22.10.2007 Suomen maajoukkuekapteeni Hanno Möttölän tähdittämä ja kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaama Aris Thessaloniki selvisi ilman suuria ongelmia Kreikan liigan avauksesta. Aris kuritti vieraissa Olympiada Patrasia lukemin 85-67. Voitto oli Arikselle kenraaliharjoitus keskiviikkona käynnistyvään Euroliigaan.
Aris hyödynsi sisäpelaajiensa ylivoimaa Patrasia vastaan. Hanno Möttölä, Jeremiah Massey ja Lazaros Agadakos nostelivat läheltä yhteensä 43 pistettä. 202-senttinen Massey oli joukkueensa sankari 15 pisteellään sekä peräti 15 levypallollaan.
Aloituksessa ollut Möttölä pelasi 21 minuuttia, joiden aikana 209-senttinen suomalainen heitti kymmenen pistettä. Möttölä pisti kakkosensa sisään sihdillä 4/7 ja vapaaheittonsa 2/2.
Patras-ottelu oli 31-vuotiaalle Möttölälle ensiesiintyminen Kreikan pääsarjassa. Aiemmin Möttölä on ehtinyt ammattilaisurallaan pelata NBA:n lisäksi Espanjan, Italian, Venäjän ja Liettuan liigoissa.
Niin Möttölän kuin Ariksen ajatukset eivät Kreikan liiga-avauksessa kauaa harhaile, sillä keskiviikkona odottaa jo kovempi koitos. Aris aloittaa nimittäin savottansa Euroliigassa kotiottelulla espanjalaista Unicaja Malagaa vastaan.
Euroliiga on maanosamme ykkössarja, jossa alkava kausi Möttölälle on jo uran viides. Ariksen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Malagan lisäksi Israelin mestari Tel Aviv Maccabi, italialainen Milano, Kroatian mestari Cibona Zagreb, Liettuan hopeajoukkue Lietuvos Rytas, ranskalainen Le Mans ja Turkin cup-mestari Efes Istanbul. Lohkon viisi parasta sekä kolmen alkulohkon paras lohkokuutonen etenevät jatkosarjaan.
- Patras-ottelu oli maratonin aloitus. Edessä on erittäin kriittinen ottelu Malagaa vastaan Euroliigassa, pohdiskeli Suomen kansalaisuuden jo peliurallaan saanut Aris-luotsi Gordon Herbert seuran nettisivuilla.
Herbertin lausunnon takana on Euroliigan huippukova taso, jolla pärjätäkseen kotitappioihin ei ole varaa.
Myös Italiassa on pääsarjat polkaistu käyntiin. Italian kakkosliigassa pelaava maajoukkuesentteri Antti Nikkilä loisti, kun hänen edustamansa Sassari haki vieraista niukan 67-64-voiton Paviasta kolmannella sarjakierroksella. Nikkilä nosteli 22 peliminuutissaan Sassarille 11 pistettä ja poimi seitsemän levypalloa. Sassari on voittanut kaikki kolme otteluaan. Kahdessa ensimmäisessä pelissä Nikkilän peli ei ollut uomissaan. Fabrianoa vastaan suomalaisjätti sai 11 minuutissa virhetilinsä täyteen ja Rimini-ottelussa oli tyytyminen neljään pisteeseen 20 minuutissa.
Tuukka Kotti on päässyt väläyttämään osaamistaan kahdesti Italian pääsarjassa, joka on ehtinyt jo vanhentua viiden kierroksen verran. Kotin edustama Rieti on voittanut peleistään kolme. Lukemiin 91-67 päättyneessä kotivoitossa Biellaa vastaan Kotti pelasi 19 minuuttia ja kirjautti tehot 8/6. Tappiollisessa (69-75) vieraspelissä Varesessa Kotin tiliin kirjattiin 13 minuutissa viisi pistettä ja kolme pallonriistoa. Maajoukkueen luottopelaajiin lukeutuva Kotti pelaa tulokaskauttaan Italian ykkösliigassa.
Teemu Rannikon Himki otti jo neljännen voittonsa Venäjän liigassa ja jatkaa tappioitta. Himkin uhriksi joutui tällä kertaa Kazan, joka taipui 4000-päisen kotiyleisönsä edessä niukasti 75-78. Rannikko teki ottelun molemmat pisteensä viimeisellä minuutilla vapaaheittoviivalta. Suomen maajoukkuetähti pelasi ottelussa 21 minuuttia, yritti kerran pelitilanneheittoa ja antoi kaksi syöttöä.
