3.10.2024 21:33 Peli-Karhujen urakka Euroopan toiseksi korkeimmassa kansainvälisessä koripallosarjassa käynnistyy ensi keskiviikkona 9.10. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu romanialainen CSM Constanta. PeKan kaikki kotiottelut EuroCupissa ovat nähtävissä suorina lähetyksinä Yle Areenassa.
Peli-Karhut ja Roosa Kosonen aloittavat eurotaipaleensa ensi viikon keskiviikkona Kotkassa. Kuva: Ville Vuorinen
Peli-Karhujen joukkueenjohtaja Joona Etula pitää erinomaisena uutisena sitä, että koripallo saa valtakunnallista näkyvyyttä.
– Se on hieno juttu, että ottelut näkyvät Yle Areenassa. Enkä ajattele pelkästään PeKan kannalta, vaan myös koko suomalaisen koripallon puolesta, Etula sanoo seuran tiedotteessa.
Etula pitää tärkeänä, että Yle Areena mahdollistaa otteluiden katsomisen, mikäli ei pääse paikan päälle kannustamaan PeKaa Eurocup-otteluissa.
– Toivottavasti mahdollisimman moni kotkalainen ja myös kymenlaaksolainen tulisi paikan päälle katsomaan näitä historiallisia otteluita. Tiedän myös, että pääkaupunkiseudulta on osoitettu laajaa kiinnostusta kamppailuja kohtaan, Etula kertoo.
– Näissä otteluissa pääsee näkemään, miten suomalainen joukkue pärjää Euroopan toiseksi korkeimmalla tasolla. Lähdemme näihin otteluihin menestymään, emmekä vain osallistumaan, Etula vakuuttaa.
PeKan ottelut selostaa Kimmo Muttilainen ja ensimmäisessä ottelussa asiantuntijakommentaattorina toimii ex-maajoukkuepelaaja Anni Mäkitalo. Ottelut alkavat kello 18.30 ja lähetykset pääsevät vauhtiin 10 minuuttia ennen ottelua.
PeKan kotiottelut Eurocupin lohkovaiheessa Steveco Areenalla
Ke 9.10. kello 18.30 PeKa–CSM Constanta (Romania)
Ke 23.10. kello 18.30 PeKa–Rutronik Stars Keltern (Saksa)
Ke 20.11. kello 18.30 PeKa–Castors Braine (Belgia)
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
Naisten Korisliigakausi 24-25 saatiin käyntiin Peli-Karhujen ja Pyrinnön välisellä kohtaamisella. Ottelu päättyi Kotkassa emäntien voittoon 75-60.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 2.10., kun Peli-Karhut ja Pyrintö kohtaavat Kotkassa. Tällä kaudella mukana on kymmenen joukkuetta, ja joukkueet jakautuvat kauden aikana ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 2.10., kun Peli-Karhut ja Pyrintö kohtaavat Kotkassa. Tällä kaudella mukana on kymmenen joukkuetta, ja joukkueet jakautuvat kauden aikana ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 2.10., kun PeKa ja Pyrintö kohtaavat Kotkassa. Tällä kaudella mukana on kymmenen joukkuetta, ja joukkueet jakautuvat kauden aikana ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viime kaudella Saksan Bundesliigassa pelannut Lehtoranta vahvistaa kasvattajaseuraansa Peli-Karhuja. Lehtorannan ja PeKan sopimus kestää marraskuun loppuun saakka ja se sisältää option ulkomaille siirtymisestä.
Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.
Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy lokakuun alussa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa palataan tulevalla kaudella formaattiin, jossa 18 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
EuroCup-peleihin valmistautuva Peli-Karhut kiinnitti Koskimiehen laituripaikalle.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.