23.3.2003 Espoo Basket Team voitti historiansa toiset SM-mitalit sunnuntaina. EBT lähti toiseen SM-pronssiotteluun Pussihukkia vastaan 17 pisteen johtoasemasta, jonka se hankki ensimmäisestä osaottelusta. Johto piti ja lopulta EBT voitti myös toisen osaottelun, mutta täyden iltapuhteen espoolaiset joutuivat PuHu:n kanssa tekemään.
SM-pronssiotteluiden yhteistulos merkitään historiankirjoihin lukemin 179-152 EBT:n hyväksi.
Sunnuntaisen ottelun ensimmäisellä puoliajalla Pussihukat osoitti erinomaista taisteluhenkeä. Joukkue oli selvästikin päättänyt vielä taistella mitaleista. Kun heittopelikin kulki ja EBT:n tehopelaaja Jurgita Kausaite sai kolmannen virheensä toisen neljänneksen alussa, oli toivettakin ilmassa. Puoliaikaan mennessä PuHu oli saanut kavennettua kokonaistilannetta yhdeksän pistettä. Se johti peliä 20 minuutin jälkeen 43-34. Espoolaisjoukkuetta piti pinnalla Eva Mäkelä henkilökohtaisilla suorituksillaan.
Kolmannella jaksolla osat vaihtuivat. EBT sai pelinsä pyörimään ja onnistumisia alkoi sadella. Kotiyleisönsä edessä pelannut EBT tälläsi jakson alkuun viisi kolmen pisteen heittoa, joista kolme oli konkari Katja Mäntylän käsialaa. Espoolaiset pääsivät johtoasemaan, eikä antanut enää mahdollisuuksia ’hukkalaumalle’. Lopulta EBT voitti ottelun 86-76.
Mäntylä oli EBT:n iloinen yllättäjä. Hän teki ottelussa kaikkiaan 17 pistettä, noukki seitsemän levypalloa, antoi neljä koriinjohtanutta syöttöä ja riisti kolmesti. Kausaite kokosi lopulta 19 ja Heidi Adler 18 pistettä. Pussihukkien ykkönen oli vahvasti korinalustoilla työskennellyt Niina Laaksonen (21/12).
EBT:n edellinen SM-mitali, pronssinen sekin, on peräisin vuodelta 2001. Kulunut kausi oli espoolaisille hyvä. Se selviytyi Suomen Cupissa loppuotteluun, josta käteen jäi hopeiset mitalit.
Tampereen Kansiareenan lehterit täyttyvät koripallon EM-kotikisoihin. Susijengin isännöimiin kisoihin on myyty jo yli 50 000 lippua, vaikka kisojen alkuun on yli neljä kuukautta aikaa.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.
Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.
Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät tänään Luhta Areenalla, jossa Lahti Basketball voitti ensimmäisen loppuottelun 1187 katsojan edessä. Miesten I divisioona B:ssä puolestaan varmistui toinenkin finalisti, kun PeU-Basket eteni loppuotteluihin.
Mikael Jantunen säästi myöhään tiistai-iltana tärkeimmät onnistumisensa viime minuuteille, kun Paris Basketball peittosi Euroliigan ensimmäisessä Play-In-ottelussa vieraskentällä Real Madridin 73–81 (36–46). Pariisilaiset kohtaavat Euroliigan puolivälierissä turkkilaisen Fenerbahcen ja Jantusesta tulee ensimmäinen suomalainen Euroliigan pudotuspeleissä 20 vuoteen.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.
Lauri Markkanen asteli tiistain vastaisena yönä toimittajien tentattavaksi NBA-runkosarjakauden 2024-25 päättymisen merkeissä. Utah Jazz jäi päättyneellä kaudella kauas pudotuspeleistä, mutta yhdysvaltalaistoimittajille puhunut Markkanen käänsi jo katseensa Susijengin EM-kisakesään.
Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.
Veera Pirttisen, 27, Hannover Luchsen pelit Saksan Bundesliigassa päättyivät puolivälierävaiheeseen. Vaikka mitalipelit jäivät saavuttamatta, niin Pirttinen piti kautta kokonaisuudessaan positiivisena.
Vielä tämän viikon ajan seurat voivat ehdottaa puheenjohtajaa ja jäseniä liittohallitukseen. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.