3.7.2024 20:29 Vakuuttavaa jälkeä Susijengiä vastaan tehnyt Bahama varmisti olympiakarsintalohkon voiton kellistämällä sinnikkään Puolan pistein 90–81 (50–38). Lohkon toinen semifinaalikarsintapaikka ratkeaa myöhään torstai-iltana Susijengin ja Puolan välisessä ottelussa.
V.J. Edgecomben tähti on nousussa. 19-vuotias johdatti Bahaman karkumatkalle Puolasta. Kuva: FIBA.
Pelikovuudeltaan ja yksilötaidoltaan selkeästi Puolan edellä ollut Bahama rallatteli ottelun kolmannen ja neljännen jakson taitteessa kuuden pisteen etulyöntiasemasta 19 pisteen johtoon Deandre Aytonin ja 19-vuotiaan V.J. Edgecomben koreilla.
Sinnikkäänä joukkueena jo vuosikaudet tunnettu Puola iski kuitenkin ylimääräisen vaihteen silmään aivan ottelun loppuminuuteilla ja kavensi 9–0-jaksollaan viidentoista pisteen tappioaseman kuuden pisteen peliksi (85–79). Ensi kesän NBA-draftin huippuvaraukseksi ennakoitu Edgecombe jääti kuitenkin pelin viidellä perättäisellä pisteellään.
Edgecombe kohosi Bahaman ykköstykiksi 21 pisteellä. Deandre Ayton keräsi 18 pistettä ja yhdeksän levypalloa, Buddy Hield lähenteli tripla-tuplaa 17 pisteen, 10 syötön ja kuuden levypallon saldolla. Puolalta esiin nousivat 215-senttinen Aleksander Balcerowski (22/4) ja San Antonio Spursin Jeremy Sochan (16/10/3 syöttöä).
Bahama varmisti voitollaan olympiakarsintalohkon ykköspaikan ja siten myös ensimmäisen semifinaalipaikan kahdella voitollaan ja kohtaa rinnakkaislohkon (Espanja, Libanon, Angola) toiseksi sijoittuvan joukkueen. Lohkon toinen sija ja toinen semifinaalipaikka ratkeaa Susijengin ja Puolan torstai-illan myöhäisottelussa klo 21.30 Suomen aikaa.
Susijengin pelien aikataulu EM-kotikisoissa 2025 on vahvistunut. Susijengi astelee parketille illan viimeisissä, klo 20.30 alkavissa otteluissa. Virallinen lipunmyynti alkaa tiistaina 27.8. eli tasan vuosi ennen kisojen alkua. 6. pelaajat pääsevät kuitenkin lippukaupoille jo ennen virallista lipunmyyntiä.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut tuoreimman miesten maailmanrankinginsa. Valencian olympiakarsinnoissa semifinaaliin yltänyt Susijengi säilyttää uudessa rankingissa paitsi vuosi sitten saavuttamansa maailmanrankingin 20. sijan, myös Euroopan rankingin 13. sijan.
Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti ja kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilija Lauri Markkanen, 213 cm ja 27 vuotta, on odotetusti allekirjoittanut viisivuotisen jatkosopimuksen NBA-joukkueensa Utah Jazzin kanssa. Uusi sopimus pitää Susijengin kulmakiviin lukeutuvan Markkasen Salt Lake Cityssä kevääseen 2029.
Korisliigan viime kausien kotimaisten pistetykkien parhaimmistoon lukeutuva kotkalaislähtöinen KTP:n kasvatti Joel Mäntynen, 199 cm ja 22 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan sopimuksen kolme edellistä Slovakian mestaruutta voittaneen ja FIBA:n Mestareiden Liigan karsintoihin osallistuvan Patrioti Levicen kanssa.
Susijengin kapteeni Sasu Salin, 33, siirtyy uudelle vaiheelle ammattilaisurallaan. Viimeiset kymmenen vuotta Espanjan pääsarjassa pelannut MaSu-Basketin kasvatti on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Romanian hallitsevan mestarin, viime keväänä Eurocupissa kahdeksan parhaan joukkoon selvinneen U-BT Cluj-Napocan kanssa.
U18-poikien EM-kotikisoja isännöivillä Suomen Sudenpennuilla on keskiviikkona edessään maailmanluokan haaste, kun joukkue kohtaa EM-neljännesvälierässä ikäluokan hallitsevan Euroopan mestarin Serbian. Sudenpentujen tueksi rientää Valencian olympiakarsinnoissa kunnostautunut Susijengi, joka kohtaa myös faneja ottelun puoliajalla.
Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.
Suomen koripallomaajoukkueen pelaajat keräävät rastikilpailu-tyyliin jeesauspisteitä ja varoja kiusaamisen vastaiseen työhön. Kiusaamisvapaa vyöhyke on K-Market-ketjun toimintamalli, joka muistuttaa, että kiusaamiseen puuttuminen on meidän jokaisen vastuulla.
Susijengin nuorta kaartia edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai runsaasti peliaikaa Portland Trailblazersin paidassa NBA:n Las Vegasin kesäliigan päätösottelussa. Nkamhoua käytti 24 peliminuuttiaan tehokkaasti kirjaamalla viiden pisteensä kylkeen kuusi levypalloa, kolme syöttöä, yhden riiston ja peräti kuusi blokkia.
Susijengiä Valencian olympiakarsintaturnauksessa edustanut ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen slovakialaisen BC Prievidzan kanssa. Viime kaudella Slovakian liigan välieriin edennyt BC Prievidza pelaa ensi kaudella myös Alpe Adria Cupia ja osallistuu FIBA Europe Cupin karsintoihin.