Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti EM-kisat Sloveniaa vastaan - vastustaja oli vahva

8.8.2025 19:30 Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti EM-kisapelinsä Georgian Tbilisissä. Slovenia vei tällä kertaa ottelun numeroin 82-63.

MU16-joukkue aloitti EM-kisapelinsä Sloveniaa vastaan. Kuva: FIBA

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi ensimmäisen EM-kisojen alkulohkon pelinsä, kun vastaan tuli Slovenia. Vastustaja oli parempi 82-63. 

Päävalmentaja Jyri Lohikosken mukaan kansainvälisissä otteluissa on tärkeää saada hyviä aloituksia.

- Slovenialaiset pääsivät pelaamaan täysin omilla vahvuuksillaan pelin alussa. Olemme harjoituksissamme yrittäneet valmistautua vastustajan kuvioihin, pelitapoihin ja avainpelaajiin, mutta emme saaneet nyt siirrettyä niitä asioita kentälle. Jäimme ensimmäisessä erässä heti noin 10 pistettä jälkeen. 

- Sen jälkeen peli oli vähän kuin pyöräilykilpailuissa. Jos pääjoukosta jäädään jälkeen, niin joutuu tekemään todella kovasti hommia päästäkseen kilpailuun takaisin mukaan. Meillä oli ihan hyvä toinen erä ja kolmannen erän alku. Niissä hetkissä emme kuitenkaan onnistuneet pääsemään iskuetäisyydelle, mihin ottelu viimeistään ratkesi. 

Huomennakin kova vastus 

Seuraava ottelu tulee eteen nopeasti.

- Huomenna on uusi mahdollisuus. Pelaamme Ranskaa vastaan, joka on yksi kisojen suurimmista suosikeista. Lähdemme parantamaan etenkin sitä, että pelin alussa olisimme parempia. Yksilöistä nousivat tänään esiin Valtter Varila ja Joseph Tala. 

Suomen parhaat pistemiehet olivat Valtter Varila (10/2/7 riistoa), Joseph Tala (9/11) ja Joona Kyntölä (10/1). Slovenian parhaat olivat Lun Jarc (14/7) ja Bine Pregl (13/3/4 syöttöä). 

> Ottelutilasto

Joukkueen seuraava peli on huomenna 9.8. Ranskaa vastaan. Peli alkaa klo 15.00. 

Pelit on katsottavissa: FIBAn YouTube -sivut  

Yhteenveto

Suomi-Slovenia 63-82 (14-26, 18-18, 16-22 ja 15-16). EM-kisat, Georgia, Tbilisi, 8.8.2025

Henkilöt

 
2.6.2026 13:37 vapaaehtoiset

Hae vapaaehtoiseksi 16-vuotiaiden PM-kisoihin

Vapaaehtoistyö on korvaamaton osa heinäkuun alussa Kisakalliossa pelattavia 16-vuotiaiden PM-kisoja. Tule mukaan järjestämään toimiva ja hauska kokonaisuus kaikille osapuolille. Hakuaikaa vapaaehtoistehtäviin on 25.6. asti.

28.5.2026 09:45 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien maajoukkue valittu kesäkuun leirille

16-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 22.-26.6.2026.

12.2.2026 11:00 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt ja pojat kutsuttu maajoukkueleirille Kisakallioon

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leirille, joka järjestetään 2.-5.3.2026.

6.2.2026 11:11 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2026 EM-alkulohkot selvillä

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi torstaina nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissa, Saksassa. 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan osalta odotetaan vielä vahvistusta sijainnista.

1.2.2026 21:35 Sudenpennut

Cibona Zagreb päihitti Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen Unkarin turnauksen finaalissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen turnausurakka Unkarin Székesfehérvárissa päättyi tappioon finaalissa, kun Cibona Zagrebin U17-joukkue oli parempi loppulukemin 48-83 (24-48).

31.1.2026 23:30 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa voittokulkuaan – Unkari jäi Sudenpentujen tassujen alle niukasti

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kolmannen voittonsa Székesfehérvárissa pelattavassa kansainvälisessä turnauksessa. Sudenpennut voitti tiukassa maaottelussa isäntäjoukkue Unkarin 86-81 (40-41).

30.1.2026 21:20 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien maajoukkue myllytti 140 pistettä Bulgarian kaadossa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi toisen ottelunsa Unkarin Székesfehérvárissa pelattavassa kansainvälisessä turnauksessa. Sudenpennut nappasi ylivoimaisen voiton Bulgariasta numeroin 140-54 (75-26).

29.1.2026 21:25 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien turnaus Unkarissa käynnistyi voitolla – Sudenpennut löylytti latvialaista Ekselences Centrsiä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti tänään neljän ottelun mittaisen turnausurakkansa Unkarin Székesfehérvárissa. Sudenpennut kaatoi Latvian koripalloliiton akatemiajoukkue Ekselences Centrsin 63-100 (35-48).

29.1.2026 11:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Unkarissa: ”Olemme halunneet vastata kansainvälisen koripallon laajentuneeseen tasoon”

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa torstaista sunnuntaihin neljä kansainvälistä ottelua Unkarin Székesfehérvárissa. Perinteisen maaottelukalenterin ulkopuolella pelattavalla turnauksella vastataan kansainvälisen koripallon laajentuneeseen tasoon.

21.1.2026 16:01 MU16

Suomen MU16-joukkue nimetty Unkarin kutsuturnaukseen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue osallistuu kansainväliseen kutsuturnaukseen Unkarin Székesfehérvárissa 28.1-2.2.2026.

Näytä lisää vastaavia