Pyörätuolikoripallomaajoukkueen valmentaja Juha Luukkonen: ”Sitoutuminen on kohdallaan”

4.3.2025 13:35 Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.

Parasusien valmentaja Juha Luukkonen pelasi aktiiviurallaan vuosia ammattilaisena Euroopassa.

Juha Luukkonen on yksi Suomen pyörätuolikoripallon kokeneimmista nimistä. Pelaajana hän saavutti kansainvälistä menestystä Espanjassa ja Italiassa, EM-pronssin Suomen maajoukkueessa vuonna 1997 sekä kolme Suomen mestaruutta tamperelaisen TSI/NMKY:n paidassa. Aktiiviuran päättyessä valmennus tuntui luontevalta jatkolta.

– BC Nokia perusti viitisen vuotta sitten pyörätuolikoripallojoukkueen, ja siitä valmennusurani varsinaisesti alkoi. Ennen sitä olin jo Tampereella ollut pelaajavalmentajan roolissa, edelleen tarvittaessa pelipaidankin pukeva Luukkonen kertoo.

Maajoukkuevalmennukseen hän päätyi, kun maajoukkueen entinen päävalmentaja Mina Mojtahedi muutti työnsä vuoksi Yhdysvaltoihin ja joukkueen valmennusstaffi rakennettiin uudelleen.

– Mitä sitä ei koriksen eteen tekisi. Jos vain voin olla hyödyksi, lähden mielelläni mukaan, Luukkonen toteaa.

Joukkuehenki ja päätöksenteko keskiössä

Luukkosen valmennusfilosofia rakentuu vahvan joukkuehengen ympärille. Hän korostaa, että kentällä pelaajien on osattava reagoida tilanteisiin itsenäisesti.

– Joukkueen pitää pystyä tekemään ratkaisuja ilman, että valmentaja ohjaa jokaista liikettä. Jos vastustaja muuttaa peliään, ja pelaajien täytyy kyetä reagoimaan heti. En halua, että kaikki odottavat vain valmentajan ohjeita, hän selittää.

Luukkonen myöntää, että hän voisi olla valmentajana tiukempi.

– Pelaajat ovat joskus sanoneet, että voisin olla kovempi. Ehkä olen vähän liian kiltti, hän naurahtaa.

Parasudet leireili helmikuussa Ruotsissa. Henri Kössö korin alla korintekoaikeissa. Kuva: Taneli Salo
Parasudet leireili helmikuussa Ruotsissa. Henri Kössö korin alla korintekoaikeissa. Kuva: Taneli Salo

EM-kisat lähestyvät

Suomen maajoukkueen valmistautuminen syyskuun EM-kisoihin on täydessä vauhdissa. Kevään ja kesän aikana järjestetään useita leirejä, ja elokuussa BC Nokia isännöi neljän maan kansainvälistä turnausta.

– Joukkuehenki on meillä todella hyvä, ja sitoutuminen on kohdallaan. Meillä on tällä hetkellä hyvä tilanne, vaikka isokokoisia pelaajia kaivattaisiin lisää, Luukkonen arvioi.

Maajoukkue koostuu pääosin Etelä-Suomen ja Pirkanmaan alueella asuvista pelaajista, mikä helpottaa leirityksiä. Luukkonen kuitenkin toivoo, että lajiin saataisiin lisää pelaajia eri puolilta Suomea. Pelaajien lisäksi pyörätuolikoripallossa on tilaa uusille katsojille. Laji on vauhdikas ja taktisesti kiehtova, ja siitä saa parhaan käsityksen paikan päällä pelituolien kolistessa yhteen ja kaukoheittojen tipahdellessa sukkana sisään.

– Parasta on tulla paikan päälle katsomaan, hän kannustaa.

Seuraa Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkuetta Instagramissa @parasudet.

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

Näytä lisää vastaavia