28.4.2012 Helsinkiläinen Wartti Basket päätti täydellisen kautensa B-tyttöjen mestaruussarjassa voittamalla ratkaisevassa toisessa finaaliottelussa Tapiolan Hongan 51–65 (24–42). Wartti voitti kaikki sarjakauden aikana pelaamansa 22 ottelua.
Torstaisen finaaliavauksen tavoin Wartin voiton kulmakivi oli onnistunut joukkuepuolustus. Honka upotti ratkaisevassa toisessa finaaliottelussa kakkosensa vain 38% tarkkuudella, eikä onnistunut kolmosessa kertaakaan. Menetyksiä Hongalle siunaantui jopa 44.
Honka pyristeli Wartin mukana avausjakson ajan, mutta Wartti vei toisen kymmenminuuttisen 22-8 ja käytti koko ottelun jälkipuoliskon jäädyttääkseen peliä ja varmistaen Suomen mestaruuttaan.
Wartin tehotykki oli Elina Koskimies (17/5/3 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia), jota tahditti Ada Marjunen (10/3/3 riistoa). Hongalta Emilia Helle (13/4) keräsi korkeimmat tyylipisteet.
Wartti Basket juhli näin B-tyttöjen SM-kultaa jo kolmantena perättäisenä vuonna.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Viljami Vartiaienn säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 22 pistettä, kun Weber State voitti Sacramento Staten. Sacramento Staten Emil Skyttä ei pelannut suomalaisjoukkueiden kohtaamisessa.
Emma Virtasen, 31, valmentajapolku maajoukkueen päävalmentajaksi on alkanut yläasteiässä pallokerhon ohjaajasta. Matkan varrelta saadut opit ovat muovanneet hänestä sellaisen kuin hän on nyt.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Bisons Loimaa ja Korihait saalistivat kumpikin vieraspisteet.
Naisten Korisliigan jatkosarjat saatiin käyntiin. Ylemmässä voitot kirjattiin Kouvottarille ja Peli-Karhuille. Alemmassa jatkosarjassa voittajia olivat BC Nokia ja HBA Märsky.
Syksyllä kaksivuotisen sopimuksen Ranskan liigaa pelaavan SIG Strasbourgin kanssa solminut Susijengin takamies Edon Maxhuni, 26, siirtyy kevätkaudeksi Italian Serie A:ta pelaavan Scafatin paitaan. Viime viikkoina alavireisesti pelannut Strasbourg etsi pelaajamarkkinoilta vahvistuksia takalinjoilleen samaan aikaan, kun Serie A:n hännille jäänyt Scafati kiinnostui Maxhunin palveluksista.
Susiladiesilla on ensi viikolla edessä viimeinen EM-karsintaikkuna kohti vuoden 2025 EM-kisoja. B-karsintalohkossa on vielä miltei kaikki avoinna, kun Susiladies kohtaa torstaina 6.2. Unkarin ja sunnuntaina 9.2. Slovenian vieraissa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi eilen nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissä, Saksassa. Suomi pelaa A-divisioonan EM-kisoissa neljässä ikäluokassa.
Miesten Korisliigassa jatkosarjat ovat jo täydessä tuoksinassa, kun ylälohkossa pelattiin yksi ja alalohkossa kolme ottelua. Niistä voittoja juhlivat KTP-Basket, Tapiolan Honka, Kouvot ja Helsinki Seagulls.
Huippu-urheilun instituutti KIHUn tutkimuskysely 15–19 -vuotiaille nuorten maajoukkueurheilijoille tarjoaa arvokasta tietoa pelaajakehitystyön tueksi joukkuepeleissä. Yhteensä 537 vastaajasta 56 oli koripalloilijoita.
Perttu Blomgren, 23, aloitti kautensa sarajevolaisessa KK Bosnassa, mutta vaihtoi vuodenvaihteessa latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Maisemanvaihdos on ollut Blomgrenille toivottu piristysruiske.