Susijengille ja Suomi-korikselle roppakaupalla ehdokkuuksia Urheilugaalassa

8.12.2022 15:14 Suomalaisen koripallon nousuvire näkyy myös vuotuisen Suomen Urheilugaalan palkintokategorioissa. EM-kisoissa seitsemänneksi sijoittunut ja MM-kisapaikkansa varmistanut Susijengi on ehdolla mm. vuoden esikuvaksi ja vuoden joukkueeksi. Muissa palkintokategorioissa ehdolla ovat Lauri Markkanen, Tuomas Iisalo ja Miro Little.

Susijengi ja Suomi-koris sai oman osansa ehdokkuuksista Urheilugaalassa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengi aloitti vuotensa 2022 väkivahvasti nujertamalla helmikuun MM-karsintaotteluissa silloisen hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian niin koti- kuin vieraskentälläkin. Nousuvire jatkui läpi kesän, jolloin Lauri Markkasen ensimmäistä kertaa neljään vuoteen takaisin vahvuuteensa saanut Susijengi kasvatti perättäisten MM-karsintavoittojensa määrän seitsemään kaatamalla Ruotsin, Kroatian, Israelin ja Viron.

Prahan EM-alkulohkossa Susijengi ansaitsi voitoillaan Puolasta, Tshekistä ja Hollannista paikkansa Berliinin MM-jatkopeleissä. Neljännesvälieräottelussaan Susijengi päihitti Kroatian ja eteni Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1967. EM-puolivälierässä Susijengi johti tulevaa Euroopan mestaria Espanjaa parhaimmillaan 15 pisteellä ennen taipumistaan.

Vuoden joukkueen palkintokategorian lisäksi Susijengi on ehdolla vuoden esikuvaksi. Urheilugaala kertoi ehdokkuuden kriteereiksi Susijengin aktiivisen esikuvan roolin erityisesti nuorisoa kohtaan, yhdenvertaisuuden edistämisen ja rasismin vastaisen kamppailun.

Susijengi kisaa Urheilugaalassa myös vuoden sykähdyttävimmän urheiluhetken palkinnosta. Ehdokkaaksi on valikoitu Susijengin Berliinin EM-neljännesvälierävoitto Kroatiasta, jossa Lauri Markkanen kirjautti miesten maajoukkueen kaikkien aikojen piste-ennätyksen (43).

Ehdokkuuksia Markkaselle, Iisalolle ja Littlelle

Susijengin ykköstykki, jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti Lauri Markkanen, 25, on jälleen kerran ehdolla vuoden urheilijaksi.

Markkanen pelasi NBA:ssa vahvan kevätkauden Cleveland Cavaliersissa ja johdatti joukkueet NBA:n Play In -otteluihin asti. Susijengin historiallisen kesän aikana Markkanen raatoi maajoukkuepaidassa 27,0 pistettä, 8,5 levypalloa ja 2,1 syöttöä ottelua kohden.

Syyskaudella Markkanen on ollut suurimpia syitä NBA:n läntisen konferenssin yllätysjoukkueen Utah Jazzin vahvaan alkuun. Markkanen on kirjauttanut Jazzille 22,2 pistettä, 8,5 levypalloa ja 2,2 syöttöä ottelua kohden.

Jo pitkään Saksassa valmentanut loviisalaisen Hokin kasvatti Tuomas Iisalo, 40, on puolestaan Urheilugaalassa ehdolla vuoden valmentajan kategoriassa. Iisalo äänestettiin huhtikuussa Saksan Bundesliigan kauden 2021–22 vuoden valmentajaksi peräti 64,4% äänisaaliilla. Iisalon edustama Bonn sijoittui viime kaudella Bundesliigan runkosarjassa toiseksi ja eteni pudotuspeleissä välieriin, joissa se hävisi Bayern Münchenille otteluvoitoin 2–3.

Susijengissä helmikuussa debytoinut ja EM-kisajoukkueeseen tiensä raivannut Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, on ehdolla vuoden nuoreksi urheilijaksi.

