Olivier Nkamhoua Tennesseen huippuyliopistoon

8.5.2019 20:11 Helsingin NMKY:n kasvatti siirtyi Yhdysvaltojen lukiosarjoihin kaksi kautta sitten. Nyt edessä on harppaus yliopistotasolle ja Tennesseen arvostettuun yliopistoon.

Viime kaudella Olivier Nkamhoua edusti Bishop Walsh Schoolia, joka pelasi Yhdysvaltojen lukiosarjoja.  

- Ensimmäinen kauteni meni loukkaantumisen takia piloille, mutta toinen vuosi oli kaikin puolin onnistunut. Meillä oli viime kaudella uusi joukkue, jossa kaikki pelaajat olivat uusia. Pelasimme ehkä vähän enemmän eurooppalaisempaa korista kuin kohtaamamme joukkueet, mutta olimme silti atleettinen joukkue, Nkamhoua summaa.

203-senttinen laituri tilastoi viime kaudella 17 pistettä ja 9,5 levypalloa ottelua kohden. 

- Oma kauteni sujui hyvin. Jos vertaa siihen, missä olin kauden alussa ja kuinka paljon pystyin kehittymään kauden aikana. Pystyin kasvamaan kokonaisvaltaisesti pelaajana.

Tennessee sijoittui päättyneellä kaudella NCAA:n lopputurnauksessa 16 parhaan joukkoon. Joukkue on vuosien varrelta tuttu näky lopputurnauksessa. 

- Tennesseen yliopistoon pääseminen oli todella iso yllätys minulle. Olen tosi onnellinen tästä mahdollisuudesta. Kaikki tulee jatkossa olemaan uutta. On oltava valmiina kehittymään niin koripallon kuin opiskelujenkin puolella.

Vuonna 2000-syntynyt Nkamhoua edusti ennen Yhdysvaltoihin lähtöä kaudella 2016-17 Helsingin NMKY:tä niin miesten 1. divisioona A:ssa kuin alle 19-vuotiaiden SM-sarjassa. Hän on pelannut 20 alle 16-vuotiaden maaottelua.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Olivier Nkamhouan isä Christian pelasi 2000-luvun alkupuolella FoKoPossa, Visa-Basketissa, Team Componentassa ja Rekolan Urheilijoissa. Hän voitti divarin levypallotilaston kahdesti. 

Nkamhoua on viihtynyt Yhdysvalloissa ja hän on valmis seuraavaan haasteeseen.

- Toistaiseksi kaikki on mennyt täällä todella hyvin. Olen päässyt hyvin tahtiin ja peli on ollut liikkuvampaa ja atleettisempaa, joka on sopinut minulle. Jatkossa pitää kuitenkin treenata enemmän kuin koskaan aiemmin. Oikotietä ei ole, Nkamhoua toteaa.

Henkilöt

 
28.2.2025 14:20 NCAA

Aarnisalo 8 pistettä ja 6 syöttöä penkiltä – konferenssien lopputurnaukset käynnistymässä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa eletään mielenkiintoisia hetkiä, kun ensi viikolla käynnistyy jo konferenssien lopputurnaukset. Elina Aarnisalolla ja UCLA:lla on vahva kiinnitys Big Ten -konferenssin piikkipaikkaan.

14.2.2025 11:53 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kärsivät kauden ensimmäisen tappionsa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon ja UCLA:n hurja 23 ottelun mittainen voittoputki sai päätöksensä, kun Southern California vei voiton Big Ten -konferenssin ottelussa.

7.2.2025 07:36 NCAA

Aarnisalo ja UCLA pitivät puhtaan saldonsa Lemmilän Ohio Statea vastaan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA saivat 22 voittoa täyteen voittaen Elsa Lemmilän edustaman Ohio Staten. Teresa Seppälä oli liekeissä heittäen 46 pistettä kahteen peliin.

6.2.2025 09:50 NCAA

Federiko ja Yalahon Texas Techille maukas jatkovoitto kuudenneksi rankatusta Houstonista

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech nappasi hienon voiton kuudenneksi rankatusta Houstonista jatkoajan jälkeen.

31.1.2025 11:20 NCAA

Aarnisalolle ja UCLA:lle 20 voittoa täyteen – Seppälän ja Lohkon Sienalle kaksi voittoa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA jatkaa valtakunnallisen rankingin ykkösenä ja voitti sunnuntaina jo 20 peräkkäisen pelinsä. Teresa Seppälä ja Peppi Lohko johdattivat Sienan kahteen voittoon viimeisen viikon aikana.

30.1.2025 11:08 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti Weber Statelle 22 pistettä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Viljami Vartiaienn säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 22 pistettä, kun Weber State voitti Sacramento Staten. Sacramento Staten Emil Skyttä ei pelannut suomalaisjoukkueiden kohtaamisessa.

26.1.2025 11:58 Susijengi

Miro Little terävänä vanhaa joukkuettaan vastaan

Susijengin takamieslupaus Miro Little pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan, kun Utah kohtasi sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa Littlen viime kauden joukkueen Baylorin. Tampereen Pyrinnön kasvatti keräsi Utahille 12 pisteen, kahdeksan levypallon, seitsemän syötön ja kolmen pallonriiston tilastorivin. Littlen erinomaisista otteista huolimatta Baylor kuittasi voiton pistein 61-76 (31-38).

24.1.2025 12:13 NCAA

Aarnisalo ja UCLA edelleen voittamattomia – Lemmilän Ohio Statelle ensimmäinen tappio

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA jatkavat valtakunnallisen rankingin ykkösenä, kun UCLA sai jo 19 peräkkäistä voittoa täyteen. Elsa Lemmilä ja Ohio State taas kärsivät ensimmäisen tappionsa.

23.1.2025 09:35 NCAA

Morris Ugusuk kahdesti South Carolinan aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Morris Ugusuk nähtiin jälleen kahdesti South Carolinan yliopiston aloitusviisikossa. Mustapha Amzil taas säkitti kaksinumeroiset pistelukemat kahdesti New Mexicolle.

17.1.2025 11:30 NCAA

Seppälä ja Lohko Sienan aloitusviisikossa – Aarnisalon ja Lemmilän yliopistoille 17 peräkkäistä voittoa täyteen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sienan aloitusviisikossa nähtiin Teresa Seppälän lisäksi Peppi Lohko. Elina Aarnisalon UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State taas venyttivät voittoputkensa jo 17 ottelun mittaiseksi.

Näytä lisää vastaavia