalisuosikkeja. Saksa on isokokoinen, taitava ja monipuolinen, he ovat olleet kauan yhdessä ja pelaavat todella organisoitua koripalloa. Perisaksalaiseen tapaan he suorittavat peliään kuin kone, systemaattisesti ja tehokkaasti, hän kuvailee.

Jos Australia-ottelussa Susijengin olisi pitänyt pelata täydellisesti joukkueena yhteen täydet 40 minuuttia kyetäkseen haastamaan vahvempaansa, Saksa-ottelussa näytelmän juoni on sama.

- Ainakin meidän täytyy olla ajoissa. Saksalla löytyy siirtymätilanteissa paljon vaarallisia heittäjiä, jotka on pystyttävä merkkaamaan. Dennis Schröderiin on laitettava fiksusti painetta palloon, mutta kuitenkin niin, ettemme häviä hänen ajotilanteitaan ihan pystyyn. Emme saa päästää Saksan isoja pelaajia syvään asemaan, Larkas luettelee.

- Lisäksi Saksan pelaajilla on poikkeuksellinen kemia. Esimerkiksi Daniel Theisin välit sekä Dennis Schröderiin että Johannes Voigtmanniin ovat sellaiset, että kaikesta näkyy, miten kauan he ovat olleet yhdessä.

Ennen kaikkea Larkas toivoo omiltaan yhtenäisyyttä jälleen yhden suuren haasteen edessä.

- Jos haluamme haastaa Saksan, meidän on oltava yhtä yhtenäinen kuin Saksa. Mitä tahansa teemmekin, meidän on tehtävä joukkueena. Meidän on haettava hyökkäyksessä paras mahdollinen heitto ja autettava toisiamme puolustuspäässä.

Susijengi ja Saksa kohtaavat MM-kisojen E-lohkon päätösottelussa tiistaina 29.8. klo 10.30 Suomen aikaa (klo 16.30 paikallista aikaa).

Coach Larkaksen tärpit: seuraa heitä

  • Dennis Schröder (185 cm/29): ”Erittäin dynaaminen, pallodominantti takamies, joka pystyy tekemään vähän kaikkea. Erinomainen pallonkäsittelijä, erinomainen ajaja, hyvä syöttäjä. Kolmen pisteen heitto on epävarmin hänen aseistaan, ja silti hän saattaa hyvänä heittopäivänä heittää erinomaisesti kaukaa.”
  • Moritz Wagner (211/26): ”Hyvä skriinaaja ja korille rollaaja, jolta löytyy myös ihan hyvä kolmen pisteen heitto. Pelaa isolla tunteella. Saattaa olla joukkueen energiatappaja tai energiantuoja.”
  • Franz Wagner (208/22): ”Isokokoinen 2-3-paikkojen pelaaja. Hyvä urheilija, menee kovaa korille ja heittää paljon kolmosia. Saattaa heittää monta putkeen sisään tai monta putkeen ohi. Merkittävästi parempi oikealla kuin vasemmalla kädellä. Loukkasi nilkkaansa Japania vastaan, joten ei täyttä varmuutta hänen pelaamisestaan.”
  • Daniel Theis (203/31): ”Erittäin hyvä urheilija. Pelaa äärettömän kovaa – jopa sillä rajalla, mennäänkö sääntökirjan mukaan. Loistava kemia Schröderin kanssa. Mielettömän hyvä urheilija, joka tekee pisteensä donkkaamalla ja heittämällä. Henkisiltä ominaisuuksiltaan voittajatyyppi. Ei maailman paras kolmen pisteen heitto, mutta löytyy sekin.”

Susijengi ja Saksa: edelliset kohtaamiset

  • 27.2.2023 Susijengi – Saksa 81-87 (43-46) @ Espoo Metro Areena (MM-karsinnat)
  • 11.11.2022 Saksa – Susijengi 94-80 (44-36) @ Bamberg, Saksa (MM-karsinnat)
  • 19.8.2016 Saksa – Susijengi 75-66 (36-27) @ Neu-Ulm, Saksa
  • 6.8.2016 Susijengi – Saksa 86-79 (40-42) @ Hartwall Areena, Helsinki
  • 27.7.2014 Saksa – Susijengi 74-67 (37-39) @ Leipzig, Saksa

Saksa ja Suomi ovat historian saatossa kohdanneet 38 kertaa. Näistä otteluista Suomi on voittanut 17.

Saksa MM-kisoissa 24.8.-10.9.2023

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2023-24

0

Isaac BONGA

203

1999

Bayern München (GER)

4

Maodo LO

191

1992

Olimpia Milano (ITA)

5

Niels GIFFEY

200

1991

Bayern München (GER)

7

Johannes VOIGTMANN

211

1992

Olimpia Milano (ITA)

9

Franz WAGNER

208

2001

Orlando Magic (NBA)

10

Daniel THEIS

203

1992

Indiana Pacers (NBA)

13

Moritz WAGNER

211

1997

Orlando Magic (NBA)

17

Dennis SCHRÖDER

185

1993

Toronto Raptors (NBA)

21

Justus HOLLATZ

191

2001

Anadolu Efes (TUR)

32

Johannes THIEMANN

205

1994

ALBA Berlin (GER)

42

Andreas OBST

191

1996

Bayern München (GER)

44

David KRÄMER

196

1997

CB Granada (ESP)

  • Päävalmentaja Gordon HERBERT
  • Valmentaja Klaus PERWAS
  • Valmentaja Alan IBRAHIMAGIC
 
10.9.2023 19:20 Susijengi

Herbert luotsasi Saksan maailmanmestaruuteen

Suomen kansalaisuuden jo 30 vuotta sitten saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert, 64, liittyi suomalaisten palloilulajien maailmanmestarivalmentajien harvaan joukkoon luotsaamalla sunnuntaina Saksan koripallon miesten MM-kultaan. Saksa päihitti MM-finaalissa Serbian lukemin 83–77 (47–47).

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

31.8.2023 07:17 Susijengi

Kokenut Kap Verde ratsastaa jättiläinen Tavaresin hartioilla

Susijengin avausvastustaja MM-sijoitusotteluissa on tänään torstaina vastaan ryhmittyvä, historiansa ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Kap Verde. Joukkueen peli rakentuu pitkälti Portugalin liigassa pelaavien veteraanien varaan, joskin ryhmän kulmakivenä komeilee Real Madridin järkäle, 221-senttinen Edy Tavares.

30.8.2023 16:47 Susijengi

Kap Verde ja Venezuela Susijengin vastustajiksi MM-sijoitusotteluissa

Okinawalla pelattavan MM-alkulohko F:n ottelut saatiin päätökseen keskiviikkoiltana. F-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenevät lohkovoittaja Slovenia ja lohkokakkonen Georgia, kun taas Susijengi ottaa alemman MM-jatkosarjan sijoitusotteluissa mittaa lohkokolmonen Kap Verdestä ja lohkojumbo Venezuelasta.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

29.8.2023 16:29 Susijengi

Giddey johti Australian ylempään MM-jatkosarjaan

Japani väläytteli vaarallisuuttaan jo toisena perättäisenä iltana kohoamalla 27 pisteen takaa-ajoasemasta kolmentoista pisteen päähän Australiaa vastaan vajaat kolme minuuttia ennen MM-alkulohko E:n päätösottelun loppua. Australia hyydytti Japanin kuitenkin rutiinilla ja karkasi 109-89 (57-35)-voittoon.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

27.8.2023 19:05 Susijengi

Japani hurmosvoittoon Susijengistä päätösjakson heittomyllyllä

Susijengi johti Japania kahdeksallatoista pisteellä sunnuntain MM-kisaottelun kolmannen jakson lopussa ja pystyi jo maistamaan MM-avausvoittonsa. Keisei Tominaga herätti kuitenkin kotijoukkueen onnistumisillaan ja viitoitti tien villiin päätösjaksoon, jonka aikana Japani latoi kuin liukuhihnalta heittoa susisukkaan ja karkasi 98–88 (36-46) -voittoon.

Näytä lisää vastaavia