Sasu Salin käyttää jatko-optionsa, jatkaa Malagassa

7.8.2018 11:17 Viime kaudella Euroliigaa ja ACB-liigaa Unicaja Malagassa pelannut 191-senttinen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 27, jatkaa uraansa Espanjassa. Susijengin sytyttäjälle tuleva kausi Espanjassa on viides perättäinen. Malaga pelaa ensi kaudella myös Eurocupia.

Aurinkorannikon suomalaiset saavat ihastella Sasu Salinia ensi kaudellakin. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Salin kuului pelikaudella 2017-18 Unicaja Malagan parhaimmistoon. Lempinimellä ”Francotirador” (”tarkka-ampuja”) Espanjassa tunnettu Salin säkitti Euroliigassa 5,0 pistettä ja Espanjan ACB-liigassa 8,6 pistettä ottelua kohden.

Salinin vuosi sitten solmima sopimus sisälsi jatko-option, johon sekä pelaaja että joukkue tarttuivat. Jatko-option käyttämisen myötä Salin pysyy Malagassa kevääseen 2019 asti.

- Tahtotilat kohtasivat ja oltiin kumpikin tyytyväisiä toisiimme puolin ja toisin. Pelaajan kannalta on kiitollinen tilaisuus päästä tuttuun ympäristöön jatkamaan

Viime kautta Salin kuvaili lähestulkoon ”kotona” pelaamiseksi, kiitos jokaiseen otteluun saapuneiden suomalaisfanien.

- Aina vaihtopenkillä istuessa kuului penkin takaa ”Sasu kentälle!”-huutoja. Oli kiva nähdä Suomen lippuja katsomossa kentälle juostessa. Malagan lähiympäristössä asuu paljon suomalaisia, jotka antoivat mukavan ekstrabuustin kauden aikana, Sasu hymyilee.

Unicaja Malaga pelaa tulevalla kaudella ACB-liigan lisäksi Euroopan kakkoskilpailua, Eurocupia. Salin eteni keväällä 2015 Eurocupin finaaliin Gran Canarian paidassa. Malaga kohtaa Eurocupin alkulohkossaan Fiat Torinon (Italia), Fraport Skylinersin (Saksa), Lietuvos Rytas Vilnan (Liettua), Mihailo Pavicevicin valmentaman KK Mornar Barin (Montenegro) ja UNICS Kazanin (Venäjä).

Pavicevicin koulu, Slovenian ja Espanjan mitalisti

MaSu-Basketin juniorimyllyn helmiin lukeutuva Salin ponnahti kertaheitolla suomalaisen koripallokansan tietoisuuteen Korisliigan tulokaskaudellaan 2007-08 Espoon Hongassa. Vasta 16-vuotias Salin murtautui vaativan päävalmentaja Mihailo Pavicevicin rotaatioon ja heitti Suomen mestarijoukkueelle 3,1 pistettä ja haki 1,9 levypalloa ottelua kohden.

Salin vietti Espoon Hongassa kolme kautta ja keräsi palkintokaappiinsa yhden SM-kullan sekä yhden Suomen cupin kultamitalin. Parhaalla kaudellaan Suomessa Salin taituroi Hongalle 9,2 pistettä ja 2,7 levypalloa ottelussa.

Salin debytoi Susijengissä kesän 2010 EM-karsinnoissa. Salin ei kumarrellut kuvia, vaan kohosi kertayrittämällä joukkueen parhaaksi pistemieheksi (12,7p/ottelu) sekä koko EM-karsintojen tarkimmaksi kolmen pisteen heittäjäksi (64,0 %).

Erinomaiset EM-karsinnat poikivat Salinille monivuotisen sopimuksen Slovenian suurseura Union Olimpija Ljubljanaan, missä Salin viihtyi ammattilaisuransa ensimmäiset neljä ja puoli kautta. Lähes puolen Slovenian vuosikymmenensä aikana Salin juhli kolmesti Slovenian cupin mestaruutta, kerran Slovenian supercupin mestaruutta sekä nimettiin kertaalleen Eurocupin viikon pelaajaksi (kausi 2013-14, viikko 7).

Salin kaupattiin kesken pelikauden 2014-15 Olimpijasta Espanjan ACB-liigaa sekä Eurocupia pelanneeseen CB Gran Canariaan. Salin lunasti itselleen heti ensimmäisenä Kanarian keväänään jatkosopimuksen, joka piti hänet CB Gran Canariassa runsaan kahden kauden ajan. Kesällä 2017 Salin solmi 1+1-vuotisen sopimuksen Unicaja Malagan kanssa.

