16.8.2024 11:33 Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, maajoukkuekesä lähenee loppuaan, kun viimeisenä arvokisaurakkansa aloittaa 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue. Sudenpennut aloittaa A-divisioonan EM-kisansa perjantaina 21:30 Belgiaa vastaan Unkarin Miskolcissa.
Sudenpennut aloittaa EM-urakkansa tänään Unkarissa. Kuva: Samira Lee.
A-divisioonan EM-kisoissa pelataan ensin neljän joukkueen alkulohko, jonka jälkeen jokainen joukkue etenee neljännesvälieriin, Round of 16 -vaiheeseen, joka määrittää kisaamisen joko sijoista 1-8 tai 9-16. Mitalipelien lisäksi jännityselementin luo myös putoamisuhka B-divisioonaan, jonne päätyvät kolme huonoiten sijoittunutta joukkuetta.
– Tässä turnausmuodossa neljännen ja viidennen pelin merkitys on aivan valtava. Sitä olemme koittaneet kertoa myös joukkueelle. Alkulohkossa tapahtuu, mitä tapahtuu. Sen jälkeen on ne ottelut, jotka ovat lähitulevaisuudessa ne kaikkein tärkeimmät, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.
– Olemme viime aikoina saaneet jonkinlaista osviittaa, minkälaisia sijoituksia suomalaisilla maajoukkueilla on mahdollisuudet ottaa. Kyllähän pelaajat ja valmentajat haluaa pärjätä, se on selvää. Mutta samalla pitää muistaa, että kyseessä on nuorin ikäluokka, jossa yhtä pelaajaa lukuun ottamatta kaikki ovat tällaisessa turnauksessa ensimmäistä kertaa ja ovat koripallourallaan kovimmassa paikassa pelillisesti, fyysisesti ja henkisesti. Peli kerrallaan, askel kerrallaan. Ensin alkulohko ja mahdollisimman hyvä sijoitus, jotta saamme mahdollisimman hyvän lähdön neljänteen otteluun.
Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat Belgia, Montenegro ja Slovenia. Sudenpennut kohtaa nämä maat kyseisessä järjestyksessä perjantaista sunnuntaihin.
– Belgia on lähtökohtaisesti vastustajista kovin. Ennen kaikkea, jos Belgian haluaa voittaa, niin pitää voittaa Annie Kibedi eli Elina Aarnisalon viime kauden joukkuekaveri EuroCup-joukkue Kangoeroes Mechelinistä. Belgia on transition-painotteinen joukkue, joka hyökkää päättäväisesti kohti koria.
– Slovenia on vastustajista hyvänä kakkosena ja Montenegro niukasti kolmantena, jos voimasuhteita miettii. Slovenia on hyvin heittävä joukkue, jonka kanssa joutuu puolustusta tuunaamaan ehkä toiseen suuntaan kuin Belgiaa vastaan. Montenegro on sarjanousijana haastaja, mutta toki hyvä koripallojoukkue.
Sudenpennuilla on menestyksekäs valmistautumisjakso takanaan. Joukkue voitti Baltic Sea Cupin, PM-kisat ja jokaisen harjoitusottelunsa, kunnes vastaan tuli ennen EM-kisoja Ranska, joka pysäytti Suomen voittokulun. Ranska on yksi EM-kisojen ennakkosuosikeista.
– Voittaminen on perustunut aktiiviseen puolustuspelaamiseen, joka on aiheuttanut vastustajille haasteita. Avaintekijänä on, että uskallamme olla aktiivisia myös EM-kisoissa. Aktiivisuus vaatii rohkeutta, että joukkue uskaltaa tätä vahvuuttaan hyödyntämään.
Suomen ensimmäinen peli on tänään klo 21:30 Belgiaa vastaan. Ottelut näytetään suorina lähetyksinä FIBA:n Youtube-kanavalta.
