5.5.2020 08:10 Elias Valtonen, 20, on yksi Suomen koripallon lupaavimmista pelureista, joka on kulkenut eriskummallisen matkan kasvattajaseurastaan Euran Veivistä nuoreksi Susijengi-debytantiksi. Junioriuran varrella vaikuttajina ovat olleet Veivin lisäksi LoKoKo ja Korihait.
Elias Valtosen kasvattajaseura on koripallokartalla miltei tuntematon Euran Veivi. Kuva: Ville Vuorinen.
Eletään kevättä 2014, kun Solnassa pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Henrik Dettman pyytää Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueen lupaavan laiturin pakeilleen kesken vanhemman ikäluokan pelin.
Vuotta nuorempana peleissä potentiaaliaan väläytellyt Valtonen astelee kentän vierustaa mediapöydälle ja istahtaa Susijengin päävalmentajan viereen. Ensimmäinen kysymys Dettmanin suusta kuuluu kutakuinkin, että missä ihmeessä on Eura?
Valtonen piirtelee sormenpäällään puupöytään: tuossa on Rauma, tuossa Uusikaupunki, tuossa Pori, idässä on Loimaa ja tuossa suunnilleen Eura.
Neljä vuotta myöhemmin Valtonen on kokoonpanossa, kun Susijengi pelaa MM-karsinnoissa Islantia ja Bulgariaa vastaan. Vielä pääsemättä kentälle.
Satakuntalaisessa Eurassa on alle 12 000 asukasta, joista harvan harrastaa koripalloa. Kunta ei ole missään nimessä tunnettu koripallopitäjä, vaan joukkuelajeja dominoivat lähinnä jääkiekko, jalkapallo ja lentopallo.
Euran Raiku pyöritti paikallista koripallotoimintaa aikanaan, mutta Euran Veivi nousi kuvioihin vuonna 1990 lajeinaan sekä koripallo että sulkapallo.
– Ennen Veiviä toiminta oli aika pientä. Itse pelasin 70-luvulla Raikussa, mutta sen jälkeen oli pitkä tauko, ettei Eurassa ollut muita kuin harrastusryhmiä. Koripallo löi hynttyyt yhteen sulkapalloihmisten kanssa. Yhteiseksi tekijäksi nousi, että molemmissa lajeissa veivataan, Eliaksen juniorivalmentaja ja isä Ari Valtonen hymähtää.
Valtosen näppeihin iskettiin koripallo ensimmäisen kerran jo kahdeksankuukautisena, mutta pikkujunnuna muut lajit kulkivat käsi kädessä. Euran jalkapallo- ja yleisurheilukenttä ovat käytännössä osa Valtosten takapihaa ja myöhemmin lajipalettiin lisättiin myös jääkiekko.
Ensimmäinen virallinen joukkue koostui pääosin ’97-syntyneistä, joissa kaksi vuotta nuorempi Valtonen veti mukana. Selkeästi heiveröisimpänä ja lyhimpänä.
– Olin enemmänkin pointti ja syöttelin parille isolle kaverille korin alle. Myöhemmin vasta pituuskasvun myötä olen siirtynyt enemmän kakkos- ja kolmospaikan pelaajaksi, Elias Valtonen kertaa.
Euran Veivin koripallojaoston nettisivuilla on kuvalkadi, jossa on kolme kuvaa paikallisesta koripallosalista: Pienestä lähdetään, joskus väärin päin, tonne se pitäisi saada ja tämmöseks tulee, kun oikeen yrittää. Viimeisessä kuvassa on Elias Valtonen maajoukkuepaita yllään.
Valtoselle ei kertynyt pelejä pelkästään junnuissa, vaan hän väänsi Euran Veivi -aikojensa loppupuolella kummisetänsä Vesa Nuijan kuntokoripallojoukkueessa läntisen alueen vitosdivaria. Samoihin aikoihin Valtosen junnujoukkueen toiminta oli kuihtumispisteessä, kun aiemmin kymmenkuntaisen joukkueen treeneihin oli vaikeuksia saada edes viisikollinen kasaan.
Loimaalainen pitkälinjan korisvaikuttaja Pekka Levomäki bongasi keskinäisestä vitosdivarimatsista 12-vuotiaan Valtosen ja vinkkasi pojasta Hannu Lammelalle. Loimaalaisten yhteydenoton jälkeen Eliaksen isä ja kummisetä kehottivat pojan kohti Korikonkareita.
