Seurauutisia #50: Tapiolan Honka on nyt myös aikuisten seuratoiminnan Tähtiseura

15.1.2021 08:25 Espoolaisseuralle myönnettiin 13.1. punainen aikuisten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta aikuisten liikunnan seuratoiminnasta. Hongasta tuli ensimmäinen koripalloseura, jolla on status niin lasten ja nuorten sekä aikuisten puolella.

Seuran toiminnanjohtaja Anne Eklund ei peittele tyytyväisyyttään, kun seurasta tuli nyt myös aikuistenseuratoiminnan Tähtiseura.

- Honka on ollut jo aiemmin Olympiakomitean Tähtiseura lasten ja nuorten osa-alueella ja nyt tehdyn auditoinnin myötä olemme jatkossakin ylpeästi Tähtiseura. Tähtimerkki on lupaus laadukkaasta toiminnasta seuran nykyisille ja uusille jäsenille ja tämän lupauksen pitäminen on Hongalle tärkeä asia, joka ohjaa seuran toimintaa. Päätimme hakea tähtimerkkiä myös aikuisten liikunnan osa-alueelle, sillä liikuntatarjontamme on nyt jo melko kattava ja tavoitteena on edelleen lisätä vaihtoehtoja aikuisille omaan liikuntaharrastukseen seuran toiminnan puitteissa.

Tapiolan Honka on ollut lasten ja nuorten nykymuotoinen Tähtiseura vuodesta 2002. Kaikkiaan aikuisten Tähtiseuroja nyt 98 ja niitä on 20 eri lajissa.

Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean ja lajiliittojen yhteinen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta, seuratoimintaa. Tähtikuviossa jokainen voi urheilla ja liikkua omalla tasollaan ja kohti omia tavoitteitaan. Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille jäsenille, sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille.

Tähtimerkki on Olympiakomitean ja Koripalloliiton myöntämä tunnus urheiluseuralle, joka täyttää määritetyt laatutekijät kohderyhmänsä osalta.

Eklundin mukaan prosessi aikuisen Tähtiseuraksi oli pitkä, mutta se ammensi paljon. Hongassa uskallettiin tarkastella omaa toimintaa paikoin kriittisestikin.

- Prosessi oli melko pitkä, sillä tavoitteena oli prosessin myötä keskittyä seuran toiminnan analysointiin jopa hieman kriittisesti ja löytää keskeisiä kohtia, joihin keskittymällä seuramme toiminnan laatua voidaan entisestään parantaa. Liian usein me seuran toimihenkilöt toteutamme arjessa rutiinin omaisesti aikataulutettuja tehtäviä eikä seuran kehittämiseen ja kriittiseen pohdintaan tule käytettyä tarpeeksi aikaa, Eklund avaa.

- Tämä prosessi nosti selvästi esiin seuramme heikkoja kohtia, joihin jo prosessin aikana löysimme vastauksia ja parannustoimenpiteitä. Lisäksi varsinainen auditointitilaisuus Koripalloliiton toimihenkilöiden kanssa poiki uusia näkökulmia ja muutamia aivan konkreettisia toimenpiteitä päätettiin toteuttaa tapaamisen pohjalta. Prosessi myös auttoi huomaamaan seuramme hyvin hoidettuja ja toteutettuja osa-alueita, joissa koemme selvästi olevamme urheiluseurojen piirissä edelläkävijöitä ja joista voi aidosti olla ylpeä.

Vaikka Honka on vuosien saatossa profiloitunut kasvattajaseuraksi, Hongassa on tehty paljon sen eteen, että myös aikuiset liikkuisivat ja saisivat iloa liikuntaharrastuksesta. Aikuisharrastajien arvo seuralle on suuri.

- Tähtimerkin myötä tavoitteena on edelleen parantaa ja lisätä aikuisten liikuntavaihtoehtoja ja nostaa aikuisten harrastetoiminta eri muodoissaan yhdeksi seuran merkittäväksi voimavaraksi lisäämään entisestään seuran yhteisöllisyyttä. Olemme lisänneet aikuisten liikuntavaihtoehtoja melko paljon viime vuosien aikana, sillä kysyntä erilaisille liikuntaryhmille on ollut suurta.

- Koripallotoiminnan lisäksi myös erilaiset kehonhallintaan, lihaskuntoharjoitteluun, venyttelyyn ja toiminnallisuuteen liittyvät liikuntatunnit ovat aikuisliikkujille tärkeitä ja niihin olemme halunneet panostaa. Aikuisille tarjottavat liikuntavaihtoehdot eivät ole vain seuran jäsenille tai Honkaan muuten sidoksissa oleville tarkoitettuja, kaikki ovat tervetulleita, mikäli seuramme tarjonta on kiinnostavaa. 

Uusi, punainen Tähtimerkki tullaan luovuttamaan Hongalle aiemman vihreän merkin viereen, kun pandemiatilanne helpottaa.

Lue lisää Koripalloliiton Tähtiseura-sivuilta >

 

 
21.12.2020 08:20 Seurauutinen

Seurauutisia #49: Lahti Basketball Junioreista uusi Tähtiseura

Lahti Basketball Junioreille myönnettiin 15.12.2020 lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Seurasta tuli 14. koripalloseura, joka sai Tähtimerkin.

22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

30.10.2023 12:47 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä – Susijengi ja Sasu Salin lahjoittivat varusteita vähävaraisille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 70 stipendiä tukemaan vähävaraisten perheiden korisharrastusta.

20.6.2023 09:33 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä ylimääräisellä hakukierroksella

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 59 stipendiä.

4.5.2023 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 14.5. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 13. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 14.5. mennessä.

2.5.2023 11:53 Seurauutinen

Seurauutisia #80: Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.

4.4.2023 08:15 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – Vapun jälkeen käynnistyvällä kiertueella mukana 18 seuraa

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsee vihdoin viettämään jälleen tuhansia alakoululaisia ympäri Suomen. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka.

24.3.2023 16:00 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena psyykkinen hyvinvointi lasten ja nuorten urheilussa

Kevään ensimmäinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 18.4., jolloin aiheen keskiössä ovat lapset ja nuoret psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

Näytä lisää vastaavia