# | Sukunimi | Etunimi | Kasvattajaseura | Seura |
3 | Pasanen | Mona | Lahti Basketball Juniorit | Lahti Basketball |
4 | Schreck | Nea | Korson Kunto | HNMKY / HBA |
5 | Koskela | Aino | PuHu Juniorit | PuHu Juniorit |
7 | Melnikova | Emili | Lohjan Urheilijat | LoU Basket |
8 | Nenonen | Jessi | PuHu Juniorit | PuHu Juniorit |
9 | Toljamo | Senni | Tampereen Pyrintö | Tampereen Pyrintö |
10 | Riihijärvi | Ida | Tapiolan Honka | BBC Grengewald Hueschtert (GER) |
12 | Gardziella | Anna | ToPo Juniorit | ToPo |
13 | Helasuo | Emilia | PuHu Juniorit | PuHu Juniorit |
14 | Nikkilä | Alina | Tampereen Pyrintö | Tampereen Pyrintö |
15 | Machol | Aluel | Vaasan Salama | Vaasan Salama |
20 | Reunanen | Iida | Tampereen Pyrintö | Tampereen Pyrintö |
Päävalmentaja Jussi Räikkä
Valmentaja Janne Hänninen
Valmentaja Tuomas Rahkonen
Valmentaja Camilla Grönberg
Fysioterapeutti Sina Peisalo
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen toisessa ottelussaan Montenegron 97-54 (41-20). Suomi pelaa täten alkulohkonsa ykkössijasta huomenna klo 14:00 Sloveniaa vastaan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti EM-kisansa Unkarissa maukkaasti, kun avausottelussa Sudenpennut kaatoi Belgian 57-68 (35-32). Suomi pelaa toisen ottelunsa huomenna klo 19:00 Montenegroa vastaan.
Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui neljänneksi Turkissa pidettävissä EM-kisoissa. Tiukan kamppailun jälkeen Italia oli pisteellä parempi ja pokkasi pronssimitalit itselleen 58-59 (23-31). Sudenpennut lunasti paikan vuoden 2024 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Turkissa pidettävien EM-kisojen välierissä Espanjalle 49-85 (33-33). Sudenpennuilla on huomenna edessä pronssiottelu, jossa vastaan tulee joko Ranska tai Italia. Sudenpennuilla on mahdollisuus voittaa Suomen koripallohistorian ensimmäinen mitali EM-tasolla.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni Turkissa pidettävien EM-kisojen mitalipeleihin, kun Sudenpennut voitti jännitysnäytelmän päätteeksi Kroatian puolivälierissä 79-78 (43-35). Suomen nuorisokoripallomaajoukkue on täten ensimmäistä kertaa nykymuotoisissa EM-kisoissa neljän parhaan joukossa. Sijoitus tarkoittaa myös Suomelle paikkaa 17-vuotiaiden MM-kisoihin kesälle 2024.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittokulkuaan Turkissa pidettävissä A-divisioonan EM-kisoissa. Sudenpennut marssi kahdeksan parhaan joukkoon, puolivälieriin, kaatamalla emäntämaa Turkin 83-60 (39-33). Suomi on kyseisessä ikäluokassa ollut edellisen kerran kahdeksan parhaan joukossa 36 vuotta sitten.
16-vuotiaat tytöt jatkoivat vahvoja otteitaan EM-kisojen alkulohkossa. Portugali oli täysi vastaantulija Sudenpentujen käsittelyssä. Voitto kirjattiin suomalaisille 80-56 (49-24). 16-vuotiaat pojat päättivät oman turnauksensa. Päätöspelissä Latvia oli parempi 73-63 (24-30).
Suomen 16-vuotiaat tytöt ovat aloittaneet EM-kisat loistavasti. Saldona on kaksi voittoa kahdesta pelistä. Tänään joukkueen jalkoihin jäi Tshekki 62-54 (29-27).
Sudenpennut aloittivat EM-kisansa vahvasti. Avausottelussa joukkue kaatoi Latvian selvästi 70-48 (35-21).