– Pekka kysyi pojan ikää ja satuin vetämään silloin Loimaalla ’99-syntyneitä. Otettiin yhteyttä Eliaksen isään ja saatiin houkuteltua tänne. Elias tuli käymään treeneissä ja totesi kai, että tämä on ihan mukavaa puuhaa olla oman ikäisten kanssa, Lammela muistelee.
Valtosen perhe sai ensimmäisen maistiaisensa kilometreistä, joita on kertynyt mittavasti juniorivuosilta. Euran ja Loimaan välimatka on runsaat 60 kilometriä, joita isä ajoi päivästä toiseen Elias repsikalla. Vuositasolla mittari näytti enimmillään 40 000 kilometriä.
– Ei sitä silloin tajunnut kuinka iso uhraus se on, että heti työpäivän jälkeen lähtee kuskaamaan, katsoo treenit ja kuskaa vielä takaisin. Periaatteessa se kuskaus on tämän koripallouran mahdollistanut. Jos kukaan ei olisi kuskannut, niin varmaan olisin jonkun toisen lajin parissa, Valtonen kiittelee isäänsä.
Valtoselle LoKoKo-vuodet ja Lammelan valmennus olivat suuri osa nuoruutta ja kipinä koripalloa kohtaan syttyi lopullisesti tuleksi.
– Tuntui siltä, että olin oikeassa korisjengissä. Oli pelkästään oman ikäisiä joukkueessa, mentiin syvällisemmin korikseen, käytiin lävitse henkilökohtaisia taitoja, heittotekniikkaa ja peliin tuli mukaan kuvioita, Valtonen kertoo.
C-poikavuosien päättyessä Valtoselle avautui mahdollisuus päästä pelaamaan Uuteenkaupunkiin B-poikien valtakunnallista ykkösdivaria Korihaihin ja päästä haistelemaan Korisliiga-tunnelmaa edustusjoukkueessa Petri Helmisen alaisuudessa.
Alkuperäisesti ideana oli, että Valtonen treenaisi ainakin osittain edustusjoukkueen kanssa, mutta Helminen nappasi nuoren suojattinsa kokoonpanoon. Kentälle vasta 14-vuotias peluri päätyi neljästi. Ensimmäiset Korisliiga-pisteet syntyivät huhtikuussa 2014 vierasottelussa Karhu Basketia vastaan.
– Helminen piirsi kuvion, jossa oli takaovi. Pääsin lay-upiin ja kaksi pinnaa. Ei ollut ihan turha Kauhajoen reissu, Valtonen nauraa.
Kauden päätteeksi Korihait putosi pääsarjasta, mutta lähti hakemaan uutta nousua. Uudeksi päävalmentajaksi houkuteltiin Jarno Nikula, joka kasasi ympärilleen aikamoisen joukkueen. Löytyi Mikko Jalosta, Mikael Herbertiä, Niko Malista, Nigel Moorea ja Marcus Vania. Seassa viiletti 15-vuotias Valtonen.
– Ei hemmetti, oliko se niin nuori silloin, Nikula naurahtaa ensimmäisenä.
– Muistan hyvin, kun puhuin Eliaksen ja hänen isänsä kanssa. Sanoin, etten hirveästi pysty mitään lupaamaan. Viesti nöyrältä pojalta oli, että hänelle riittää treenaaminen parempiensa kanssa.
Valtosen kausi Korihaissa ei jäänyt pelkkään treenaamiseen. Korihait ylsi finaaleihin saakka taistelemaan Korisliiga-noususta ja Valtonen pelasi läpi kauden keskimäärin runsaat 13 minuuttia ottelua kohden.
– Elias oli nöyrä kaveri, joka teki kaiken kuten sanotaan. Aina valmis harjoittelemaan, aina ajoissa ja aina valmis tekemään duunia. Vaikkei olisi hirveä talentti, niin aika moni valmentaja tajuaa, että tämä kaveri on täysin läsnä ja ansaitsee minuutteja, Nikula aloittaa.
– Elias pystyi tekemään samoja juttuja kuin moni vanhempi kaveri. Olisi ollut suuri vääryys, jollei hän olisi päässyt pelaamaan, Nikula lisää.
– Propsit Nikulalle, että antoi minuutteja ja luotti. Olen todella kiitollinen vieläkin.
