11.2.2021 10:06 Espanjassa ja Italiassa ratkotaan loppuviikon aikana cup-mestaruudet. Sasu Salin ja Petteri Koponen aloittavat pelinsä torstaina.

Petteri Koponen ja Sasu Salin taistelevat cup-mestaruudesta loppuviikosta. (Kuva: Ville Vuorinen)
Espanjan tämän vuoden Copa del Rey pelataan Madridissa ja cup-mestaruutta pääsivät jahtaamaan totutusti runkosarjan ensimmäisen puoliskon kahdeksan parasta joukkuetta. Teneriffa pääsee lähtemään hyvistä asemista, sillä se on sarjassa jaetulla kolmannella sijalla.
- Totta kai harmittaa, että hävisimme edellisen sarjapelin Baskoniaa vastaan niukasti kotona. Meillä oli lopussa kaksi mahdollisuutta kääntää peli vielä itsellemme, mutta tällä kertaa emme siinä onnistuneet. Nyt cupiin lähdetään hyvillä mielin ja jokaisen keskittyminen ja ajatukset ovat siinä, että olemme vähintään välierissä, Salin kertoo.
Teneriffa saa avausottelussaan vastaan San Pablo Burgosin, joka on tällä hetkellä ACB-liigassa kuudentena.
- Jos pelaamme niin hyvin kuin osaamme, niin kyllä meidän pitäisi se hoitaa. Sen jälkeen katsomme tilanteen, että kuka tulee seuraavalla kierroksella vastaan.
Burgos tulee Teneriffalle lähiaikoina tutuksi, sillä joukkueet arvottiin myös Mestarien liigassa samaan lohkoon. Parin kuukauden sisään joukkueet kohtaavatkin toisensa neljästi.
- Heillä on hyvä jengi, joten missään nimessä ei ole mikään helppo peli tulossa. Varmaan aika 50-50 kumpi sen pelin voittaa, mutta jos menee odotusten mukaan ja katsomme miten olemme pelanneet liigassa, niin olemme ehkä pieniä ennakkosuosikkeja. Viime vuodesta oppineena, jokainen joukkueestamme haluaa pelata paremmin eikä halua hävitä sitä ensimmäistä peliä, Salin miettii.
Ottelun voittaja kohtaa välierässä lauantaina voittajan otteluparista Real Madrid-Valencia.
Lisätietoja: Copa del Rey
Italian cupin mestaruus ratkotaan Milanossa ja Koposen Reggiana pääsi viimeisenä joukkueena mukaan cupiin. Reggiana kohtaa puolivälierässä turnauksen isäntäjoukkue ja Italian liigan kärkipaikkaa hallussaan pitävän Milanon. Reggianan lähtökohdat turnaukseen lähdettäessä eivät ole otollisimmat, sillä joukkueella on kokoonpanomurheita.
- On vähän kaksijakoiset fiilikset. On kiva, että olemme cupissa mukana, mutta joukkueen tilanne on vähän vaikea. Meiltä puuttuu kaksi amerikkalaispelaajaa eikä meillä ole oikein isoja miehiä, joten Milano voi olla meille aika iso haaste, Koponen avaa joukkueensa lähtökohtia cupiin.
Ottelun ennakkoasetelmissa Milano onkin selkeä ennakkosuosikki. Joukkueet kohtasivat muutama viikko takaperin ja tuolloin Milano voitti Reggianan 29 pisteen erolla. Koponen tunnistaa realiteetit otteluun lähdettäessä, mutta muistuttaa samalla myös cupin yllätyksellisyydestä.
- Lähdetään taistelemaan ja katsotaan mihin se riittää. Yritämme saada joukkueen terveeksi ja isot jätkät kuntoon ja taistelemaan kohti parempaa kevätkautta. Aika ihme saa käydä, että menisimme tästä otteluparista jatkoon, mutta pallo on pyöreä ja on sitä isompiakin ihmeitä nähty. Iso haaste, mutta katsotaan millainen peli on tulossa, Koponen pohdiskelee.
Ottelun voittaja saa välierissä vastaansa voittajan otteluparista Virtus Bologna-Reyer Venezia.
Lisätietoja: Italian Final Eight
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Sasu Salin lämpenee kauden tärkeimpien pelien ollessa käsillä, kun Estudiantes jatkaa nousutaisteluaan.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Edon Maxhuni oli jälleen tehokkaalla pelipäällä, kun Gravelines-Dunkerque päätti kautensa. Tappiosta huolimatta joukkue säilyi niukasti sarjassa. Mustapha Amzil on lähellä Kosovon mestaruutta ja pudotuspelit ovat käynnistyvät isoissa sarjoissa.
Mustapha Amzil loisti Kosovon liigan finaalien avauksessa autettuaan Trepcan voittoon. Olivier Nkamhoua oli huippuiskussa, kun Italian Serie A1:ssä saatiin runkosarja päätökseen hänen heitettyään 30 pistettä.