13.6.2014 Lapuan Korikobrat on kiinnittänyt päävalmentajakseen Nenad Stefanovicin, joka luotsasi lapualaisjoukkuetta Korisliigassa myös kaudella 2012/2013. Stefanovicin lisäksi Korikobrat on solminut jatkosopimuksen Ville Turjan, 31, kanssa, joka toimii joukkueessa sekä pelaajana että apuvalmentajana.
Nenad Stefanovic palaa Korikobrien päävalmentajaksi. Kuva: Tyttii Nuoramo
Korisliigan lisäksi Stefanovic valmensi Korikobria miesten I divisioonassa kausina 2008/2009 ja 2009/2010. Serbialaisvalmentaja sai keväällä päätökseen HKVT:n eli huippukoripallovalmentatutkinnon.
- On tosi hienoa paata Lapualle ja uskon, että nyt Korisliigaan lähteminen on paljon helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla, koska silloin meillä ei ollut paljon aikaa valmistautua. Nyt tilanne on hyvä ja olemme saaneet pelaajaneuvotteluja hyvään vaiheeseen, Stefanovic kertoo Korikobrien tiedotteessa.
Turja on toiminut jo useamman vuoden Korikobrien apuvalmentajana oman pelaamisensa ohella. Kausina 2010/2011 ja 2011/2012 Turja toimi miesten I divisioonassa Lapuan päävalmentajana.
Viime kaudella 193-senttinen laituri teki keskimäärin 1,6 pistettä ja nappasi 0,8 levypalloa ottelua kohden.
Stefanovicin ja Turjan lisäksi Korikobrilla on sopimus ensi kaudeksi Juho Nenosen kanssa.
Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.
Helsinki Seagulls otti Salon Vilppaasta 92–73-kotivoiton ja saa mahdollisuuden ratkaista sarja ensi maanantaina.
Kauhajoki vei välieräsarjan Katajaa vastaan tilanteeseen 2–0.
Korisliigan välierissä Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Salon Vilpasta vastaan.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Molemmat välieräsarjat avattiin kotijoukkueiden voitoilla. Sekä Seagulls että Kauhajoki siirtyivät ottelusarjoissa 1-0 johtoon.
Korisliiga-välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5. huhtikuuta. Kahdessa ottelusarjassa toisensa kohtaavat Helsinki Seagulls (sija 1) ja Salon Vilpas (4) sekä Kauhajoki (2) ja Kataja Basket (3).
Salon Vilpas kaatoi Korihait puolivälierissä otteluvoitoin 3–2 ja kapeilla marginaaleilla.
Tampereen Pyrinnön monivuotinen Korisliiga-joukkueen kapteeni Antero Lehto päättää uransa 41-vuotiaana. Korisliiga-legenda pelasi urallaan historialliset 25 kautta. Näistä 21 kautta hän puki kasvattajaseuransa Pyrinnön pelipaidan päälleen.
Helsinki Seagullsin ja Kouvojen puolivälierät ratkesivat Seagullsille voitoin 3–1, mutta Korihaiden ja Salon Vilppaan sarja on nyt tasatilanteessa 2–2.