Ruotsin liiganousija Borås Basket on aloittanut kauden pirteästi. Joukkueen riveissä pelaa suomalaisittain mielenkiintoinen liigatulokas, 34-vuotias Veli Taatila. Suomen pääsarjasta ja nuorten maajoukkueistakin tuttu 204-senttinen Taatila on työskennellyt viime vuodet Ruotsissa ja pelannut alemmilla sarjatasoilla. Borås villitsi 1158-päisen kotiyleisönsä pommittamalla puolustavan Ruotsin mestarin Plannjan nurin näytöstyyliin 106-86. Taatila käytti viisi minuuttiaan tehokkaasti joukkueen hyödyksi upottamalla molemmat pelitilanneheittonsa (4 pistettä), hakemalla kolme levypalloa ja torjumalla kerran vastustajan heiton. Kolmen sarjakierroksen jälkeen Boråsin saldo on kaksi voittoa ja yksi tappio.
Suomen maajoukkueen apuvalmentajan Pekka Salmisen luotsaama Solna on ennättänyt pelata Ruotsin liigassa neljä ottelua. Kausi alkoi kahdella tappiolla, kunnes Solna sai riveihinsä Ruotsin maajoukkuetakamiehen Rudy Mbemban. Vikkelän Mbemban johdolla Solna voitti ensin Gothian kotonaan 77-67 ja Plannjan Luulajassa 95-83.
Anton Mirolybovin valmentama Herten käy kovaa koulua Saksan kakkosliigan alkumetreillä. Joukkue jahtaa viiden kierroksen jälkeen vielä avausvoittoaan. Tuorein tappio tuli katkeran niukasti, kun Herten kärsi viikonvaihteessa 96-107-tappion jatkoajalla Ehingenille.
Espanjan kolmosliigassa Ville Kauniston Qalat-Cajasol on aloittanut kauden kahdella voitolla ja kolmella tappiolla. Viikonvaihteen voitokkaassa vierasottelussa Prat Joventutia (60-72) vastaan Kaunisto jäi pisteittä, mutta on kahdesti yltänyt peleissä kymmeneen levypalloon ja kirjauttanut yhden tupla-tuplan (10/10).
Lauri Markkanen asteli tiistain vastaisena yönä toimittajien tentattavaksi NBA-runkosarjakauden 2024-25 päättymisen merkeissä. Utah Jazz jäi päättyneellä kaudella kauas pudotuspeleistä, mutta yhdysvaltalaistoimittajille puhunut Markkanen käänsi jo katseensa Susijengin EM-kisakesään.
Severi Kaukiaisen edustama tallinnalainen BC Kalev/Cramo pöllytti latvialaista BK Ogrea 92–69 (58–35) Viron-Latvian liigan pronssiottelussa perjantai-iltana. Kausi huipentuu seuraavaksi Viron ja Latvian kansallisten liigojen pudotuspeleihin.
Mikael Jantunen nautiskeli 15 pistettä ja kaapi kuusi levypalloa, kun Paris Basketball päätti historiansa ensimmäisen Euroliigan runkosarjakauden 72-63 (46-31)-kotivoittoon liigajumbo ALBA Berlinistä kotikentällään. Paris Basketball on varmistanut paikkansa Play-In-otteluissa ja sillä on vielä hiuksenhieno sauma selvitä suoraan pudotuspeleihin kuudennelta sijalta.
Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.
Pelaajauran jälkeiselle valmentajauralleen lentävän lähdön saanut Petteri Koponen, 36, jatkaa myös tulevalla kaudella Australian NBL-liigaa pelaavan New Zealand Breakersin päävalmentajana. Helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatteihin lukeutuva Koponen valmensi Breakersia helmikuussa päättyneellä kaudella ensimmäisenä suomalaisvalmentajana NBL:ssä koskaan.
Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.
Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.
Viime yönä tehtiin suomalaista koripallohistoriaa, kun Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi noussut Tuomas Iisalo voitti ensimmäisen ottelunsa NBA:n päävalmentajana. Grizzlies voitti Miami Heatin, kun Ja Morant ratkaisi ottelun sensaatiomaisesti viimeisillä sekunneilla.
Mikael Jantunen urakoi Paris Basketballin korkeimmat minuutit ja onnistui täydellisellä heittopelillä kaaren takaa Euroliigan torstai-illan ottelussa Real Madridin vieraana, mutta 9769 katsojan raivokkaasti kannustama Real nipisti pariisilaisista 105–104 (53–53) -kotivoiton. Pariisilaiset ovat varmistaneet paikkansa vähintään Euroliigan Play-In-otteluissa.
Lähes kauden päivät koripallokentiltä sivussa ollut Jacob Grandison on vertynyt hyvään kevätkuntoon. Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa Grandison säästi tärkeimmät onnistumisensa viime sekunneille, kun hänen uusi joukkueensa PAOK Saloniki kellisti jatkoajalla ranskalaisen Cholet’n ja raivasi tiensä FIBA Europe Cupin finaaliin pistein 88–90 (40–33).