Pentti Salmi muistelee "Emmu" karhusen koristossuja videolla.
"Asuin Pitkänsillan lähellä ja lähellä asui kavereita, jotka pelasivat koripalloa. Pienen kävelymatkan päässä Kaisaniemen lähellä oli koripallokenttä, jossa alettiin pelaamaan tosissaan. Se sytytti minut koripallon pariin. Koulussa (Norssi) pelattiin myös koripalloa ja voitimmekin oppikoulujen mestaruuksia.
Vuonna 1944 alkoi järjestelmällinen harjoittelu Kiri-Veikoissa, jolloin pääsin edustusjoukkueeseen. Voitimmekin jo ensimmäisen Suomen mestaruuden tällöin, sekä seuraavana vuotena. Mestaruussarjassa harjoittelimme jo tuohon aikaan neljä kertaa viikossa, ja lisäksi tulivat koulun joukkueen harjoitukset. A G. Järvi veti harjoituksiamme. Meille opetettiin kuinka rannesyöttö syötetään, kuinka scriinejä tehdään jne. Palopäällikkö Ensi Jauros tuli myöhemmin valmentajaksemme palokunnan omasta joukkueesta. Myös suunnistuksessa Kiri-Veikoissa kunnostautunut Jussi Salmenkylä hoiti valmennustehtäviä.
Nousin aamulla kuuden aikoihin ja juoksin pelikavereiden kanssa lenkin. Siitä kotiin suihkuun ja kouluun. Harjoittelu oli rankkaa, lähes kaksi kertaa päivässä. Ei ilman pohjakuntoa olisikaan jaksanut pelata niin pitkään kuin oma urani jatkui.
Tennispalatsissa oli hieno pelata. Hyvät pukuhuonetilat suihkuineen. Muistan sodan ajalta tapahtuman, kuinka sodan aikana pelin piti alkaa Tennispalatsissa, mutta alkoi pommitukset. Pakenimme nykyisen Sokoksen talon pommisuojiin, jossa istuimme koko yön pelivarusteissa. Vasta aamulla kuuden aikaan pääsimme ulos ja miehet komennettiin sammuttamaan tulipaloja ympäri kaupunkia. Se oli yksi kovimmista pommituksista 1944 keväällä. Sota-aika aiheutti muutenkin erilaisia rajoituksia. Ikkunat piti saleista peittää ettei valoa kajastanut ulos.
Seitsemän pelaajaa HOK-Veikoista oli mukana Helsingin olympialaisissa v. 1952. Se oli suuri tapahtuma ja ottelut sykähdyttäviä. Harjoittelimme aika paljon valmistautuessamme kisoihin. Kävimme Vierumäellä ja harjoittelimme Robert Petersenin ohjeiden mukaan lähes päivittäin Helsingissä. Rankkaa touhua se oli. Kestävyys oli hyvä, mutta taitoa ei ollut aivan loppuun saakka. Kiersimme Euroopassakin pelaamassa muutamia harjoitusotteluja eri maissa samalla reissulla, joka loi hyvän joukkuehengen koko ryhmään. Kaikki seurasivat Suomessa pelejä ja ulkomaisilta joukkueilta otettiin oppia Suomi-korikseen.
Kun perustimme vuonna 1953 Pantterit, oli se ns. sydänseura, jonka eteen teimme kaikkemme. Toiminta levisi junioreihinkin. Meillä oli selvä ajatus siitä, että eroamme HOK-Veikoista ja perustamme uuden seuran. Raine Nuutisen nimiehdotus voitti ja uusi seura sai nimeksi Pantterit. Aloimme samalla mainostaa kouluilla toimintaamme ja Timo Suviranta otti tehtäväkseen huolehtia junioreista muutaman muun pelaajan kanssa.
Emal-cupia pelattiin 30 kertaa. Sen idea oli pelata eri paikkakunnilla turnaus. Sain mukaan mm. Salon, Turun, Uudenkaupungin, Tampereen, Kotkan, jne. Hommasin siihen turnaukseen lautasen, joka kiersi voittajalla. Turnauksissa aina karsittiin joukkueita pois ja Helsingissä pelattiin finaalit. Tuohon aikaan ei turnauksia juurikaan ollut, joten se tuli tarpeeseen.
Harlem Globetrotters oli maailmankuulu joukkue ja minulle tuli hinku saada joukkue Suomeen. Sain yhteystiedot, johon pitää Amerikassa ottaa yhteyttä. Klassikko on, etten osaa englantia ja pyysinkin Robert Petersenin avukseni. Kirjoitimme yhteyshenkilölle ja saimme positiivisen vastauksen. Neuvottelun jälkeen saimme sovituksi heidän palkkiokseen 62% tuloista. Emme saaneet jäähallia käyttöön vaan Pasilan hallin, jonne mahtuu vain 4000 ihmistä. Kovien lippuhintojen takia emme saaneet edes kaikkia paikkoja myydyksi. Sovimme kuitenkin, että joukkue tulee kahden vuoden päästä Suomeen uudelleen ja käy muutamilla paikkakunnilla kiertämässä."