18.1.2023 20:36 Salon Vilpas ja BC Nokia ottivat kumpikin tärkeän voiton tavoitellessaan ylemmän jatkosarjan paikkoja tiukassa sumpussa. Voiton sai myös ykkössijansa jo varmistanut Kauhajoki.
BC Nokialla on yhä mahdollisuus ylempään jatkosarjaan. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Pirkanmaan derby Nokian palloiluhallissa päättyi vieraiden kannalta tylysti, kun BC Nokia sulki Tampereen Pyrinnön edestä ylemmän jatkosarjan oven. Ottelutulokseksi merkittiin 87–75.
Nokian riveissä kovia tilastoja nakuttivat muiden muassa Johnathan Stove ja Perrion Callandret. Stove taiteili taululle 25 pistettä. Callandret taas onnistui melkein triplatuplassa mutta jäikin lopulta niin sanotusti vain yhdenkertaiseen tuplaan saavuttamalla yhdeksän pistettä, kymmenen levypalloa ja yhdeksän koriin johtavaa syöttöä.
Pyrinnön paras pistemies oli 29 pistettä, kuusi levypalloa ja kolme riistoa tilastoinut Tylan Birts.
Nokia on nyt kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa, mutta viimeinen kierros voi vielä kääntää tilanteen.
Salon Vilpas puolestaan onnistui varmistamaan oman paikkansa ylemmässä jatkosarjassa voittamalla vierasottelun Lahdessa. Isäntäjoukkue Lahti Basketball taipui luvuin 84–95.
Ottelutuloksesta ei kuitenkaan voinut ainakaan syyttää Lahden Chris Clarkea. Laituri nimittäin takoi taululle suorastaan järjettömän triplatuplan 28 pisteellä, 18 levypallolla ja 13 syötöllä. Se ei silti riittänyt tuomaan voittoa.
Vilppaan paras korintekijä oli Quentin Goodin 20 pisteellä ja kuudella syötöllä.
Kuusi pistettä tehnyt joukkuetoveri Niilo Kärkkäinen kommentoi peliä:
– Meillä oli alkuun vaikeuksia, kun Lahti tuli hyökkäyslevyihin todella kovaa. Toisella puoliajalla saimme parannettua ja luotimme omaan tekemiseemme. Tämä oli työvoitto tänään.
Lahti on runkosarjan toiseksi viimeisellä sijalla eikä pysty enää tavoittelemaan ylempää jatkosarjaa.
Kauhajoella ei pelissä ollut enää merkittävää panosta, kun Kataja Basket saapui Joensuusta vieraaksi, sillä isännät olivat jo varmistaneet ykkössijansa runkosarjassa. Karhu taputteli silti ottelun 95–59. Myös Kataja on varmistanut jo paikkansa ylemmässä jatkosarjassa.
Paras tilastojälkeä jättivät Kauhajoen Jaye Crockett 18 pisteellä, 11 levypallolla ja kolmella riistolla sekä Katajan Galin Smith 14 pisteellä ja kuudella levypallolla. Myös Katajan Tuomas Hirvonen saavutti 14 pistettä.
Rajusta ottelutuloksesta huolimatta Katajan kapteeni Tomi Lommi antoi tunnustusta joukkueelleen:
– Kyllähän pelit ovat menneet hyvin, kun joukkue on jo pari kierrosta ennen loppua varmistanut paikkansa top kuudessa. On meillä vielä paljon opittavaa ja paljon kehitettävää, mutta suunta on oikea. Tänään olimme yksinkertaisesti huonoja.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.