"1947 olin ensimmäistä kertaa koripallon valmentajakursseilla Vierumäellä. Olin jo tuohon aikaan ollut Tampereen kaupungin kesäkouluttajana eri leireillä ja olin suuntautunut siihen, että minusta tulee jumppamaikka. Voi olla vähän itsekkäästi sanottu, mutta se on totuus, että minusta tehtiin aina kaikissa pihaleikeissä ja -peleissä kapteeni. Hiljalleen aloin orientoitua sitä kautta siihen, että minusta tulee koripallovalmentaja. Harrastin jalkapalloa ja nyrkkeilyä 40-luvun lopulla koripallon kanssa, mutta koripallo nousi mielessäni ykköslajikseni. Siitä alkoi nousta hinkua kehittää itseään, jotta osaa kouluttaa nuoria."
"Koko uralleni on ollut äärimmäisen tärkeä vuosi 1960, kun sain mahdollisuuden lähteä USA:han Big Ten - yliopistoihin kevätkaudeksi rään mormonin avulla tutustumaan koripalloon. Seurasin esim. Ohio Statessa kaksi viikkoa seuraten joka päivä kaikki harjoitukset, palaverit, ottelupalautteet ja menin aina joukkueen mukana otteluihin seuraten koko ruljanssin. Sain nähdä erilaisia valmentajia, erilaista valmennusta ja koko systeemiä. Kun tänä päivänä puhutaan henkisestä valmennuksesta ja psykologiasta, niin sieltä tuli mieletön määrä oppia pelaajan ja joukkueen käsittelystä, sekä valmistautumsiesta otteluun. Siirsin mm. Michigan Statesta oppimani keinon heti maajoukkueen käyttöön. Ensin pukukopissa soitetaan lempeää musiikkia pelaajien pukiessa peliasuja päällä ennen verryttelyä. Sitten verryttelyn jälkeen pukuhuoneessa pauhasi karmean mieletön musiikki ja valmentaja kiersi pukuhuoneessa katsoen pelaajia silmiin. Yhtäkkiä musiikki katkesi kuin veitsellä leikaten. Kun musiikki lakkasi piti jokaisen pelaajan istua 100% hiljaisuudessa tietyssä asennossa. Absoluuttisen hiljaisuuden jälkeen valmentaja kiersi pukukopin ja meni ovelle komentaen päät pystyyn ja kentälle!"
"Kurinalaisuus on tie oikeaan taktiseen pelaamiseen, joskus se käsitetään väärin. Jos yksi lipeää esim. puolustustaktikasta on se murha neljälle muulle. Eräällä leirillä puhuessani joukkueelle eräs pelaaja alkoi kommunikoida muille, että onkohan tuo ihan oikein. Sanoin hänelle, että sinulla on viisi minuuttia aiaa poistua. Poistin hänet koko leiriltä. Hän soitti illalla ja pyyysi anteeksi, joten otin hänet jo seuraavana päivänä takaisin. En ole koskaan ollut kovin lempeä valmennustapahtumassa. Vapaa-aikana olin 24h käytettävissä harjoitusten ja pelien ulkopuolella. Minulle sai soittaa koska tahansa ja puhua mistä tahansa."
"USA:n oppimatkalta toin koko kentän paikkavartioinnin ja opetin sitä maajoukkueellemme. Tuo tapa ei ollut Euroopassa vielä kovin tunnettu. Genevessä olympiakarsinnoissa (1964) oli kaksi lohkoa, joista turnauksen kaksi parasta pääsi kisoihin. Välierissä vastaamme tuli Bulgaria, joka oli täynnä valtavan kokoisia karjuja. Ensimmäisen puoliajan lopulla yhtäkkiä jysäytin koko kentän paikan, jota olimme käyttäneet aiemmin vain parissa ottelussa. Yleensä otimme sen vapaaheittotilanteesta. Kaksi kertaa bulgarialaiset syöttivät pallon suoraan meille ja saimme 6-0 jakson, jonka jälkeenkään vastustaja ei meinannut enää päästä kunnolla hyökkäämään. Kun otin aikalisän prässiä varten, muistan kuinka Lampenin Timon ja Liimon Karin silmissä näin kysymysmerkin. Jälkeenpäin he ovat tunnustaneet miettivänsä, että onko toi äijä tullut hulluksi. Riskihän se oli, mutta ainakin silloin, kun on selvästi parempi vastustaja niin kannattaa ottaa riski."