Pyrinnön naiset vaihtavat vahvistusta

23.12.2004 Tampereen Pyrinnön naisten SM-sarjan koripallojoukkue vaihtaa joulutauolla amerikkalaisvahvistusta. Alkukauden joukkuetta edustaneen DeVonda Williamsin sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Korvaaja löytyi läheltä, sillä Äänekoskella väliaikaisessa pestissä ollut Jennifer Youngblood on Pyrinnön uusi vahvistus.

Koti-ikävästä kärsinyt Williams ei pystynyt auttamaan Pyrinnön joukkuetta kummankaan osapuolen toivomalla tavalla. Hänen tehomerkinnät jäivät vahvistukselle vaatimattomiksi; 10,3 pisteeseen ja 8,1 levypalloon.  

Huimassa loukkaantunutta Kenya Robinsonia yhdeksän ottelun ajan tuurannut Jennifer Youngblood, 22, ehti sen sijaan antaa Äänekoskella tarvittavat näytöt. 

- Kartoitettuamme pelaajamarkkinat Youngblood oli lopulta paras vaihtoehto. Uskon vahvasti,  että hän tuo meille niitä asioita, joita Williamsin piti tuoda - sekä kentällä että sen ulkopuolella. Pyrinnön kausi alkaa nyt alusta, kertoi Pyrinnön valmentaja Ilpo Rantanen.

Youngblood oli syyskaudella SM-sarjan toiseksi paras levypallopelaaja keskiarvolla 13,1 ja kolmanneksi tarkin kahden pisteen heittäjä hyvällä 58,7 prosentin tarkkuudella. Pistekeskiarvo oli 14,3, jonka lisäksi Youngblood kirjautti mm. 2,11 riistoa ottelua kohden. 

- Heittoprosentti kertoo siitä, että Jennifer pystyy tuomaan meille myös korintekovoimaa. Huiman kovassa joukkueessa hänen ei tarvinnut ottaa kovin montaa heittoa ottelua kohden. 

Vahvistuksen valintaan vaikutti myös Youngbloodin vahva yliopistoura. Northern Illinois -yliopistossa hänet valittiin joukkueensa arvokkaimmaksi pelaajaksi ja konferenssinsa tähdistöviisikoihin kaikkina neljänä edustusvuotenaan. 

- Youngblood teki yliopistossa kaikkiaan 37 tupla-tuplaa (kaksinumeroiset lukemat sekä pisteissä että levypalloissa) ja SM-sarjassa yhdeksässä ottelussa kahdeksassa sekä otti yliopistourallaan kaikkiaan yli 1000 levypalloa. Eiköhän niitä muutama tartu kouraan meilläkin, lateli Rantanen. 

Naisten SM-sarja jatkuu Pyrinnön osalta tammikuussa tärkeillä otteluilla Pussihukkia ja Forssan Alkua vastaan. Youngblood on käväisemässä kotimaassaan, mutta liittyy tulevien otteluiden merkityksen vuoksi Pyrinnön vahvuuteen mahdollisimman pikaisesti.  

Pyrintö oli joulutauolle lähdettäessä naisten SM-sarjassa seitsemäntenä voittosuhteella 6-8. Se mielii viiden joukkoon, joka merkitsee pääsyä ylempään SM-jatkosarjaan. Pyrinnön edellä ovat voittosuhteilla 7-7 niin PuHu kuin Alkukin.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
11.4.2025 20:15 Naisten Korisliiga

PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.

10.4.2025 21:01 Naisten Korisliiga

ToPo:n finaaliputkelle jatkoa

Naisten Korisliigassa ensimmäinen finaalijoukkue on selvillä. Mestaruutta puolustava ToPo selvitti tiensä finaalin otteluvoitoin 3-0. Kolmas ottelu päättyi Helsingissä emäntien voittoon 70-53.

8.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigassa pelattiin välierien toiset ottelut. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissa 2-0 johtoon.

7.4.2025 12:45 Naisten Korisliiga

EBT:n Erika Mace naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun valinta on Espoo Basket Teamin Erika Mace.

6.4.2025 21:05 Naisten Korisliiga

Tyson-Thomas johdatti ToPo:n voittoon

Naisten Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyi Helsingissä. ToPo siirtyi ottelusarjassa johtoon, kun se vei ottelun 93-86.

5.4.2025 19:02 Naisten Korisliiga

PeKa selvisi EBT:n kiristä ja siirtyi välierissä johtoon

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräsarja käynnistyi Peli-Karhujen voitolla. Kotkalaisjoukkue puolusti kotikenttää onnistuneesti 81-77.

4.4.2025 18:15 Naisten Korisliiga

Naisten välieräennakko: EBT lähtee haastamaan Peli-Karhuja - ToPo hakee finaaliputkelleen jatkoa Honkaa vastaan

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5.4. Peli-Karhujen ja Espoo Basket Teamin kohtaamisella. Torpan Pojat ja Tapiolan Honka aloittavat oman sarjansa sunnutaina 6.4. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2025 20:20 Naisten Korisliiga

EBT taisteli tiensä välieriin pitkän kaavan jälkeen

Naisten Korisliigan neljäs välieräjoukkue on selvillä, kun EBT kaatoi Kouvottaret vieraskentällä jatkoajan jälkeen 78-74. Aiemmin välieräpaikkansa olivat varmistaneet PeKa, Honka ja ToPo.

31.3.2025 20:25 Naisten Korisliiga

ToPo leimasi lippunsa välieriin - EBT siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigassa kolme välieräjoukkuetta on selvillä, kun jo aiemmin paikkansa varmistaneet PeKa ja Honka saivat seuraa ToPo:sta. EBT ja Kouvottaret ratkaisevat viimeisen paikan kohtalon keskiviikkona.

30.3.2025 15:42 Naisten Korisliiga

Honka eteni välieriin

Naisten Korisliigassa toinen välieräjoukkue on selvillä, kun Honka kaatoi Pyrinnön kolmannen kerran.

Näytä lisää vastaavia