Vanha tuttu Viro tarjoaa Susijengille liikkuvan haasteen

8.8.2023 14:48 Susijengi pelaa viimeisen kotimaaottelunsa ennen Aasian MM-kisoja keskiviikkona 9.8., kun omaan olympiakarsintaturnaukseensa valmistautuva Viro saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään vieraaksi. Teemu Rannikon mukaan keskiviikon ottelu on ennen kaikkea tuiki tärkeä tilaisuus hioa omaa yhteispeliä taas yhden ottelun verran.

Kristian Kullamäen Viro on vanha tuttu vastustaja Susijengille. Kuva: FIBA Europe.

Jukka Toijalan valmentamalle Virolle myönnettiin keväällä yksi tämän kesän olympiaesikarsintaturnausten isännyyksistä.

Vaikka Viron karsintakokoonpanossa on muutamia poissaoloja avainmiehistön osalta, joukkue osoitti iskuvoimaansa viime viikolla nujertamalla Unkarin kahteen kertaan.

- Viro lähtee olympiakarsintoihin pitkälti samalla kokoonpanolla, jolla he pelasivat MM-karsintoja viime syksynä ja talvena. Kristian Kullamäe on tämän ryhmän ykköspelaaja ja heidän pelinsä pyörii hänen johdollaan, Susijengin valmentaja Teemu Rannikko kommentoi.

Viro on asettunut Susijengiä vastaan lukuisia kertoja viime vuosina miesten maajoukkuetasolla. Suomi on ollut näissä otteluissa ylivoimainen ja kukistanut Viron nyt jo seitsemän kertaa peräkkäin. Viron edellinen voitto Suomesta kirjattiin heinäkuussa 2007.

Tästä huolimatta Viro on kerrasta toiseen onnistunut kiusaajan roolissaan Susijengiä vastaan – viimeksi viime elokuussa Saku Suurhallissa, missä Sasu Salinin viime hetken kolmoset auttoivat Susijengin MM-karsintavoittoon.

- Viro pelaa fyysistä ja kollektiivista koripalloa. Erityisesti laiturin paikoilta löytyy hyviä, urheilullisia ja kovaa pelaavia pelaajia, Rannikko toteaa.

- Viro haluaa puolustaa koko kentällä ja he ampaisevat kovaa hyökkäyslevypalloihin. Unkaria vastaan Viro pelasi paljon pienellä viisikolla, mikä tuo aina kentälle omat haasteensa.

Rannikon mukaan Susijengin fokus on kuitenkin ennen kaikkea omassa joukkuepelaamisessa.

- Pelasimme perjantaina hyvän ottelun, mutta haluamme parantaa entisestään ja tuoda lisää elementtejä kumpaankin kenttäpäätyyn. Meillä ei ole hirveästi pelejä eikä treenejä alla, joten pitää ottaa jokaisesta päivästä kaikki irti.

Coach Rannikon Viro-tärpit

  • Kristian Kullamäe (194 cm/24 v): ”Viron johtava pelaaja ja heidän ykkösmiehensä marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoissa. Kullamäe pelaa paljon palloskriinejä ja on joukkueen paras syöttäjä.”
  • Artur Konontsuk (200/23): ”Fyysinen, tyylikäs 3- ja 4-paikkojen pelaaja. Erittäin hyvä kolmen pisteen heittäjä, joka vie mieluusti pienemmät pelaajat kolmen sekunnin alueelle. Häntä ei voi jättää vapaaksi.”
  • Henri Drell (205/23): ”Tiedossa on Drellille ensimmäinen peli tänä kesänä. Drell haluaa ennen kaikkea tehdä koreja ja käyttää paikkansa. Kova urheilija ja erityisen vaarallinen avoimella kentällä.”

Susijengi ja Viro: edelliset kohtaamiset

  • 14.11.2022 Susijengi – Viro 91-71 (39-41), MM-karsintaa @ Espoo Metro Areena
  • 28.8.2022 Viro – Susijengi 68-76 (36-47), MM-karsintaa @ Tallinna, Viro
  • 30.7.2020 Susijengi – Viro 75-67 (34-34) @ Susi Training Center, Kisakallio, Lohja
  • 29.7.2020 Susijengi – Viro 97-76 (48-29) @ Tapiolan Urheiluhalli, Espoo
  • 25.6.2018 Susijengi – Viro 95-76 (43-24) @ Hartwall Areena, Helsinki

Suomen miesten maajoukkue on kohdannut Viron historian aikana yhteensä 53 kertaa ja voittanut niistä otteluista 20.

