Pyrintö ja ToPo välierävoittoihin

18.4.2010 20:55 Korisliigan välierät alkoivat sunnuntaina koti- ja vierasvoitoilla, kun Tampereen Pyrintö voitti kotonaan KTP:n niukasti 91-89 (41-40) -tuloksella, mutta Torpan Pojat haki Kouvolan Kouvoista reilumman 85-65 (52-37) -voiton.

Damon Williamsin tuplatupla (21/17) turvasi Pyrinnölle voiton välieräavauksessa.

KTP:n Ian Youngilla oli loppuhetkillä useampikin mahdolilsuus voittokorin tekoon, muttei onnistunut.

Hanno Möttölä ja ToPo hakivat kotiedun itselleen Kouvolasta.

Tuoreilla jaloilla juossut Obie Trotter (kuvassa) teki ToPolle 23 ja Möttölä 22 pistettä. Kuvat: Tytti Nuoramo & Kai Kilappa & Matti Koskinen.

KTP johti Tampereella tasaista peliä suuremman osan ajasta. Parhaimmillaan vierasjohto kasvoi toisen neljänneksen puolivälissä 11 pisteeseen. Pyrintö tasoitti pelin puoliväliin mennessä, jonka jälkeen toinen puolisko kamppailtiin lähes kori korista.

Ian Young heitti toiseksi viimeisellä minuutilla KTP:n pisteen johtoon ja saman miehen käsistä lähtivät myös viimeisen minuutin ratkaisut. Young ehti heittää viimeisellä minuutilla kolme kolmostaan ohi, mutta ratkaisevin ohiheitto tuli neljä sekuntia ennen loppua, kun takamiehellä oli 90-88 -tilanteessa tilaisuus venyttää vapaaheitoillaan peli jatkoajalle. Young sai vain ensimmäisen vaparinsa koriin, joten Pyrintö piti johtonsa.

- Teimme pitkin peliä pieniä henkilökohtaisia virheitä, joista KTP rankaisi. Olemme valmistautuneet tiukkaan ottelusarjaan, jossa pisteen kotivoitotkin riittävät meille, korosti Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.

Chris Hester heitti Pyrinnölle 30 pistettä. Damon Williams keräsi 21 pistettä sekä 17 levypalloa ja pirteästi aloittanut Antero Lehto 15 pistettä.

- Meille tuli muutama nukahdus ja toisen jakson loppuun pelin huonoin vaihe, kun Pyrintö tavoitti johtomme. Lopussa meille jäi Ryan McDaden, Eric Washingtonin ja Clifton Jonesin virhetilien täyttymisen vuoksi liian pieni viisikko, kommentoi KTP:n kakkosvalmentaja Sauli Lanki.

Young heitti KTP:lle kaikkiaan 34 pistettä. Mikael Holme ja Washington päätyivät 15 pisteeseen.

ToPo vahva korin tuntumassa

Kouvot jäi ToPoa vastaan alakynteen toisen neljänneksen puolivälissä, kun helsinkiläiset kasvattivat 32-29 -johtonsa parissa minuutissa 44-29 -lukemiin. Peli ratkesi lopulta tuohon nykäykseen, sillä Kouvot ei päässyt enää missään vaiheessa 12 pistettä lähemmäs.

Tappio oli Kouvoille tämän kauden suurin kotihallissa, jossa joukkue oli voittanut tämän vuoden puolella 14 kotipelistään 12.

ToPo murskasi Kouvot lähietäisyydeltä, kun se teki kahden pisteen heitoilla 56 pistettä Kouvojen jäätyä 30 pisteeseen. ToPo vei myös levypallot ylivoimaisesti 42-26.

- Puolivälierät Katajaa vastaan olivat väsyttäneet Kouvoja sen verran, että pääsimme tähän peliin tuoreimmin jaloin. Pelasimme aggressiivisesti ja toteutimme hyvin pelisuunnitelmaamme. Pallo liikkui hyvin ja olimme vahvoja levypalloissa, luetteli ToPon valmentaja Tomi Kaminen.

- Tämän pelin tuottama hyvän olon tunne pitää kuitenkin unohtaa pian ja keskittyä tiistain toiseen kohtaamiseen, etenkin kun Kouvot on tunnettu piristymisistään, Kaminen huomautti.

ToPon tehoparin muodostivat 23 pistettä heittänyt Obie Trotter ja 22 pistettä tehnyt Hanno Möttölä. Trotter keräsi jo puoliväliin mennessä 17 ja Möttöläkin 15 pistettä.

- Emme saaneet hyökkäyspeliimme syvyyttä ToPon paikkapuolustusta vastaan. ToPo napsi levypallot, josta se pääsi juoksemaan nopeita hyökkäyksiä, tiivisti tappion Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.

Kouvoista pääsivät yli kymmenen pisteen vain Kyle Shiloh 17:llä ja Ajene Moye 12 pisteellä.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot

 
17.12.2024 20:27 Korisliiga

David Gonzalvez johti Hongan koviin pisteisiin – liigan syöttöykkönen Lassi Nikkarinen näytti taas kyntensä Seagullsin voitossa

Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.

15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

Näytä lisää vastaavia