9.3.2018 Keravan Kori-80 ja Järvenpään Koripalloseura ry ovat sopineet seurojen välisen yhteistyön laajentamisesta. Seuroilla on tällä hetkellä yhteensä 339 lisenssipelaajaa, mikä tekee siitä pelaajamäärällisesti suuren korisperheen valtakunnallisella mittakaavalla. Seurat eivät ole yhdistymässä, vaan molemmat seurat jatkavat edelleen omina seuroinaan tarjoten laadukasta koripallotoimintaa alueellaan. Yhteistyön avulla halutaan tarjota alueen junioreille laadukas pelaajapolku haluamallaan tasolla aina aikuisiin saakka.

RAIDERS-yhteistyöjoukkueiden tavoitteena on pelata jatkossa valtakunnallisissa sarjoissa. Nuorten valtakunnallisen sarjatoiminnan uudistuminen ensi kaudesta alkaen, asettaa pienille seuroille haasteen pystyä säilyttämään ja kasaaman kilpailukykyisiä joukkueita myös vanhimmissa ikäluokissa. Uuden yhteistyön avulla pyrimme tarjoamaan nuorille mahdollisuuden jatkaa tavoitteellista pelaamista kilpatasolla lähellä kotia. Kaudella 2018-2019 RAIDERS-nimellä yhteistyön aloittavat A-ikäluokat. Alueellisen yhteistyön tiivistyessä miesten 1. divisioonassa pelaava JKS Basket vaihtaa nimeä. Ensi kaudella kannustetaan joukkuetta RAIDERS nimellä ja uudistuneella ilmeellä. Edustusjoukkuetta hallinnoiva JKS Uusimaa ry vaihtaa nimekseen RAIDERS ry ja tulee jatkossa hallinnoimaan itsenäisesti koripalloliiton kilpailulisenssiä sekä vanhimman poikien A-ikäluokan toimintaa. Seura julkistaa miesten edustusjoukkueen ja A-poikien valmennustiimin lähiaikoina. Edustusjoukkueen ja A-poikien yhteinen toiminta alkaa toukokuun 2018 alussa. Lisätietoja:Keravan Kori-80 ry |
Lahti Basketball Junioreiden miesten 1B- divisioonan joukkue Team Pajulahti järjestää Try Out -harjoituksia Lahdessa torstaista 11.6. lauantaihin 13.6.2026.
Kesän koriskausi saa täydellisen startin Espoon Laaksolahdessa! Kasaa kavereiden kanssa joukkue ja tule viettämään kivaa kesäiltaa Laaksolahden uudelle hienolle kentälle. Voit tulla myös vain katsomaan pelejä ja fiilistelemään tunnelmaa. Nähdään Lasarissa!
Etsimme joukkoomme positiivisia ja innostavia henkilöitä koripallojaoston eri tehtäviin kaudelle 2026-2027. Mahdollisuus jatkoon seuraavalla toimintakaudella.
Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 6. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.
Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.
Peli-Karhut koripallojuniorit ry on vuonna 2024 perustettu kotkalainen seura, joka vastaa tyttöjen koripallovalmennuksesta pallokerhoikäisistä aina naisten 1. divisioonaan asti. Toimimme tiiviissä yhteistyössä naisten Korisliigassa pelaavan Peli-Karhujen kanssa.
Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset tiistaina 2.6.2026 klo 17.30–19.30.
Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue kutsuu uusia pelaajia mukaan avoimiin harjoituksiin perjantaina 22.5.2026 Martinhalliin. Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tulla tutustumaan joukkueen toimintaan, valmennukseen ja tulevan kauden tavoitteisiin Naisten I divisioonassa.
KaU Karkkila järjestää jälleen kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Högforsin ruukkimiljöössä lauantaina 11.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.
TVO ja Rauma Basket ry järjestävät kesällä 2026 vauhdikkaan ja innostavan koripalloleirin vuosina 2008–2015 syntyneille tytöille ja pojille.