Talous

Koripalloliiton taloudenpidossa noudatetaan seuraavia periaatteita.

  • Lainmukaisuus. Taloudenpidossa noudatetaan lakeja ja muita määräyksiä.
     
  • Läpinäkyvyys ja avoimuus. Toimitaan läpinäkyvästi ja taloudesta kerrotaan mahdollisimman avoimesti. Jos jäsenille tai harrastajille maksetaan palkkaa tehtävästä tai palvelusta, tehtävää tarjotaan avoimesti kaikille. Oikeudet ja velvollisuudet, laskujen tarkastaminen ja muut käytänteet on määritetty, ja niitä noudatetaan johdonmukaisesti. Eturistiriidat tunnistetaan, ja jääväämistä edellytetään, jos riippumattomuus on vaarassa. Varoja käytetään toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisesti.
     
  • Kestävä pohja. Edellytykset toiminnan järjestämiseen varmistetaan pitkäjänteisesti. Suhteettomia taloudellisia riskejä ei oteta.
     
  • Kustannustehokkuus. Kaikissa valinnoissa huomioidaan taloudelliset näkökohdat ja vältetään turhia menoja. Toisaalta talouden lisäksi päätöksissä huomioidaan myös vastuullisuus laajasti. Esimerkiksi epäeettisiksi koettujen yritysten kanssa ei tehdä yhteistyötä.