Salinin tilastojen valossa paras Espanjan kausi on tähän asti ollut 2015-16, jolloin hän takoi Eurocupissa 11,5 pistettä ja ACB-liigassa 8,7 pistettä ottelua kohden. Syksyllä 2016 Salin ja CB Gran Canaria päihittivät Espanjan supercupin finaalissa FC Barcelonan.

Salin on kuulunut Susijengin avainpelaajiin aina maajoukkue-debyyttikesästään 2010 lähtien. Tähän mennessä ”Malmin roskisdyykkari” on pelannut 97 miesten maaottelua 9,0 pisteen keskiarvolla sekä edustanut Suomea vuosien 2011, 2013, 2015 ja 2017 EM-kisoissa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa.

Nuorten maajoukkueissa Salin on pelannut 66 ottelua 15,9 pisteen keskiarvolla.

Henkilöt

 
15.4.2025 09:01 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Susijengillä on iso kesä edessä”

Lauri Markkanen asteli tiistain vastaisena yönä toimittajien tentattavaksi NBA-runkosarjakauden 2024-25 päättymisen merkeissä. Utah Jazz jäi päättyneellä kaudella kauas pudotuspeleistä, mutta yhdysvaltalaistoimittajille puhunut Markkanen käänsi jo katseensa Susijengin EM-kisakesään.

12.4.2025 08:37 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiaiselle pronssia Viron-Latvian liigassa

Severi Kaukiaisen edustama tallinnalainen BC Kalev/Cramo pöllytti latvialaista BK Ogrea 92–69 (58–35) Viron-Latvian liigan pronssiottelussa perjantai-iltana. Kausi huipentuu seuraavaksi Viron ja Latvian kansallisten liigojen pudotuspeleihin.

11.4.2025 07:20 Susijengi

Jantunen pistekärki, Paris Basketball voittoon Euroliigan runkosarjan päätöskierroksella

Mikael Jantunen nautiskeli 15 pistettä ja kaapi kuusi levypalloa, kun Paris Basketball päätti historiansa ensimmäisen Euroliigan runkosarjakauden 72-63 (46-31)-kotivoittoon liigajumbo ALBA Berlinistä kotikentällään. Paris Basketball on varmistanut paikkansa Play-In-otteluissa ja sillä on vielä hiuksenhieno sauma selvitä suoraan pudotuspeleihin kuudennelta sijalta.

7.4.2025 16:30 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala raivaa tietä Lassi Tuovin kanssa Japanissa – ”Kaipasin päivittäistä valmennustyötä”

Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

4.4.2025 07:58 Susijengi

Jantuselle 13 pistettä Real Madridin vieraana, Paris Basketballin pudotuspelijahti huipentuu

Mikael Jantunen urakoi Paris Basketballin korkeimmat minuutit ja onnistui täydellisellä heittopelillä kaaren takaa Euroliigan torstai-illan ottelussa Real Madridin vieraana, mutta 9769 katsojan raivokkaasti kannustama Real nipisti pariisilaisista 105–104 (53–53) -kotivoiton. Pariisilaiset ovat varmistaneet paikkansa vähintään Euroliigan Play-In-otteluissa.

3.4.2025 07:19 Susijengi

Grandisonin kolmonen siivitti PAOK:n FIBA Europe Cupin finaaliin

Lähes kauden päivät koripallokentiltä sivussa ollut Jacob Grandison on vertynyt hyvään kevätkuntoon. Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa Grandison säästi tärkeimmät onnistumisensa viime sekunneille, kun hänen uusi joukkueensa PAOK Saloniki kellisti jatkoajalla ranskalaisen Cholet’n ja raivasi tiensä FIBA Europe Cupin finaaliin pistein 88–90 (40–33).

31.3.2025 19:35 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki valmiina kevään ratkaisuotteluihin – ”Parhaat pelit edessä”

Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

29.3.2025 09:10 Susijengi

Jantusen Paris Basketball kaatoi hallitsevan Euroliigan mestarin vieraskentällä

Loukkaantumissuman keskellä tuskaileva Mikael Jantusen Paris Basketball venyi urotekoihin perjantai-iltana Ateenassa kaatamalla hallitsevan Euroliigan mestarin Panathinaikosin täpärin lukemin 98–101 (48–56) tämän kotikentällä kreikkalaisten raivokkaasta loppukiristä huolimatta.

Näytä lisää vastaavia