Yhdysvaltalaistakamies Victor Bailey Jr. ensi kaudella Kataja Basketin paidassa

7.8.2024 17:12 Joensuulainen Kataja Basket vahvistaa miehistöään teksasilaislähtöisellä takamiehellä Victor Bailey Juniorilla.193-senttisen Baileyn edellinen kausi päättyi kesäkuun alussa juhliin, kun hän tuuletti saksalaisjoukkue Karlsruhen riveissä ProA-liigan mestaruutta ja 25-vuotias ”VJ” valittiin loppuottelusarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Bailey Juniorin kultajuhlia edelsi huomattavasti synkempi ajanjakso, sillä hän loukkasi nilkkansa nivelsiteet kauden alkumetreillä Belgiassa. Takamies koetti aikansa tulla toimeen kivun kanssa, mutta joutui lopulta luovuttamaan. Yhdessätoista BNXT-liigan ottelussa hänelle kirjattiin 25 minuutin peliajalla keskimäärin 9,7 pistettä, 1,7 levypalloa ja 1,4 syöttöä.

Pelaaja hoiti terveyttään kuntoon vuodenvaihteen molemmin puolin ja siirto Leuven Bearsista Saksan kakkosliigaan Karlsruheen toteutui tammikuun lopulla.

27 ottelua PS Karlsruhe Lions -paidassa tuottivat henkilökohtaiselle tilastorivilleen keskimäärin 20 peliminuutin lisäksi 13,3 pistettä, 2,0 levypalloa ja 0,6 syöttöä. Heittotarkkuudet olivat erinomaiset 55 % (2 pist. heitot), 42 % (3 pist. heitot) ja 89 % (1 pist. heitot). Kun runkosarjassa vasta seitsemänneksi sijoittunut Lions eteni seurahistoriansa ensi kertaa ProA-liigan finaaleihin, olivat Bailey Jr.:n työnäytteet vieläkin vakuuttavammat. Maineikas Frankfurt Skyliners kaatui suoraan kahdessa ottelussa ja vasenkätinen yhdysvaltalainen naulasi kohtaamisissa 23 ja 25 pistettä kolmostarkkudella 8/16 (50 %).

– Haussa oli hieman kookkaampi ”combo guard”, kakkos-ykköspaikan pelaaja, päävalmentaja Petri Virtanen taustoittaa tuoreinta rekrytointia.

– Karlsruhessa Victor pelasi eniten kakkospaikalla, mutta me tulemme käyttämään häntä yhdessä sovitusti myös ”pointtina”.

Yliopistourallaan USA:ssa Bailey Junior edusti mm. Tennesseetä, jossa joukkuekavereina olivat Susijengistä tuttu Olivier Nkamhoua sekä ex-Kataja-takamies Lamonte Turner. Jälkimmäisellä oli oma, tärkeä, osuutensa sopimuksen syntymisessä.

– Lamonte oli antanut Victorille Kataja Basketista hyvää palautetta: ”Olemme organisaatio, jossa pelaajalla on mahdollisuus kehittyä ja mennä uralla eteenpäin”, Virtanen tietää.

Texas, Oregon, Tennessee, Virginia

Bailey Jr. tulee todellisesta urheiluperheestä. Isänsä Victor Bailey Sr. on pelannut amerikkalaista jalkapalloa lajin huipulla NFL-liigassa (Philadelphia Eagles, Kansas City Chiefs) ja äiti Tonja Buford-Bailey muistetaan yleisurheilijana, joka voitti mm. kesäolympialaisten pronssia 400 metrin aitajuoksussa Atlantassa 1996.

Dallasissa syntynyt Bailey Junior arvostettiin ennen yliopistovuosiaan ikäluokassaan yhdeksi Teksasin parhaista koripalloilijoista. Hän nousi tavallista suurempiin otsikoihin vuonna 2017 voitettuaan American Family Insurance High School -donkkikisan. Samaisessa tapahtumassa, jonka toinen laji on kolmen pisteen heittokilpailu, olivat ennen häntä loistaneet mm. NBA-tähdet Buddy Hield, Grayson Allen, Donovan Mitchell, Markelle Fultz, Trae Young sekä viime kaudella Lauri Markkaselle koriin johtaneita syöttöjä Utahin miehistössä tarjoillut Collin Sexton.

Yliopistovuodet 2017-19 Bailey Jr. vietti Oregonissa, jossa Ducks voitti kertaalleen konferenssin (Pac-12) mestaruuden ja selviytyi kahdesti NCAA-lopputurnaukseen, jossa ylsi parhaimmillaan 16 joukkoon. Kaudella 2019-20 takamies ei pelannut, koska siirtyminen Tennesseen yliopistoon tarkoitti automaattisesti, NCAA-sääntöjen mukaan, että pelioikeutta ei siirtoa seuraavalla kaudella ole. Tennesseessä  Bailey Jr. ja Volunteers saavuttivat kausina 2020-22 niin ikään yhden konferenssimestaruuden (Southeastern) ja kaksi paikkaa NCAA-lopputurnaukseen.