– Treenien jälkeen tuli houkuteltua kokeneempia pelaajia 1-1-peleihin ja aika usein ne suostuikin. Nigelin ja Mikon kanssa tuli väännettyä, ja heidän veteraanikikat on jäänyt mieleen. Nigelin kanssa olen edelleen yhteyksissä. Ellei viikkotasolla niin ainakin kuukausittain, Valtonen kertoo.
Valtonen kasvoi Korihaissa lukioikäiseksi. Kannuksia oli jo kerätty juniorimaajoukkueissa, joten luonnollinen seuraava askel oli siirtyä Märskyn urheilulukioon.
– Siinä vaiheessa olin jo tehnyt päätöksen, että yritän tehdä koripallosta ammatin. Muutin enon luokse Sipooseen, josta kävin koulussa ja treeneissä. Matkustaminen oli jo tuttua, joten ei se 45 minuutin bussimatka tuntunut miltään, Valtonen naureskelee.
Kolmessa vuodessa lukion suorittanut Valtonen säkitti viimeisenä HBA-Märsky-vuotenaan 14,6 pistettä ottelua kohden, istui penkillä Susijengin MM-karsinnoissa ja siirtyi kauden päätteeksi Atlantin taakse maineikkaaseen Arizona Staten yliopistoon kahdeksi kaudeksi.
– Se oli sellaisen suhteellisen ison koulun kokemus. Koulussa oli 100 000 opiskelijaa, peleissä 10 000 katsojaa. Ei jäänyt mitään huonoa sanottavaa, mutta pelilliset asiat ei kohdannut. Jos haluaa vaihtaa koulua, niin joutuu istumaan vuoden poissa peleistä. Sen takia päätin palata Eurooppaan ja katsoa muita vaihtoehtoja, Valtonen aloittaa.
Koronaepidemian aikaan Valtonen on palannut kotiseudulleen Euraan. Aika kuluu treenaten ja tehden opintoja etänä. Tavoitteena on saada paperit yliopistosta ulos pelaamisen ohella.
– Nyt haen isoa roolia, se on ykkösasia. Aikaa on rauhassa katsoa, vaikka ajat on epävarmat. En vielä tiedä, missä pelaan ensi vuonna. Agentin kanssa katsotaan, että onko se ulkomailla vai Suomessa.
Valtosen lopullinen Susijengi-debyytti parketille asti tapahtui kesän 2019 harjoitusmaaotteluissa. Valtonen pelasi neljä ottelua, joista toisessa hän pussitti 12 pistettä Serbiaa vastaan. Susijengi-debyyttikin tuli tehtyä harjoitusmaaotteluissa kesällä 2019.
Ainakin Susijengin päävalmentaja tietää tarkalleen, missä Eura sijaitsee.
Teksti: Taneli Tuokko
Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Päävalmentajauransa 36. miesten maaottelun lauantai-iltana Valencian olympiakarsintasemifinaalissa valmentanut Lassi Tuovi, 37, oli turnauksen päätyttyä rauhallinen ja mietteliäs. Intensiivinen olympiakarsintakesä palautti Susijengin kollektiivisen identiteettinsä äärelle ja antoi koko ryhmälle paljon työstövaraa tulevaan.
Jo yhdeksän vuoden ajan Espanjan liigassa ammattilaisena pelannut susikapteeni Sasu Salin, 33, odottaa illan olympiakarsintasemifinaalia vesi kielellä. Espanjalaiseen kulttuuriin perin pohjin tutustunut Sasu korostaa illan ottelun olevan suomalaisittain ainutlaatuinen: vastassa on harvoin maajoukkuetasolla kohdattu Euroopan mestari ja vielä sen omassa kotihallissa.
ToPo Juniorien juniorimyllystä maailmalle lähtenyt Remu Raitanen, 26, on viime vuosina vähitellen vakiinnuttanut roolinsa Susijengissä. Espanjan kakkosliigassa ammattilaiskokemusta kartuttanut Raitanen kertoo nauttivansa susiroolistaan aina valmiina heittäjänä ja joukkuepelaajana ja ottavansa kaiken irti Valencian olympiakarsinnoista.
Susijengin uuden sukupolven keulakuviin lukeutuva Olivier Nkamhoua, 24, pelasi viime perjantaina ensimmäisen koripallo-ottelunsa helmikuisen leikkauksen jälkeen, ja upotti heti 21 pistettä voitossa maailman kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Latviasti. Valencian olympiakarsinnoissa Susijengissä nähdään kovakuntoinen, onnellinen ja vapautunut ”Olli”.