Edon Maxhuni maajoukkueuransa ensimmäisestä Ranska-kohtaamisesta: ”Tullaan nälkäisinä peliin”

1.12.2025 09:07 Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.

Edon Maxhuni kohtaa maanantai-iltana Ranskan ensimmäistä kertaa maajoukkueurallaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Unkari pelasi perjantain ottelussa täydellisesti mukavuusalueellaan ensimmäisestä hyökkäyksestä lähtien ja ehti takoa tulostaululle 60–34-lukemat ennen kuin Susijengi osoitti pienimpiäkään elonmerkkejä.

Toisella puoliskolla Susijengi näytti virittelevän jo tavaramerkikseen muodostunutta kirivoittoa ja kiskoutui neljään kertaan seitsemän pisteen päähän. Unkarin hankkima johto kuitenkin säilyi pääosin Zoltan Perlin ottamien ratkaisujen myötä.

- Unkari ansaitsi voittonsa ja he pelasivat hyvin, mutta kyllä me myös annettiin niille tosi paljon etumatkaa omalla huonoudellamme. Oltiin laiskoja eikä pelattu millään lailla susikoripalloa. Pelin jälkeen tiedettiin, ettei haluta näyttää näin huonoa ilmettä enää koskaan, Maxhuni summaa perjantain saldon.

Jo ennen karsintojen alkua Unkari-ottelu oli alleviivattu Susijengin kalenteriin otteluna, joka on syytä kääntää voitoksi tulevan MM-karsintapolun helpottamiseksi. Tänään maanantaina edessä onkin pari pykälää Unkaria kovempi haaste, kun hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska saapuu jo aikoja sitten loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle.

Vaikka työnsarkaa riittää, Maxhuni vakuuttaa Susijengin oppineen läksynsä.

- Olemme olleet tässä tilanteessa aiemminkin. Neljä vuotta sitten hävittiin Tukholmassa eka MM-karsintapeli pystyyn, jonka jälkeen voitettiin Kroatia kotona ja aloitettiin voittoputki. Vielä aiemmin lähdettiin Georgian EM-karsintaikkunaan Sveitsiä vastaan pakkovoiton edessä ja sekin käännettiin, Maxhuni muistelee.

- Perjantain jälkeen tullaan kaikki nälkäisinä tämän illan peliin. En myöskään muista, milloin viimeksi oltaisiin pelattu marraskuun ikkunan ottelu loppuunmyydyssä hallissa ja sekin vaikuttaa näytönhaluun.

195 maaottelua ja Ranska vastaan ensimmäistä kertaa

Vaikka Maxhunilla on jo tilillään 70 miesten, yhdeksän haastajamaajoukkueen ja 116 nuorten maaottelua, maanantain ottelu tulee olemaan hänen uransa ensimmäinen Ranskaa vastaan.

Entistä kutkuttavamman asetelmasta tekee se, että Maxhunille kuluva kausi on jo kolmas Ranskan pääsarjassa – hän edusti kaudella 2023-24 Le Portelia, 2024-25 SIG Strasbourgia ja kuluvalla kaudella Gravelines-Dunkerqueta.

- Jo on aikakin päästä vetämään Ranskaa vastaan! Joukkuekaverit ovat psyykanneet tulevasta matsista viime viikot ja olen yrittänyt omalla osallani antaa takaisin. Kohta päästään näkemään, kuka lähtee kentältä voittajana.

Maanantaina Susijengiä vastaan asettuva Ranskan maajoukkue on kerätty pitkälti Ranskan pääsarjapelaajista, jotka ovat tulleet Maxhunille viime vuosien aikana enemmän kuin tutuiksi. Myös ranskalaista pelitapaa – puolustamalla hyökkäämistä – Maxhuni pitää elementtinä, johon hän on pelinrakentajana tottunut.

- Tosi fyysisiä, nopeita, urheilullisia pelaajia ihan joka joukkueessa. Vetää jokaisen tilanteen täysillä ja yrittää fysiikalla saada vastustajan pois mukavuusalueelta. Uskon tietäväni parin vuoden kokemuksen perusteella ihan hyvin, mitä Ranskan pelaajat yrittää kentällä tehdä, ja yritän tietenkin auttaa joukkuekavereitakin omien tietojen perusteella.

Varmaa on myös se, että takakentällä Maxhuni saa näyttää parastaan: samalla pelipaikalla häntä vastaan asettuu kaksi miestä Pariisin olympiahopeamitalistijoukkueesta – AS Monacon Matthew Strazel ja Gran Canariaa Espanjassa edustava Andrew Albicy, ja heidän takanaan liiganelonen Nanterren Benjamin Sene ja Cholet’n Gerald Ayayi.

- Strazel on intohimoinen pelaaja ja kova skoraaja, Albicy Ranskan parhaita pelinrakentajia ja puolustajia. Senellä on skoraajan mielenlaatu ja se pelaa tosi aggressiivisesti. Loistavia pelaajia kaikki. Mutta mä uskon meidän mahdollisuuksiin.

Susijengi ja Ranska kohtaavat loppuunmyydyllä Espoo Metro Areenalla maanantaina 1.12. klo 18.30 alkaen. Ottelu on seurattavissa ilmaiseksi YLE TV2:lla ja YLE Areenassa. Ottelu näkyy myös maksullisessa Ruutu-palvelussa.

Henkilöt

 
30.11.2025 19:10 Susijengi

Susijengin ja Ranskan kokoonpanot vahvistettu maanantain otteluun

Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.

30.11.2025 10:43 Susijengi

Fyysinen, kollektiivinen Ranska Susijengin kimppuun avainpelaajilla vahvistuneena

Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.

29.11.2025 11:31 Susijengi

Susijengillä ja Ranskalla takanaan koko joukko klassikko-otteluita

Susijengillä ja maanantaina Espoo Metro Areenalla pelattavassa MM-karsintaottelussa vastaan asettuvalla olympiahopeamitalisti Ranskalla on takanaan kiihkeä ja värikäs lähihistoria keskinäisistä arvokisa- ja karsintaotteluista. Suomalainen koripalloyleisö sai etenkin 2010-luvulla nautiskella koko joukon ikimuistoisia Suomi-Ranska-klassikoita.

28.11.2025 22:26 Susijengi

Unkari kasvatti kotivoittoputkeaan Susijengin kustannuksella MM-karsinta-avauksessa

Susijengi paisutti Unkarin kotivoittoputken neljän ottelun mittaiseksi kaatumalla perjantai-illan MM-karsinta-avauksessa Szombathelyssa 89–82 (60–39). Ottelun alkupuoliskolla aneemisesti esiintynyt ja 26 pisteen taakse jäänyt Susijengi kaivautui vielä voittokamppailuun mukaan, mutta Unkarin pelikuri riitti avausvoittoon.

27.11.2025 18:45 Susijengi

Susijengi ja Unkari vahvistivat kokoonpanonsa perjantain otteluun

Karsinnat kohti Qatarin vuoden 2027 MM-kisoja aloittavat Susijengi ja Unkari ovat nimenneet miehistönsä perjantai-illan karsintaotteluun Unkarin Szombathelyssa. Maajoukkueuransa ensimmäiset arvokisakarsintaottelut pelaavat perjantaina Susijengistä Miikka Muurinen ja Mustapha Amzil.

27.11.2025 11:05 Susijengi

Palloskriinejä jauhava Unkari hakee kotiyleisöstään voimaa

Susijengin karsinnat kohti Qatarin MM-kisoja käynnistyvät perjantaina vierasottelulla kotivoittoputkessa porskuttavaa Unkaria vastaan. Vaikkei Unkari kuulukaan eurokoriksen perinteisiin suurmaihin, varoittaa Teemu Rannikko perjantain kotijoukkueen koosta, taidosta, kollektiivisesta osaamisesta ja kiihkeästä kotiyleisöstä.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 18:05 Susijengi

Susijengi MM-karsintaikkunaan neljäntoista miehen voimin, Joonas Iisalo debytoi valmennusjohdossa

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt neljätoista pelaajaa marras-joulukuun MM-karsintaikkunaan ja sen otteluihin Unkaria ja Ranskaa vastaan. Susijengin valmennusjohdossa tekee MM-karsintaikkunan aikana ensiesiintymisensä mm. Saksan Bundesliigaa ja Korisliigaa aiemmin urallaan valmentanut Joonas Iisalo.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

18.11.2025 10:29 Susijengi

Susijengi saalistaa taas! Karsinnat kohti Qatarin MM-kisoja käynnistyvät ensi viikolla

Viime kesän EM-kisoissa mitalipeleihin yltänyt Susijengi aloittaa ensi viikolla karsintansa kohti Qatarin vuoden 2027 MM-kisoja. MM-karsintaurakka käynnistyy perjantain 28.11. vierasottelulla Unkarissa ja jatkuu maanantaina 1.12. loppuunmyydyllä Espoo Metro Areenalla hallitsevaa olympiahopeamitalisti Ranskaa vastaan.

Näytä lisää vastaavia