Viron maajoukkue Suomessa 9.8.2023

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2023-24

0

Henri DRELL

205

2000

Windy City Bulls (G-League, USA)

2

Sander RAIESTE

205

1999

Saski Baskonia (ESP)

3

Kaspar TREIER

205

1999

Polisportiva Dinamo (ITA)

5

Siim-Markus POST

184

1997

free agent

7

Mikk JURKATAMM

196

2000

BC Kalev/Cramo (EST)

8

Mihkel KIRVES

200

1996

BC Kalev/Cramo (EST)

10

Hugo TOOM

200

2002

BC Kalev/Cramo (EST)

13

Kregor HERMET

205

1997

BC Kalev/Cramo (EST)

14

Taavi JURKATAMM

204

1997

free agent

18

Kasper SUURORG

200

2002

Joventut Badalona (ESP)

23

Leemet BÖCKLER

198

2001

BC Kalev/Cramo (EST)

25

Joonas RIISMAA

199

2002

Brindisi (ITA)

34

Artur KONONTSUK

200

2002

CB Granada (ESP)

77

Kristian KULLAMÄE

194

1999

Bilbao Basket (ESP)

  • Päävalmentaja Jukka TOIJALA
  • Valmentaja Indrek REINBOK
  • Valmentaja Heiko RANNULA
 
30.1.2025 11:08 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti Weber Statelle 22 pistettä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Viljami Vartiaienn säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 22 pistettä, kun Weber State voitti Sacramento Staten. Sacramento Staten Emil Skyttä ei pelannut suomalaisjoukkueiden kohtaamisessa.

29.1.2025 17:04 Susijengi

Edon Maxhuni loppukaudeksi Italian Scafatiin

Syksyllä kaksivuotisen sopimuksen Ranskan liigaa pelaavan SIG Strasbourgin kanssa solminut Susijengin takamies Edon Maxhuni, 26, siirtyy kevätkaudeksi Italian Serie A:ta pelaavan Scafatin paitaan. Viime viikkoina alavireisesti pelannut Strasbourg etsi pelaajamarkkinoilta vahvistuksia takalinjoilleen samaan aikaan, kun Serie A:n hännille jäänyt Scafati kiinnostui Maxhunin palveluksista.

27.1.2025 17:35 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgren saanut vahvan startin Ventspilsissä – ”Katse on edessä”

Perttu Blomgren, 23, aloitti kautensa sarajevolaisessa KK Bosnassa, mutta vaihtoi vuodenvaihteessa latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Maisemanvaihdos on ollut Blomgrenille toivottu piristysruiske.

26.1.2025 11:58 Susijengi

Miro Little terävänä vanhaa joukkuettaan vastaan

Susijengin takamieslupaus Miro Little pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan, kun Utah kohtasi sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa Littlen viime kauden joukkueen Baylorin. Tampereen Pyrinnön kasvatti keräsi Utahille 12 pisteen, kahdeksan levypallon, seitsemän syötön ja kolmen pallonriiston tilastorivin. Littlen erinomaisista otteista huolimatta Baylor kuittasi voiton pistein 61-76 (31-38).

23.1.2025 09:35 NCAA

Morris Ugusuk kahdesti South Carolinan aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Morris Ugusuk nähtiin jälleen kahdesti South Carolinan yliopiston aloitusviisikossa. Mustapha Amzil taas säkitti kaksinumeroiset pistelukemat kahdesti New Mexicolle.

20.1.2025 12:15 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajat loistivat Euroopan korisparketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla ympäri Eurooppaa viime viikolla. Ilonaiheisiin kuului myös Daniel Dolencin paluu pelikentille.

17.1.2025 10:59 Susijengi

Helsinki Seagulls vahvistuu Henri Kantosella

Korisliigan runkosarjan voiton varmistanut Helsinki Seagulls on saanut kevätkauden mitalikamppailuihin riveihinsä raskaan sarjan vahvistuksen. Lähes vuoden päivät alaraajavammastaan kuntoutunut, Susijengin vakiomiehistöön kuuluva 198-senttinen ja 27-vuotias ToPo Junioreiden kasvatti Henri Kantonen on allekirjoittanut helsinkiläisjoukkueen kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

17.1.2025 10:04 Susijengi

Paris Basketball oikaisi kurssinsa, Jantunen joukkueen parhaimmistoa

Mikael Jantusen Paris Basketball oikaisi kurssiaan Euroliigassa kertaheitolla. Jo aiemmin viikolla neljän ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa katkaissut pariisilaisjoukkue nujersi Maccabi Tel Avivin kotonaan 96–83 (49–33) Jantusen kerätessä joukkueelleen 13 pistettä ja kuusi levypalloa.

16.1.2025 11:47 NCAA

Morris Ugusuk 20 pistettä, kun South Carolina hävisi viimeisillä sekunneilla Vanderbiltille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Morris Ugusuk heitti uuden piste-ennätyksensä, kun South Carolina hävisi viimeisten sekuntien and one -suoritukselle Vanderbiltiä vastaan.

15.1.2025 09:00 Susijengi

Jantusen kolmoset hyydyttivät Efesin, Nkamhoua vireessä Mestarien liigassa

Sensaatiomaisesti Euroliiga-kauden aloittanut, mutta joulukuusta alkaen tappioputkeen jämähtänyt Paris Basketball palasi voittojen tielle tiistai-iltana, kun joukkue peittosi turkkilaisen Anadolu Efesin Mikael Jantusen viime hetken heiton turvin. Samaan aikaan FIBA:n Mestarien liigassa Olivier Nkamhoua viimeisteli 24 pistettä Manisa Basketia vastaan.

Näytä lisää vastaavia