"Minua kymmenen vuotta vanhempi veljeni pelasi koripalloa jo sota-aikana. Muistan hyvin kuinka hän ei ehtinyt rintamalta lomaa otteluun saatuaan hakemaan pelivarusteita kotoa, joten minä juoksutin ne hänelle Saksalaiseen kouluun. Seurasin siis jo sota-aikana koripalloa. Alun perin harrastin yleisurheilua Helsingin Visassa. Eläintarhan kentällä tapasin Helsingin Tarmon naisia ja juttelin heidän kanssaan myös TUL:n leireillä. Vuonna 1947 Tarmon joukkue alkoi hajoilla ja minua pyydettiin sinne mukaan 1948 syksyllä.
Ainoita asioita, joka urheilu-uralta on jäänyt harmittamaan on se, kun vuoden 1952 Helsingin olympialaisiin olin olympiavalmennettavia, mutta jäin karsintakisoissa kolmanneksi. Kisat jäivät kokematta. Olisi ollut ihana kokea se kisojen tunnelma.
Vuoden 1952 Moskovan EM-kilpailuihin joukkue valittiin liittoriidoista johtuen siten, että se koostui seitsemästä Koripalloliiton ja seitsemän TUL:n edustajasta. Ensimmäinen leiri ja kokemukseni Vierumäestä tapahtui tällöin, kun valmistauduimme kisoihin. Me pelaajat tosin tunsimme toisemme etukäteen, sillä pelasimme toisiamme vastaan sarjassa. Kisoissa näin ensimmäisen kerran millaista huippukoripallo on. Meidän ensimmäisessä ottelussa Dynamon stadionilla oli katsojia 24 000.
Muistan junamatkasta Moskovaan erityisesti sen, kun jouduimme rajalla odottamaan maahan pääsyä kuutisen tuntia. Tämä johtui siitä, että Kallu Tuomisella oli mukanaan Helsingin 1952 olympialaisten esitemateriaaleja, ja venäläiset kävivät tarkasti läpi kaiken. Tämä kertoi sen ajan poliittisista jännitteistä.
Tuohon aikaan ei seurajoukkueissa ollut valmentajia vaan itse oli opittava asiat. Koetinkin katsoa miesten pelejä paljon ja oppia muita seuraamalla. Vuoden 1952 kisoista otin oppia ja muutin omaa heittotapaani sen mukaan mitä venäläiset tekivät.
Vuoden 1956 EM-kisoihin Tsekkoslovakiaan valmistauduimme muutamalla leirillä. Päävalmentajana oli Kallu Tuominen. Kisat pelattiin jäähallissa poiketen mm. Moskovan ulkokenttäkisoista. Ne olivat ensimmäiset kisat, jotka televisioitiin. Voitimme ja hävisimme, mutta kaukana oltiin huippumaiden tasosta. Sijoituimme lopulta sijalle 11 kaikista 16:sta joukkueesta, joka on vielä nytkin naisten maajoukkueen paras sijoitus EM-tasolla. Voitin kisojen korikuningattaruuden, joka pitkälti johtui siitä, että olin yksilönä joukkueessamme liikkuvuuteni ja monipuolisuuden kannalta sen verran hyvä, että peliä rakennettiin ympärilleni. Kyllä saavutus noteerattiin korkealle Prahassa. Lehdet kirjoittivat asiasta paljon ja päättäjäisissä yleisö selvästi reagoi kentälle tuloon. Kokemus oli hieno.
Erästä puolalaista pidettiin kisojen parhaana pelaajana ja hän oli ensimmäinen, joka otti käyttöönsä naiskoripalloilussa hyppyheiton. Hyppyheitto oli rantautunut Yhdysvalloista vasta juuri niihin aikoihin. Se oli oppi, jonka toin mukanani Prahasta Suomeen. Tämä oppi tosin myöhemmin kipeytti myöhemmin akillesjänteeni."