Saadakseen hiottua peliään entistä paremmaksi Bailey Jr. päätti kauden 2021–2022 lopulla käyttää mahdollisuutensa kuudenteen yliopistovuoteen. Sen hän vietti USA:n itärannikolla Virginiassa George Mason -opinahjossa Tennesseestä tutun valmentajan Kim Englishin alaisuudessa. Hänen viimeinen NCAA-kautensa päättyi helmikuussa 2023 ennenaikaisesti käsivammaan, mutta tilastojen valossa tekeminen oli ollut korkeatasoisinta koskaan. Takamiehelle kirjattiin 24 Patriots-ottelussa keskimäärin 11,8 pistettä, 3,2 levypalloa ja 1,6 syöttöä. Kolmen pisteen heittotarkkuus oli 47 %, tarkkuus pelitilanneheitoissa 45 % ja vapaaheittoviivalla 80 %.

Koko yliopistourallaan vuosina 2017–23 Bailey Jr. pelasi 158 ottelua tilastokeskiarvoin 19 peliminuuttia, 7,4 pistettä, 1,9 levypalloa ja 1,0 syöttöä. Tarkkuus kolmoskaaren takaa oli 37 %, kaikissa pelitilanneheitoissa 41 % ja vapaaheitoissa 83 %.

Victor Bailey Jr.:n lisäksi Kataja Basketia edustavat kaudella 2024–25 edelleen myös seuran omat kasvatit Aale Pöntinen, 20, ja Otso Purmonen, 17.

Kataja Basketin sopimustilanne 31.7.2024

Takamiehet

  • Tuomas Hirvonen
  • Ville Karhu
  • Sebastian Lindberg
  • Henri Permanto
  • Otso Purmonen
  • Victor Bailey Jr. (USA)

Laiturit

  • Teemu Knihtinen
  • Travis Jocelyn (USA)
  • Aale Pöntinen

Sentterit

  • Hannes Pöllä

Valmennus: Petri Virtanen, Teemu Turunen

Asiat

 
11.9.2024 16:27 Suomalaiset ulkomailla

Teemu Suokas Puolan suurseura Slask Wroclaw’n vahvuuteen

Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.

10.9.2024 13:10 Korisliiga

Jalen Jackson jatkaa Korisliigassa - uusi osoite löytyy Kouvoista

Kouvot on solminut kauden 2024-25 kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen laiturin Jalen Jacksonin kanssa. Jackson on aiemmin pelannut Korisliigassa neljän kauden aikana kolmessa eri joukkueessa yhteensä 110 ottelua.

10.9.2024 10:00 Korisliiga

Millpoint jatkaa Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppanina

Suomen Koripalloliitto ja mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttava Millpoint ovat solmineet jatkosopimuksen.

9.9.2024 10:31 Korisliiga

Alkavalla kaudella ei pelata koripallon Suomen Cupia

Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.

3.9.2024 21:07 Suomalaiset ulkomailla

Pärnu Sadam kiinnitti Okko Järven takalinjoilleen

Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.

3.9.2024 14:40 Korisliiga

Darius Quisenberry täydentää Hongan vahvistusnelikon

Tapiolan Honka on tehnyt tulevan pelikauden kattavan sopimuksen Darius Quisenberryn, 25, kanssa.

2.9.2024 10:12 Korisliiga

Chrysostom Chukwuma täydentää Seagullsin kokoonpanon

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 28-vuotiaan Chrysostom Chukwuman kanssa. 190-senttinen laitahyökkääjä on edustanut aiemmin Korisliiga-urallaan kaksi kautta Lapuan Kobria ja päättyneellä kaudella Tampereen Pyrintöä.

30.8.2024 16:28 Korisliiga

Dravon Mangum täydentää Korihaiden liigajoukkueen

Uudenkaupungin Korihaiden kolmas ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen Dravon Mangum. 24-vuotias laituri aloittaa Korisliigassa ammattilaisuransa valmistuttuaan Louisiana Techin yliopistosta.

28.8.2024 09:58 Korisliiga

Jouko Järvinen Tapiolan Hongan valmennukseen

Pitkän pelaajauransa taannoin päättänyt Jouko Järvinen vahvistaa alkavalla kaudella Korisliiga-paluun tekevän Tapiolan Hongan valmennusta.

28.8.2024 09:54 Korisliiga

Darko-Kelly palaa Korisliigaan - vahvistaa Kataja Basketia tulevalla kaudella

Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket on tehnyt tällä erää viimeisen kiinnityksen uuteen kauteen valmistautuvaan kokoonpanoonsa. Yleispelaajan tonttia tulee täyttämään Helsinki Seagullsissa kaudella 2021-22 ammattilaisuransa aloittanut 27-vuotias yhdysvaltalainen Zaccheus Darko-Kelly.

Näytä lisää vastaavia