Viime vuodet HBA-Märskyä miesten Divarissa edustanut Little lunasti paikkansa miesten maajoukkueessa ensimmäisenä alle 18-vuotiaana pelaajana sitten Teemu Rannikon (1997). Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti MM-karsinta- ja EM-kisanäyttämöillä pelannut Little pelaa paraikaa high school -koripalloa Yhdysvalloissa Sunrise Christian Academyn paidassa ja siirtyy ensi syksynä vuoden 2021 NCAA-yliopistoliigan mestarin Baylor Bearsin riveihin.

Äänestä Susijengin Kroatia-voittoa vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi täällä!

 
16.4.2025 08:19 Pääjuttu

Jantunen johdatti Paris Basketballin Euroliigan pudotuspeleihin

Mikael Jantunen säästi myöhään tiistai-iltana tärkeimmät onnistumisensa viime minuuteille, kun Paris Basketball peittosi Euroliigan ensimmäisessä Play-In-ottelussa vieraskentällä Real Madridin 73–81 (36–46). Pariisilaiset kohtaavat Euroliigan puolivälierissä turkkilaisen Fenerbahcen ja Jantusesta tulee ensimmäinen suomalainen Euroliigan pudotuspeleissä 20 vuoteen.

15.4.2025 09:01 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Susijengillä on iso kesä edessä”

Lauri Markkanen asteli tiistain vastaisena yönä toimittajien tentattavaksi NBA-runkosarjakauden 2024-25 päättymisen merkeissä. Utah Jazz jäi päättyneellä kaudella kauas pudotuspeleistä, mutta yhdysvaltalaistoimittajille puhunut Markkanen käänsi jo katseensa Susijengin EM-kisakesään.

12.4.2025 08:37 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiaiselle pronssia Viron-Latvian liigassa

Severi Kaukiaisen edustama tallinnalainen BC Kalev/Cramo pöllytti latvialaista BK Ogrea 92–69 (58–35) Viron-Latvian liigan pronssiottelussa perjantai-iltana. Kausi huipentuu seuraavaksi Viron ja Latvian kansallisten liigojen pudotuspeleihin.

11.4.2025 07:20 Susijengi

Jantunen pistekärki, Paris Basketball voittoon Euroliigan runkosarjan päätöskierroksella

Mikael Jantunen nautiskeli 15 pistettä ja kaapi kuusi levypalloa, kun Paris Basketball päätti historiansa ensimmäisen Euroliigan runkosarjakauden 72-63 (46-31)-kotivoittoon liigajumbo ALBA Berlinistä kotikentällään. Paris Basketball on varmistanut paikkansa Play-In-otteluissa ja sillä on vielä hiuksenhieno sauma selvitä suoraan pudotuspeleihin kuudennelta sijalta.

7.4.2025 16:30 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala raivaa tietä Lassi Tuovin kanssa Japanissa – ”Kaipasin päivittäistä valmennustyötä”

Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

4.4.2025 07:58 Susijengi

Jantuselle 13 pistettä Real Madridin vieraana, Paris Basketballin pudotuspelijahti huipentuu

Mikael Jantunen urakoi Paris Basketballin korkeimmat minuutit ja onnistui täydellisellä heittopelillä kaaren takaa Euroliigan torstai-illan ottelussa Real Madridin vieraana, mutta 9769 katsojan raivokkaasti kannustama Real nipisti pariisilaisista 105–104 (53–53) -kotivoiton. Pariisilaiset ovat varmistaneet paikkansa vähintään Euroliigan Play-In-otteluissa.

3.4.2025 07:19 Susijengi

Grandisonin kolmonen siivitti PAOK:n FIBA Europe Cupin finaaliin

Lähes kauden päivät koripallokentiltä sivussa ollut Jacob Grandison on vertynyt hyvään kevätkuntoon. Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa Grandison säästi tärkeimmät onnistumisensa viime sekunneille, kun hänen uusi joukkueensa PAOK Saloniki kellisti jatkoajalla ranskalaisen Cholet’n ja raivasi tiensä FIBA Europe Cupin finaaliin pistein 88–90 (40–33).

31.3.2025 19:35 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki valmiina kevään ratkaisuotteluihin – ”Parhaat pelit edessä”

Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

Näytä lisää vastaavia