14.5.2009 Korisliigamiehistöään kokoava Salon Vilpas värväsi torstaina mieluisan paluumuuttajan miehistöönsä. Kausina 2001-2003 Vilppaan paidassa pelannut Samu Kaaresvirta palaa takaisin Salohallin tunnelmaan yksivuotisella sopimuksella. Viimeisen kuuden kauden ajan 192-senttinen heittokone on edustanut Korisliigan Kouvolan Kouvoja.
- Samu tuo nuoreen joukkueeseen kaivattua kokemuta ja johtajuutta. Uskon, että hyvänä kolmospyssynä hän sopeutuu erinomaisesti joukkueen pelitapaan. Todella mieluisa vahvistus, kiittelee kolmannen kautensa Vilppaan päävalmentajana jatkava Philip Dejworek.
28-vuotias laitahyökkääjä edusti Vilpasta 2000-luvun alkupuolella kahden kauden ajan. Paluu kotikonnuille kävi kuitenkin ajankohtaiseksi, kun kausi 2008/2009 muodostui Kouvojen kannalta pettymykseksi.
- Hieno runkosarja päättyi komeasti kakkossijaan, mutta pudotuspeleissä kohdattiin väärä joukkue. Tulikuuma Pyrintö vei meitä puhtaasi 3-0 ja kausi päättyi katkeraan pettymykseen. Kun kauden päätteeksi Vilpas teki komean paluun pääsarjaan, paluu kotiseudulle tuli ajankohtaiseksi, kertoo Kaaresvirta.
Kirvesmiehenä työskentelevä Kaarinan Uran kasvatti pelasi viime kaudella Kouvoissa reilut 22 minuuttia ottelua kohden 6,5 pisteen ja 1,9 levypallon keskiarvoilla. Parhaimmillaan mies oli kolmoskaaren takana, josta kertoo tarkkuusprosentti 37,9%. Kouvojen varakapteenina toiminut Kaaresvirta lähtee kesään intoa puhkuen.
- Kihlattu on kotoisin Salosta ja oma perhe ja sukulaiset Turusta. Tuli vaan kilometrit täyteen Kouvolassa. Turun seudulle on aina mukava palata, ja minulla on täällä paljon ystäviä entuudestaan. Toisaalta Vilppaan heittopeliin perustuva pelityyli houkuttaa, ja toivottavasti roolini tulee olemaan suurempi kuin Kouvolassa, Kaaresvirta pohtii.
Kouvoissa vietettyjen vuosien aikana Kaaresvirta on kerännyt hyvän valmennuksen turvin massaa sadan kilon rajapyykkiin asti. Alkava kausi on Kaaresvirran kymmenes pääsarjatasolla.
- Toivottavasti voin olla myös valmentaja Dejworekin apuna vastustajien scouttaamisessa. Mielestäni vahvuuksiani ovat heittopeli sekä kehittynyt puolustuspeli. Pystyn puolustamaan varsin monipuolisesti pelipaikkojen 1-4 pelaajia, toteaa Kaaresvirta.
Kaaresvirran lisäksi Vilpas on solminut tulevasta kaudesta sopimukset Roope Ahosen, Lauri Tiaisen, Tuomas Tenkasen, Jussi Savolaisen, Pekka Lammin, Sami Himbergin sekä päävalmentaja Philip Dejworekin kanssa. Neuvottelut uusien pelaajien kanssa jatkuvat jo tämän viikon aikana. Uusi harjoituskausi käynnistyy ensi viikon maanantaina.
Miesten Korisliigassa nähtiin viiden ottelun ilta, jossa voittajiksi selvisivät Kataja Basket, Helsinki Seagulls, Kauhajoki, KTP-Basket ja BC Nokia.
Korisliigan lauantaina pelattava huippuottelu Kauhajoen ja Bisons Loimaan välillä on vapaasti katsottavissa Jimiltä alkaen klo 19:00.
Energiapalveluyhtiö Oomi ja Korisliiga ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka keskiössä ovat joukkueiden fanit. Yhteistyöllä tarjotaan faneille ainutlaatuisia kokemuksia Korisliiga-paikkakunnilla.
Alemman jatkosarjan ottelu Tapiolan Hongan ja Kobrien välillä päättyi kotijoukkueen 95–90-voittoon.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin yksi ottelu, jonka voiton vei Helsinki Seagulls.
Suomalainen koripalloyhteisö sai tiistaiaamuna suru-uutisen. Suomi-koriksen kaikkien aikojen valmentajiin lukeutuva moninkertainen Suomen mestari, maajoukkuevalmentaja ja suomalaisen koripallovalmennuksen kehittäjä Eero Saarinen (1947-2025) on nukkunut pois.
Lauantailta 1.2. siirretyn ottelun uusi ajankohta on selvinnyt. Bisons Loimaa ja Salon Vilpas kohtaavat 12. maaliskuuta.
Miesten Korisliigan kahdessa ylemmän jatkosarjan ottelussa voittivat Helsinki Seagulls ja Kauhajoki.
Miesten Korisliigassa pelattiin kolme alemman jatkosarjan ottelua, joissa voittajia olivat BC Nokia, KTP-Basket ja Kouvot.
Bisons Loimaan ja Salon Vilppaan välinen Korisliiga-ottelu lauantailta 1. helmikuuta on siirretty uuteen ajankohtaan Loimaan liikuntahallin käyttökiellon takia.