Noopila lopettaa, suuntaa Yhdysvaltoihin

30.11.2006 Miesten maajoukkueen monivuotinen laituri Mikko Noopila, 29, on päättänyt ripustaa pelitossut naulaan. Edelliset viisi pelikautta Saksan Bundesliigassa pelannut 29-vuotias Noopila muuttaa perheineen Yhdysvaltoihin.

Mikko Noopilan nimi yhdistettiin pitkin syksyä Porvoon Tarmon Korisliiga-miehistöön, jonka kanssa Noopila on kahdeksan viikon ajan harjoitellut. Pelaamisen esti kiista saksalaisseura Braunschweigin kanssa.  

Noopila on käynyt neljän muun pelaajan kanssa työsuhdetta koskevaa oikeustaistoa entistä työnantajaansa vastaan. Pelaajat voittivat ensimmäisen oikeusasteen taiston, mutta kiistan lopullinen sopu antaa kuitenkin edelleen odottaa itseään. Noopilalla on pelissä palkkasaatavat reilun pelikauden ajalta.

Lopettamispäätöstään Noopila kertoo pyöritelleensä jo jonkin aikaa. Lopullinen päätös syntyi siitä huolimatta nopeasti.  

- Pitkitin itse päätöstä. Kun (amerikkalainen) vaimoni sai kotimaastaan töitä ja minä puolestani viisumin sekä työluvan, syntyi päätös nopeasti.  

Perhe Noopila muuttaa New Mexicon osavaltiossa sijaitsevaan Las Crucesin kaupunkiin. Mikko Noopila opiskeli ja koripalloili samaisessa kaupungissa, New Mexico Staten yliopistossa, vuosina 1997-2001.  

Edessään Mikko Noopilalla on työnhaku ja siirtyminen koripalloammattilaisen arjesta ”normaaliin” työelämään.  

- Tarkkaa tietoa tulevaisuudesta ei ole, mutta erilaisia suunnitelmia on. Olen pyrkinyt verkostoitumaan ja kesällä virittelin jo kuvioita. Joka tapauksessa aion hyödyntää kaupallista tutkintoa, jonka yliopistosta sain, Noopila suunnitteli. 

Valmistuttuaan New Mexico Statesta helsinkiläisen NKL-Panttereiden 204-senttinen kasvatti siirtyi Saksaan ja Bundesliigaan, jossa hän edusti viiden vuoden ajan Braunschweigia. Maajoukkuetasolla Noopila veti miesten otteluihin Suomi-paidan ylleen 51 kertaa, jonka lisäksi nuorten maaotteluita ehti kertyä 33. Noopila ei koskaan pisteillä mässäillyt, mutta oli jokaisessa joukkueessaan tärkeä taistelija – sen kuuluisan likaisen työn tekijä.  

- Päällimmäisenä koripallourasta jää mieleen erilaiset vaiheet, joita siihen kuului. Nuoruusvuosien pelaamista ja siihen liittyvää hauskuuttaa muistelee suurimmalla lämmöllä. Yliopistovuodet eivät menneet koripalloilullisesti niin kuin olin suunnitellut ja Saksassa homma oli totista puurtamista.  

- Viimeisestä Braunschweig-kaudesta jäi hapan maku, mutta en lähde kentiltä katkeroituneena. Olen saanut edustaa hienoja joukkueita ja pelata hyvien pelaajien kanssa. 

- Koripalloilu jää varmasti vähemmälle jatkossa, mutta urheilemaan tulen jatkossakin. Liikunta on minulle elintärkeää, on se sitten tennistä kesällä tai pyöräilyä tai juoksulenkkejä, päättää Noopila.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/

Henkilöt

 
11.12.2024 10:55 NCAA

Federiko Federiko nousi Texas Techin aloitusviisikkoon

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.

11.12.2024 07:34 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi pommitti 31 pistettä Ventspilsin vieraana

Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian liigassa pelaava Okko Järvi laittoi korisukat rullalle, kun hänen joukkueensa Pärnu Sadam kohtasi tiistai-iltana Latviassa Ventspilsin. Järvi sivalsi huimat 31 pistettä, kaappasi kuusi levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä Pärnun kokiessa 95-92 (45-37, 85-85)-jatkoaikatappion.

10.12.2024 10:39 NCAA

Aarnisalon UCLA ja Lemmilän Ohio State vielä voittamattomia NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.

9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

9.12.2024 07:26 Susijengi

Voittoisa Valtonen säkitti 17 pistettä, Jantusen Paris Basketball peittosi hallitsevan mestarin

Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.

8.12.2024 10:13 Susijengi

Little lähenteli tripla-tuplaa Utahissa

Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).

7.12.2024 10:35 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin voittoputki Euroliigassa jo kymmenen ottelun mittainen

Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).

4.12.2024 12:25 NCAA

Miro Little monipuolisella pelipäällä – Mustapha Amzil uuteen piste-ennätykseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.

4.12.2024 11:00 Susijengi

Jantusen Paris Basketball kiilasi Euroliigan kärkeen

Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia