15.7.2019 13:09 Kesän universiadijoukkueen kapteeni Elina Koskimies, 22, siirtyy neljän Americanissa vietetyn yliopistovuoden jälkeen Espanjan kakkossarjaan ammattilaiseksi. Koskimiehen uusi osoite on galdakaolainen GDKO Bizkaia Ibaizabal.
Elina Koskimies siirtyy neljän yliopistovuoden jälkeen Espanjaan ammattilaiseksi. Kuva: Ville Vuorinen.
Wartti Basket -kasvatti siirtyi Tapiolan Hongasta NCAA-parketeille kaudeksi 2015/16 ja on viettänyt rapakon takana Americanin yliopistossa viimeisen neljä kautta. Koskimies pääsi jo tulokaskaudellaan isoille minuuteille ja seniori-kaudellaan hän pelasi keskimäärin vajaat 33 minuuttia 10,7 pisteen ja 3,8 levypallon keskiarvoilla.
– On hienoa, että minulle aukesi mahdollisuus päästä ulkomaille ammattilaiseksi. Neljä vuotta jenkeissä kasvatti paljon ihmisenä ja pelaajana, mutta nyt on kiva palata takaisin Eurooppaan ja eurooppalaiseen pelityyliin. Espanja on todella hyvä koripallomaa, joten odotan jo innolla ensi kautta ja sen tuomaa kokemusta, Koskimies kommentoi.
Koskimies tunnetaan erinomaisena heittäjänä, jonka vapaaheittoprosentti 93,3% majaili läpi hänen viimeisen NCAA-kauden koko Yhdysvaltojen yliopistosarjan kärkikymmenikössä.
– Meillä on kasassa kilpailukykyinen joukkue ja tavoitteena on paras mahdollinen sijoitus. Valmentajan mukaan kamppailu sarjan kärkipaikoista tulee tällä kaudella olemaan kovaa, mutta lähdemme taistelemaan kaikesta.
– Henkilökohtaisena tavoitteena ensi kaudella on tottua taas eurooppalaiseen koripalloon ja, totta kai, mennä eteenpäin pelaajana. Pitkällä tähtäimellä tavoitteeni on päästä pelaamaan Euroopan huippusarjoissa, mutta myös nauttia jokaisesta kokemuksesta ja siitä, mitä koripallo minulle antaa.
Koskimiehelle on kertynyt runsaasti edustuksia Suomen paidassa. Nuorisomaajoukkueissa hän on pelannut 58 ottelua, haastajamaajoukkueessa kuusi ja naisten maajoukkueessa jo 16 kappaletta. Susiladiesin päävalmentaja on tyytyväinen suojattinsa siirtymisestä Espanjaan.
– Elina on monipuolinen, pystyy pelaamaan monia paikkoja molemmissa päissä kenttää, erittäin älykäs ja todella kova heittäjä. Elinan rooli Susiladiesin seuraavan askeleen ottamisessa on iso ja tämä sopimus on hyvä askel Yhdysvaltojen vuosien jälkeen, Salminen kommentoi.
Veera Pirttinen, 27, palasi yhden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen takaisin Euroopan kentille tehdessään kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Luchse Hannoverin kanssa. Pirttisen alkukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä, mutta muuten Pirttinen on ollut tyytyväinen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä heitti uuden piste-ennätyksensä. Elina Aarnisalon (UCLA) ja Elsa Lemmilän (Ohio State) yliopistot jatkavat voittamattomina, Meri Kanerva taas upotti 20 pistettä Xavierille.
Sara Bejedi päätti vuoden komeasti Unkarin liigassa, kun hän tilastoi peräti 33 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan heitti piste-ennätyksensä Espanjassa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena aloittivat konferenssiottelunsa MAAC:ssä kahdella voitolla. Seppälä säkitti ensimmäisessä ottelussa 20 pistettä ja toisessa 19.
Anniina Äijänen, 29, otti uralleen uuden suunnan, kun Italian Serie A2:ssa pelaava Treviso nappasi Susiladies-pelaajan riveihinsä. Samalla Äijänen on saanut totuttautua hieman uudenlaiseen rooliin.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State venyttivät molemmat voittoputkensa jo 11 ottelun mittaiseksi.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.