Vastuu toi Anniina Äijäselle itseluottamusta – ”Ratkaisuja pitää ottaa”

25.4.2020 20:39 Espanjan Liga Femenina 2 ei ole vielä virallisesti iskenyt lappua luukulle, mutta Anniina Äijänen, 24, ei elättele toiveita kauden jatkumisesta. Äijänen pelasi kokonaisuudessaan nousujohteisen kauden Universitario Ferrolissa ja meni pelaajana jälleen pykälän eteenpäin.

Anniina Äijänen pelasi toisen kautensa Espanjassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Liga Femenina 2 pelataan kahdessa lohkossa ja Ferrol lukeutui A-lohkon nousijasuosikkeihin. Sarjan keskeytyshetkellä Ferrol oli sarjassa jaetulla toisella sijalla ja etenkin vuodenvaihteen jälkeen joukkueen peli alkoi kulkea vahvasti.

- Joukkue tuntui tulevan paremmin yhteen kevätkaudella ja palaset alkoivat loksahdella. Tuntui, että meillä olisi ollut parhaat pelit vielä edessä, Äijänen toteaa.

Sattumaa tai ei, niin joukkueen tulokset paranivat Äijäsen peliminuuttien kasvaessa ja Tampereen Pyrinnön kasvatti nousi loppukaudesta joukkueen avainpelaajaksi. Hän tilastoi kauden keskiarvoikseen lähes 19 minuuttia peliaikaa, 5,4 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,8 syöttöä.

- Totuin joukkueen systeemiin ja sitä kautta peliesitykset paranivat. Ei ollut sellaista painetta, kun tiesi mitä valmentaja haluaa ja mitä pitää tehdä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Viime kaudella Äijänen pelasi Espanjan kovassa pääsarjassa Sedis Basquetin riveissä, mutta vaihtoi täksi kaudeksi sarjapykälää alemmas.

- Pääsarjassa on paljon laadukkaita pelaajia ja joukkueita eikä taso heittele siellä paljoa. Kaikki joukkueet ovat hyviä ja kärkijoukkueet voivat hävitä myös alempana oleville joukkueille. Kakkossarjassa taso sitten vaihtelee tosi paljon ja se oli pieni yllätys. Meidän lohkossa oli 5-6 hyvää joukkuetta, mutta sitten hännillä oli muutamia aika heikkoja ja nuoria joukkueita. Se on kuitenkin ihan kilpailullinen sarja ja kyllä joka matsissa sai ihan täysiä pelata, Äijänen arvioi sarjojen välisiä eroja.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Espanjan koripalloliitto ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä sarjakauden jatkon suhteen, mutta Suomeen ja Tampereelle palannut Äijänen epäilee sarjan jatkumista.

- En usko, että kausi jatkuisi enää. Amerikkalaispelaajatkin ovat kotimaassaan ja heidän paluunsa takaisin olisi vaikeaa. Toivottavasti ensi kausi päästäisiin kuitenkin aloittamaan aikaisessa vaiheessa.

Vaikka kauden loppuminen kesken harmittaa, niin kokonaisuudessaan Äijänen oli kauden antiin tyytyväinen.

- Kaudesta jäi tosi positiiviset fiilikset. Tykkäsin valmentajan pelityylistä, mutta siinä oli aluksi kaikille vähän oppimista, ja pääsin siihen kunnolla mukaan tämän vuoden puolella. Olen iloinen, että valmentaja pystyi tekemään kokoonpanoon muutoksia myös kesken kauden ja antoi lisää vastuuta. Muutenkin kausi oli kokemuksena hieno. Tykkäsin kaupungista, pelaajista ja seurasta.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Äijäsen mukaan kaudesta tarttui mukaan erityisesti pelirohkeutta sekä –silmää.

- Jos on vapaana, niin haluttiin että se heitto otetaan, eikä arkailla tai lähdetä enää syöttämään. Painotettiin, että ratkaisuja pitää ottaa. Opin myös lukemaan tilanteita paremmin kentällä.

Äijäsellä on jo pitkä rupeama ulkomailla, kun hän vietti ensin neljä vuotta USA:n yliopistossa ja nyt hän pelasi toisen kautensa Euroopassa ammattilaisena. Koti-ikävä ei ole vielä ehtinyt tulla, vaan tavoitteet siintävät edelleen ulkomailla.

- Vielä ei ole mitään tarkempia suunnitelmia tai tarjouksia, mutta haluaisin jatkaa ulkomailla. Katsellaan nyt rauhassa.

Anniina Äijäsen kauden tilastot

Henkilöt

 
6.1.2025 16:28 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttinen palasi kokeneempana Saksaan – ”Olen vanhimmasta päästä”

Veera Pirttinen, 27, palasi yhden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen takaisin Euroopan kentille tehdessään kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Luchse Hannoverin kanssa. Pirttisen alkukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä, mutta muuten Pirttinen on ollut tyytyväinen.

23.12.2024 14:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen sopeutunut uuteen rooliin

Anniina Äijänen, 29, otti uralleen uuden suunnan, kun Italian Serie A2:ssa pelaava Treviso nappasi Susiladies-pelaajan riveihinsä. Samalla Äijänen on saanut totuttautua hieman uudenlaiseen rooliin.

9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

Näytä lisää vastaavia