We deliver -rahaston haku on jälleen auki – hae 19.1. mennessä

7.1.2020 10:09 Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia kolmannen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 19.1. mennessä.

Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön osana perustettiin viime vuonna We deliver -rahasto, jonka avulla PostNord tarjoaa stipendejä koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen vähävaraisille perheille. 

PostNordin lisäksi We deliver -rahaston lahjoittajajoukko on vuoden aikana kasvanut niin yrityksillä kuin yksityishenkilöinä. 

- Rahasto on ensimmäisen vuoden aikana auttanut 106 vähävaraista lasta pysymään paremmin kiinni koripalloharrastuksessa. Kasvavan lahjoittajajoukon myötä pystymme auttamaan yhä useampaa perhettä, Koripalloliiton yhteyspäällikkö Jussi Laurila kiittelee.

Ensimmäisen vuoden aikana hakemuksia tuli yhteensä 385. 

- Hakemusten määrä on yllättänyt. Se kertoo siitä, että tällaiselle toiminnalle on tarvetta. Suuri kiitos tästä menee yhteistyökumppani PostNordille, jonka arvomaailma on meidän toimintamme kanssa yksi yhteen ja joka näkee toiminnalle vahvan tarkoituksen, Laurila jatkaa.

Tukea voi hakea esimerkiksi seuran kausimaksuihin, uusien korisvarusteiden hankkimiseen tai pelaajan turnausmatkoihin sekä harjoitusleirien kustannuksiin.

Ensimmäisen kerran We deliver -rahaston tukia jaettiin vuosi sitten ja nyt käynnistyvä hakukierros on järjestyksessään jo kolmas. Tukien hakeminen tapahtuu erillisen hakulomakkeen kautta. 

Tuki on kausikohtainen, ja sitä voi hakea kaksi kertaa kauden aikana. Yhteensä tukea voi saada enintään 500 euroa per alkava koripallokausi.

Tuen saaminen edellyttää vaadittavien lisätietojen antamista ja hakijoiden saatavilla olevat taustatiedot tarkistetaan.

Täytä hakemus >

Lisätiedot:

Jussi Laurila, yhteyspäällikkö Koripalloliitto
jussi.laurila@basket.fi
0400-468202

Haluatko osallistua We deliver -rahastoon ja tukea vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta?

Ota yhteyttä:
jussi.laurila@basket.fi
0400-468202

 
2.3.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä, 115 nuorelle tukea

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

2.2.2023 11:00 Tukijärjestelmät

Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.

16.1.2023 12:20 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.

4.10.2022 13:13 Yhteistyökumppanit

We deliver -tuet jaettu, 200 000 tukieuron rajapyykki rikkoontui

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 77 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

15.8.2022 10:14 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 4.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 11. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaina 4.9. mennessä.

31.5.2022 14:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto järjestää ylimääräisen hakukierroksen Suomeen sotaa paenneille ukrainalaislapsille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto haluaa olla auttamassa sotaa pakenevia ukrainalaisia perheitä tarjoamalla heille mahdollisuuden koripalloharrastuksen jatkumiseen Suomessa.

3.8.2021 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 22.8. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo seitsemännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 22.8. mennessä.

2.8.2021 15:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakaa 100 000 euroa vähävaraisille perheiden korisharrastajille – iso kiitos kaikille lahjoittajille

Yhdessä kerätty 100 000 potti mahdollistaa monille vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsille mahdollisuuden pysyä rakkaassa koripalloharrastuksessaan.

4.1.2021 09:45 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo kuudennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 31.1. mennessä.

14.10.2020 08:45 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi tukea vähävaraisille lapsiperheille harrastuskulujen kattamiseen

Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 80 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

Näytä lisää vastaavia